Olo on todella sekava tällä hetkellä. Olen kärsinyt masennuksesta vuosia, tällä hetkellä ikää on 22 vuotta, kolme vuotta sitten kävin ekan kerran lääkärissä ja sain lääkkeet (Sepram 20mg, nykyisin 50mg). Masennus on mennyt vuoristorataa, joka syksy se on pahentunut huomattavasti, tällä hetkellä on taas kurja, voimaton olo. Lisäksi erosin juuri puolen vuoden seurustelun jälkeen (josta kuukauden asuimme saman katon alla) ja sitä kautta on tullut monta pettymystä ja aihetta suruun. Nyt tuntuu etten jaksa tätä ainaista masennuksen kierrettä, joka syksy toistuu sama kuvio. En uskalla enää suunnitella tulevaisuutta, tuntuu niin pahalta kun en pysty paranemaan tästä helvetin sairaudesta! En tiedä enää mitä tehdä.
Huomenna on psykiatrille varattu aika, en tosin tiedä mitä sanon tai miksi käyn edes siellä. Miten kukaan voi auttaa minua näiden kaikkien yritysten jälkeen?!? En yksinkertaisesti usko että enää on paluuta terveeseen elämään... ihan kamala olo koko ajan. Lääkkeet on auttaneet kyllä, mutta niidenkin teho tuntuu olevan rajallinen. Voiko psykiatrilla olla jokin "korjaussarja" epäonnistuneeseen elämään? Jotain mikä palauttaisi mielekkyyden tähän kaikkeen... En tiedä onko viisasta edes käydä siellä huomenna. Kaikki on niin vaikeaa ja monimutkaista...
Huomenna on psykiatrille varattu aika, en tosin tiedä mitä sanon tai miksi käyn edes siellä. Miten kukaan voi auttaa minua näiden kaikkien yritysten jälkeen?!? En yksinkertaisesti usko että enää on paluuta terveeseen elämään... ihan kamala olo koko ajan. Lääkkeet on auttaneet kyllä, mutta niidenkin teho tuntuu olevan rajallinen. Voiko psykiatrilla olla jokin "korjaussarja" epäonnistuneeseen elämään? Jotain mikä palauttaisi mielekkyyden tähän kaikkeen... En tiedä onko viisasta edes käydä siellä huomenna. Kaikki on niin vaikeaa ja monimutkaista...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mene vain psykiatrille, kun kerran olet ajankin varannut tai saanut. Mistä sen tietää, milloin saa masennukseen pysyvän avun, mikä kerta on parantava. Voi olla, ettei lääke paranna, vaikka se vie oireita. Jos pää on täynnä käsittelemättömiä asioita, ne pitää purkaa sieltä ulos hallitusti ja turvallisesti terapeutin huomassa. Voisitko ehdottaa psykoterapiaa hoidoksesi psykiatrilla käydessäsi, kertoa, etteivät lääkkeet paranna/ole parantaneet sinua.
Mietin tuota itsekin, ehkä syy on siinä että pelottaa se terapia ja kammoksuttaa sen hinta... ja se uskoutuminen ventovieraalle... toivottavasti huomenna olisin vähän viisaampi. On vaan niin avuton olo tämän masennuksen kanssa.
Kiitos sinulle että vastasit.
Ensinnä sinä menet sinne saamaan apua, sinulle voi olla vaikeaa kertoa vieraalle koskettavia asioita, mutta sinun pitäisi myös ymmärtää, että lääkäri on vaitiolovelvollinen ja kuullut varmaan satoja saman tyyppisiä tapauksia ja silloin hänellä ehkä on myös jokin parantava keino.
Masennuksen kanssa on vain jaksettava taistella, itse on tehtävä paljon työtä, ei lääkitys paranna.
Itse aloitin viiden minuutin ulkoilusta kerran päivässä ja kerran viikossa pakottauduin suihkuun, ja tiedän todella, että ei auta, kun joku sanoo, että ryhdistäydy, mutta ihan pikkuisen voi itsekin tehdä.
