smaragdi nauroi vihreissä
unen kadulla vaatteissa
joissa muistan heränneeni
muistoista
joissa en olleeni muista
Miten on aamu
pyyhkinyt pois
mutta eivät mennyttä
mahdollisuutta
raottaa verhoja
todellisuutta kaukaista ilolla
unen kadulla vaatteissa
joissa muistan heränneeni
muistoista
joissa en olleeni muista
Miten on aamu
pyyhkinyt pois
mutta eivät mennyttä
mahdollisuutta
raottaa verhoja
todellisuutta kaukaista ilolla
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun runoissasi asuu kuin
elää jotain sellaista,
jonka eteen lukijan on tehtävä
oma työnsä kuin tapansa tulkata,
että pääsee kirjoittajan
sielunmaisemaan
- palkinto
odottaa
maalissa lukijaansa -
eikä sinne kaikki välttämättä
ylläkkään. Hyvä Flau.
sinäkin verkoissa roikut?
Minkä h-tin sielunmaiseman sä olet valloittanut, kirjoitat kuin olisit onnistunut omistamaan koko kaiken. No, sitähän me kaikki tavallamme pyritään kai tekemään, merkkaamaan, mutta vähän rajaa tuohon omahyväisyyteen: kaikki ei sinne löydy, mutta minä poika, minä olen ratkaissut tämän pikkuarvoituksen nimeltä Flau, minä tiedän mistä tässäkin kirjoitetaan. HÄPEÄ VÄHÄN
Ja sen vielä sanon (kaikessa ystävyydessä) että lakkaa hyvä mies tulkkaamasta, elämää
Jaa, jaa, että tällainen aamu taas tänään...
Nyt en vain ymmärrä sielusi
kuin mielesikin maisemia...
vai olenko tahattomasti
jotenkin loukannut Sinua.
Jos hitusenki omistaa tervettä
hyvää itsetuntoa tässä katajaisen
kansan maassa,niin miksi sitä
ruikuttamaan pitäisi
ja päätään roikottaa itkien.
Toivon että aurinko valaisee
tänään mielesi syvimpää
sopukkaan asti(kaikessa
ystävyydessä Tietenkin....)