Seksistä täällä kirjoitettu paljon, täytyy laittaa omakin kommentti. Me mieheni kanssa kärsitty lapsettomuudesta kolme vuotta, mutta nyt vihdoin onnistuimme hoitojen avulla. Olen nyt raskaana rv11 ja emme ole kertaakaan harrastaneet seksiä raskaanaollessani. Ja kaikki on silti hyvin, mies innoissaan pikku-vaavista, puhuu sitä jopa enemmän kuin minä. Jotenkin mulla välillä olo, että pitäisköös sitä 'näön vuoksi' harrastaa seksiä, mutta kun ei siihen ole mitään haluja eikä mieskään tunnu kaipaavan niin olkoon. Ja sitä paitsi me mennään nukkumaan nykyään niin eri aikoihinkin, mä aikaseen ja mies myöhään...mä sitten tietty herään aikasempaan ja mies nukkuu pitempään. Mutta mä en koe tuota mitenkään ongelmaksi. Ehkäpä niitä yhdyntäkertoja tuli tässä hoitorumbien aikana niin tiuhaan ja jopa kellonaikoja tarkkailemalla, että on kiintiä täynnä vähäksi aikaa! Nyt tuntuu ettei ole enää tarvetta yhdyntöihin, kun pulla jo uunissa;)
Seksistä
Haluton
7580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni oli vähän sama tunne, tuohon viimeiseen lauseeseesi katsottuna. "ei enää seksiä kun pulla on jo uunissa". Se ajatus kyllä jotenkin herätti minussa itsekeskeisiä ajatuksia. Että eikö miestä ja seksiä tarvita enää ku se lapsi on jo tulollaan. Ja ihankun olisin kaivannut vain niitä seksikertoja siihen, että tulisin raskaaksi. Jotenkin niin itsekkään kuulosta että olemme aloittaneet yhdynnät taas. rv 22 menossa ja 1-2 kertaa viikossa seksiä. Joskus toki voi mennä viikkokin ilman, mutta että kuitenkin ilmassa on sitä.. Huomaa kyllä kuinka se on lähentäny taas välejämme. Ei sillä että ne olisi viilentyneet, mutta jotenkin ihan erilainen ilmapiiri tuli. Vaikea selittää.. :)
Mutta jos sitä ei kaipaa eikä ole haluja niin mikäs siinä. Ainahan sitä kerkii harrastelee. :)
samanlainen tilanne.. IVF:n avulla tulin raskaaksi, ja koko raskauden ajan olen ollut todella haluton. Oikeastaan haluttomuus alkoi jo hoitojen aikaan, kun tuntui, että mun kaikki ajatukset olivat kiinni hoidoissa ja "omassa navassa". Nyt mennään rv 25 5. Toivon vaan, että ne halut jonain päivänä palaavat...
alkuperäinen, laitoin vahingossa saman nimimerkin:) No, olen sitten vaikka haluton2 :)
pari vuotta raskaaksi tulemiseen ja minulla/meillä on ihan samanlaiset fiilikset.
Olen nyt viikolla 20 ja seksiä on ehkä noin kerran viikossa, joskus ei sitäkään. Molemmat ovat tilanteeseen erittäin tyytyväisiä, emmekä yritä mitenkään väkisin lisätä seksin määrää.
Kuulostaa ehkä karulta, mutta kyllä parin vuoden yrittämisen jälkeen pieni tauko tekee hyvää. Ne, jotka ei ole yrittäneet pitkään, sanovat usein, että miksi pitää väkisin yrittää, eikö vauva voi vain tulla kun on sen aika. Sehän se ihanteellinen tilanne olisikin, mutta aika harva pystyy monta vuotta tuollaiseen ajatteluun. Uskon, että suurimmassa osassa suhteita tulee aikoja, jolloin seksiä on vähemmän. Meidän mielestämme ne ajat kuuluvat ihan normaaliin elämään, emmekä siitä sen suuremmin ole hätääntyneet. Kyllä sitä sitten taas jossain vaiheessa haluttaa enemmän.:)
Itsellä riittäisi halua harrastaa, mutta tämä raskaus kun ei ole täysin mutkattomasti mennyt, niin on lähinnä ollut pelkoa seksin harrastamisesta. Sillä rv 27->eteenpäin olin vuodelevossa kuopion sairaalassa ennenaikaisen synnytyksen uhalla, sillä kohdunkaulani oli lyhentynyt jo niihin aikoihin, sekä pehmentynyt. No meiltä kiellettiin väliaikaisesti seksi rv 34 asti, mut nyt on meneillään rv36. Mut jotenkin sitä vieläki miettii et uskaltaako harrastella, ku se kuitenkin kypsyttää paikkoja, ei haluttais että vaavi syntyis niin pieni kokoisena. Mutta onneks huomenna on neukkulääkäri, voi sitten ottaa tämänkin esille.
Itse olen 19rv ja seksiä ollut raskauden aikana 1-3 kertaa kuukaudessa eli todella vähän. Oli jopa tossa vähän aikaa sitten kuukauden tauko, tosin siihen vaikutti sairastelut yms. En kuitenkaan jaksa ottaa stressiä tosta, koska hellyyttä ja rakkautta riittää!
mulla taas päinvastoin.. meillä ivf takana,ja rv 30 nyt menossa.. mun tekis niiiiiin paljo miel kaikkea ettei mitn raja..miest ei kiinnosta. ei sitte tippaakan.ehkä n.kerran kuus pakollinen tyhjennys.kuolen tähä.miten voin selvii enää..ennen se oli lähes päivittäinen harrastus..nyt ei mitään.ja kaks v yhes oltu