Terapiassa edetään potilaan tahdissa. Heti ei tarvitse luottaa terapeuttiin, vaan turvallisuus ja luottamus tulee vähitellen. Itse olen hyvin epäluuloinen ja minun on vaikea luottaa kehenkään todella. Olen helmikuusta alkaen käynyt nykyisellä terapeutillani ja viime viikolla huomasin, etten enää hae hänen äänestään tai puheestaan vaaran merkkejä. Hän äänittää kaikki terapiat kasetille ja kuuntelen kotona joka päivä terapiakasettia ja teen siitä kuuluvan harjoituksen. Nyt opettelen kohdistamaan myötätuntoa itseeni mielikuvaharjoituksella. Kerran terapeuttini sanoi, että minull katsomisen tarkoitus on vaaran arviointi (kuten kuuntelunkin) ja hän opetti minua katsomaan "pehmeästi" ts. näkemään hänen pelkkien kasvojensa tai silmiensä sijasta laajemmin, häntä enemmän ja myös seinää hänen takaansa. Senkin opettelin. Vähitellen uskallan päästää hänet lähelleni, tuntemaan oloni turvalliseksi ja sitten joskus käsittelemään traumaattista elämääni. Tämän halusin kertoa rohkaisuksi, että terapeutti kunnioittaa potilastaan ja hänen voimavarojaan. Terapiassa ei ole mitään pelättävää. Siellä ei enää aiheuteta lisää traumoja. Mitään ei tehdä väkisin, yli voimien. Minulla tuo opettelu vie aika kauan, en tiedä miten kauan, ainakin vuoden, luulen niin. Terapiaa ei voida tehdä ilman luottamusta ja turvallisuutta.
voit auttaa itseäsi. Mene vain psykiatriseen hoitoon. Uskaltaudu puhumaan siellä, itsestä, minuudesta, mikä painaa mieltä jne..... Vaikka kuinka se vaikealta tuntuu. Tee luottamuksellinen olo itsellesi ja puhu........
Itse olin mielisairaalassa 4 viikkoa. Sieltä sain voimaa taistella itseni *terveen kirjoihin*
Et usko, kuinka helpottavaa oli keskustella vertaistensa kanssa ja jakaa kuulumiset, puhua itsestä, kuunnella toista, toisia.
Luin kirjallisuutta, hakusanalla MASENNUS. Sieltä löysin itseni. Luin ja itkin, itkin ja luin. Ymmärsin nyt minua, asioita jotka minussa peikkona olivat... koskettavaa, raskasta. Luin monta kertaa ne kohdat, jotka koskettivat minuutta ja kirjoitin ylös jotta osaan keskustella terapiassa mäistä asioista. Masennuksessa ei muista mitä on lukenut, sillä kirjoitin kaikki ylös. Vaikka olen 50 mies, terapiassa sain kerrottua asiani. Itkin aikuisena lapsuuden aikaiset traumat, koulukiusaamiset, vanhempien kylmyyttä, elämisen kokemat kolhut, kiltti, arka, ujo, aina toisten mollaamiset jne...
Se tuska, katkeruus, viha mikä minulla nousi pintaan. Opettajan pieksäminen, tappaminen ym... Sai luvan käsitellä minuudessa. Sain purettua asiani ja levon itselleni.
Tie parantumiseen on pitkä. Voimia koittelemiseen ja uskoa itseensä että minä paranen. Sinulla on varmaan rakkaita ihmisiä joita sinä haluat rinnallesi, tee heistä kiinnekohta, tahto itsellesi parantua ja olla heidän keskuudessa ja nauttia elämästä.
Psykiatri on varmaan oikea henkilö määräämään lääkkeitä, mutta ei heistä oikein muuhun ole. Terapeutti voisi auttaa enemmänkin, häneltä saa empatiaa ja avaimet käsitellä elämän solmuja. Tuntuu,että hän myös välittää, mikä masentuneelle varmaan ensiarvoisen tärkeää.