Minulla on pieni ongelma, vanhempani. Asustelen kotona vanhempieni luona, koska käyn vielä lukiota. Onhan se vähän rasittavaa kun ei ole tilaa elää tai tehdä omia päätöksiään. Ilmeisesti vanhemmillani on joku kriisi, kun he eivät halua päästää minua mihinkään. Jatko-opiskelu paikasta on suurin kiista, mihin mennä opiskelemaan tai onko varaa jne. He eivät haluaisi että lähtisin opiskelemaan jonnekin kauas. Ilmeisesti he eivät usko siihen, että pärjään. Tavallaan minulla on itsetunto alhaalla tämän asian takia. En luota omiin päätöksiini tai itseeni ylipäätään. He ovat saaneet jonkinlaisen kontrollin, miten he voivat ohjata minua ja eivätkä anna tehdä omia päätöksiä. Haluaisin hirveästi ammattikorkeeseen tai hierojaksi opiskella, mutta vanhempani eivät varmaankaan tule pitämään koko ajatuksesta yhtään. Kaikki mahdollisuudet ovat tietysti pääkaupunki- seudulla. Minun mielestäni se tässä epäreilua on, että vanhempani ovat kävelleet ylitseni, en voi tehdä mitään päätöksiä, varsinkaan hyviä ratkaisuja. Mitä minun pitäisi tehdä, että he uskoisivat pärjäämiseeni? Vetää parempia numeroita koulusta vai? Olla enemmän kotona, eikä kavereitten kanssa tai muuta vastaava. Voi sitä ruveta takanurkassakin elämään. Onko heillä vaan joku kriisi vai onko heilläkin joku kasvn vaihe? Mitä tässä pitää seurata: omia vaistojaan ja taitojaan vai vanhempia? Olen kuitenkin optimistinen ja positiivinen ihminen, että uskon pärjäämiseeni. En haluaisi vanhempiani suututtaa päätöksilläni tai muilla asioilla. Mitä tehdä? Apua?!
Miten saada vanhemmat suhtautumaan aikuisuuteen ja jatko-opiskelupaikkaan?
Masentavaa, todellaki!
5483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mihin menet opiskelemaan. Onhan niitä opiskelija-asuntolojakin. Ei ole heidän asia ollenkaan valita sinun opiskelupaikkaa tai ammattia. Taitaapi olla niin, että asettavat omat tavoitteensa sinun harteille. Ja siehän olet jo täysikäinen! Tuo oma kantasi selkeästi ja tarvittaessa äänekkäästikin esiin jotta ymmärtävät mitä mieltä olet. Mun mielestä ehkä sulla on pieni bropleema, kun luulet että et muka pysty päättämään omista asioistasi ja luottamaan omiin päätöksiisi. Tottakai joku päätös saatta olla väärin valittu ja johtaa johonkin, mutta sellaiset onnistumisten kanssa tuovat varmasti makua elämään. Se on sitä laiffii!
Sano tuo sama vanhemmilleni:D Niinhän se on. Aikuisethan miettivät aina lapsensa parasta, mutta joskus tuntuu et he supistavat minun omaa ajattelua ja omia tavoitteita. Kohtuus kaikesta tietysti. Ei nuorta ihmistä saa tuhota varsinkaan silloin kun on kyse jatkosta. Se on aika raskas taaakka kuunnella sitä mussutusta...
Oletko koskaan kertonut vanhemmillesi miltä susta tuntuu, kun he sun elämääsi vahvasti määräilevät? Ovatko keskustelunne olleet rakentavia, vai kääntyneet enemmän väittelyn puoleen?
On täysin normaalia että vanhemmat ovat lastaan kohtaan suojelevia, mutta rajansa aina kaikella. Jos itse tiedät mitä tahdot opiskella yms. niin suosittelen tekemään ratkaisut niiden mukaan. Kyseessä on sun oma elämäsi, ei vanhempiesi.
Yleensä keskustelu menee väittelyn puolelle, ja sitten syttyy riita. Ilmeisesti en osaa kertoa hellävaroen vanhemmilleni sitä, mitä haluaisin jne. Pelkään asioiden torjumista, tai sitä etteivät he hyväksy minun ajattelutapaani. Kyllä heidän varmaankin täytyy jossain vaiheessa päästää irti. Helposti sanottu kuin tehty. Ilmeisesti vanhemmillani on sellainen taipumus, että he elävät unelmieni kautta, sekään ei oo kivaa=(
hmm. Itse uskon, että ongelmat saadaan hoidetuksi keskustelemalla. Mutta sen lähtökohtana pitäisi olla juuri rakentava ja varsin avoin meininki. Siin voi tulla pataa puolin ja toisin, mut tuleehan ainakin hommat selvitettyä perinpohjin, eikä sitten tarvia elää aihetta pakoillen. Mutta kuten asian ilmaisitkin. Helpommin sanottu kuin tehty. :/ Sehän se pukkaa olemaan monissakin asioissa.
Mut jos sulla nyt kävis semmoi juttu, et kertoisitkin jonkun ajattatuksesi vanhemmillesi ja he sen torjuisivat sen niin ei se ole maailmanloppu. Jos heidän torjuva asenne satuttaa sua niin se kannattaa ilmaista. Sanomalla esim. " Tiedäkkö et toi ei tunnu musta kivalta tai mua sattuu kun et hyväksy mun ajatuksia". Jos torjutuksi tuleminen taas saa aikaseksi äänekkään riidan ei se johda mihinkään. Oman tuntemuksen jakaminen saa aikaan varsin deepin sysäyksen. Toivottavasti saat kiinni mitä haen?
Mitä taas unelmiaan toisen kautta elämiseen tulee... noh, sitä ei pitäisi tehdä siten, että rupeaa kontrolloimaan toisen elämää!
Jos tilanne on yksinkertaisesti sellainen, ettei asiaa pysty puhumalla selvittämään on silloin tehtävä omat ratkaisunsa. Koskaan en kehota ketään polttamaan siltojaan takanaan, mutta oma elämä on jokaisen oikeus.
Voimia!