kääpiöni sairasko?

tiitikissa

Minun koirallani on sellaisia ongelmia, että oksentelee silloin tällöin..(joku vika vai normaalia). Sitten toinen asia, että mussuuttaa koko ajan jalkojaan. Siihen olen eläinlääkäriltä sellaisen vastauksen saanut, että ruoka allergia, ja onkin syöny jonkin aikaa allergia ruokaa,joskus päiviä jolloin ei syö tassuja ja jolloinkin koko päivän.

Onko kellään vastaavia kokemuksia, tai tietämystä koirani on 8kk kääpiö poika.

Kiitos vastauksista etukäteen =)

12

656

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *laurapirita*

      Heis!
      Munki mäykkyneiti oksentelee silloin tällöin. kysäisin asiaa elliltä ja vastaus oli et koiran mahalaukku on niin tyhjä että sen takia tulee kakomista. siis koirani ei oksentanu mitään suuria määriä vaan keltaista sappinestettä. eli voisit kokeilla antaa ruuan kolme kertaa päivässä, jotta mahalaukku ei tyhjentyisi kokonaan. viestistäsi ei kyllä ilmene millaista oksentelua koirasi harrastaa.

      • tiitikissa

        Oksentelee yleensä sellaista keltaista sappinestettä tai mitä lieneekäään, ja kiitos pitää kokeilla antaa ruokaa kolme kertaa päivässä.

    • flexi

      Meidän mäykyllä samoja oireita.Nuolee ja kaivaa hampailla tämäntästä etukäpäliään.

      • tiitikissa

        No tavallaan se on silleen auttanut, mutta mulla on sellainen ongelma, että vaikka on sanonut kaikille perheenjäsenille ettei hupille saa antaa kuin sitä allergia ruokaa niin silti joku on tuon tuosta antanut jotain makupaloja. Ja näin ollen kyllä vielä jyrsii tassujaan/koipiaan... Että ehkä se on vähän helpottunu, mutta tätä ruokaa on syöty vasta vähän aikaa, että varmaks osaa sanoa vasta muutaman viikon kuluttua..

        Onkos koirallas jotain muitakin ongelmia kuin tassujen syöminen?

      • flexi
        tiitikissa kirjoitti:

        Me syötetään kyllä yrjölänpuuroa jonka pitäis kyllä olla aika luomua verrattuna kuivamuoniin. Mutta sitten nuo koulutusmakupalat, ollaan käytetty nyt Frolicia mikä on halpaa ja se pitää niistä. Mutta sehän on kyllä aikalailla teollinen tuote.
        Ehkäpä pitää kokeilla taas nakkeja.

      • sivullinen mäykky
        flexi kirjoitti:

        Me syötetään kyllä yrjölänpuuroa jonka pitäis kyllä olla aika luomua verrattuna kuivamuoniin. Mutta sitten nuo koulutusmakupalat, ollaan käytetty nyt Frolicia mikä on halpaa ja se pitää niistä. Mutta sehän on kyllä aikalailla teollinen tuote.
        Ehkäpä pitää kokeilla taas nakkeja.

        miten olisi makupaloiksi esim. kuivattuja maksan paloja, kuivattuja kanankaulan muruja, ym. onhan noita. siitä vaan tutustumaan hyvin varustettuihin eläinkauppoihin.

      • mäykkä
        sivullinen mäykky kirjoitti:

        miten olisi makupaloiksi esim. kuivattuja maksan paloja, kuivattuja kanankaulan muruja, ym. onhan noita. siitä vaan tutustumaan hyvin varustettuihin eläinkauppoihin.

        Tsekkaa ikenet anaalit tai muu juttu. Stressi?

        Mäyris kun jyrsii tassujaan sillä on jokin juttu menossa.

      • mäykkä
        mäykkä kirjoitti:

        Tsekkaa ikenet anaalit tai muu juttu. Stressi?

        Mäyris kun jyrsii tassujaan sillä on jokin juttu menossa.

        Tee selkeys ruokintaan. Kuten edellä kerrottiin pistä koira kolmelle annokselle per päivä. Se tasottaa usein ja myös se mitä kuppiin laitat. Siinäkään kallein ei aina ole sopivin. Muista myös se että koirat nyt oksentelevat silloin tällöin.

        Sitten se ei auta täällä että valitat sitä miten muut perheen jäsenet eivät noudata ohjeita. :/

        Eräs mäyräkoira, muuten terve, sairastui diabetekseen ennen aikojaan juuri siitä syystä että kaikki syöttivät sille päivän mittaan muka pieniä paljona. Ja minimäyriksen mahalaukku on tuskin tulitikkuaskin kokoinen.

        en siis tarkoita sitä että koiralleni koko ajan syötetään sitä sun tätä. Vaan että kun se allergia ruoka ei heti päivässä ala vaikuttamaan. ja jos on esim. viikko syöty allergia ruokaa, sitten joku antaa taas jotain toista niin ei pääse selvyyteen vaikutttaako ruoka vai ei..Tällä hetkellä koirani syö royal canin, hydro allergia ruokaa (en nyt muista tarkkaan nimeä)

        Ymmärrän tilanteen ja sen että omistajana yrittää etsiä koiralle sitä kombinaatiota ravinnossa missä ja minkä parissa koira voi hyvin.

        Hiukan arveluttaa kyllä tuo miten monet koirat tänäpäivänä syövät hydroallergisia ruokia.
        Eläinlääkärit ovat yleensä ensimmäisinä suosittelemassa näitä kalliita ruokia.

        Mitäs kasvattaja sanoisi siirtymisestä kokonaan Yrjölälle. Koirahan on vielä nuori ja kasvuvaiheessa joten tarkkana kuin porkkana, toisaalta mäyris ei ole jättirotu joidenka ruokinnassa ollaan enemmän kuin tarkkoja siinä ettei kasvu ole liian nopeaa. (tai hidasta)

        Oletko muuten kokeillut pikkuriikkisiä juustonpaloja motivoinnissa? Juusto kovettuu rotsin taskussa eikä pahemmin tärvele tai ala haisemaan. Tai no...pesun jälkeen nyt löytää takin taskusta mitä vain vaikka mielestään oli käynyt kaikki taskut läpi.

        Kysäse vielä kasvattajan mielipidettä. Sanotaan näin että jos koira olisi omani, pistäsin sen osaksi Yrjölälle, osaksi raakaravinnolle ja katselisin tuloksia muutaman viikon viiveellä.

        Jotenkin vieläkin mietin sitä onko se allergiaa vaiko jotain muuta.

        Tsempit sinne kaikesta huolimatta. :)

        juu, muaki vähän ihmetyttää nuo eläinlääkärien toiminnat välillä, kun eis ees vilkasta koiraa ja sanotaan että mahdollisesti allerginen jollekkin. Se vain rasittaa koiraa entisestään, kun pitää kokeilla eri ruokia.. Mutta pitää harkita vakavasti tuota yrjolälle siirtymistä. Mutta pitäisi keskustella vielä kasvattajan kanssa.. Kiitos kaikille vastanneille =)

    • danak

      meillä oli labradorinnoutaja ja se teki samanlailla että mussutti jalkoja ja oli maha sekaisin, todettiin keliakia eli gluteenitonta ruokaa kokeile!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1820
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      1710
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      45
      1270
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      177
      885
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      820
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      49
      766
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      733
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      733
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      41
      678
    Aihe