petänkö itseäni?

Hei!

Olen kristinuskoinen, siinä kasvatettu ja kristinuskoa opiskellut. Perheeni tai minä emme kuitenkaan ole uskovaisia.

Tapasin pari vuotta islaminskoisen miehen, jonka kanssa on paljon puhuttu uskonnosta. Hän puhuu tottakai kaikkea hyvää Allahista, mutta itse kun en uskovainen ole, niin en ole juuri asiaa kommentoinut. Siis omaa uskoani Jumalaan tai mihinkään.

On tullut myös huomattua, kuinka samanlaisia loppupeleissä islamin ja kirstinusko ovatkaan, esim. maailman synty, maailman ensimmäiset ihmiset olivat Aatami ja Eeva.

Mieheni on opettanut minulle erilaisia rukouksia, esim. miten puhdistaudutaan synnistä (seksin jälkeen) suihkussa, mikä on syntiä ja mikä on "halal" jne jne.

En näitä asioita ole ottanut niin kovin vakavasti, mutta koska en halua hänen tekevän syntiä omalle Jumalalleen, olen puhdistautunut aina ohjeiden mukaan esimerkiksi nyt tämän seksin jälkeen. Huomaan vaan tekeväni sitä myös silloin kun hän on 3000 km päässä minusta. Siis esim. itsetyydytyksen jälkeen on käytävä puhdistautumassa.

Nyt sitten mietin että ei kai sekään kovin oikein ole, että kun rukoilen, rukoilen tätä "omaa Jumalaani" (Isä Meidän) mutta silti puhdistautuessani toistan Allahin nimeä.

En oikein tiedä mihin uskoa. Pitääkö mun tehdä päätös, vai jatkaa tälläisessä "itsepetoksessa"??
14421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

muuttakaa afrikkaan!
Olet elaimiin sotkeutuja!

Äänestä

Kuinka hän osaisi olla sinun opettajasi, kun ei osaa itsekään? Itse asiassa hän opettaa sinulle suuren määrän tapoja, mutta onko hyviä syitä seurata niitä tapoja? Sinun pitäisi tietää, mitä vakavampaa asiaan liittyy. Niitä kyllä on, mutta ne on vielä piilossa.
Kun sinulla itselläsi ei ole mitään kiinnostusta islamin oppiin, sinun pitäisi olla siinä jyrkempi. Sano, että et ole islaminuskoinen.
Esitäpä tiukempaa vapaaksi kasvatettua länsimaalaista, niin näet miten hän suhtautuu.

Äänestä

joka ei osaa muuta kuin syoda marjoja , ryostella ja nussia-a-a-a.
Pian olet kebabbia!

Äänestä
  • Hei selvanakija!

    Ei, en ole ketään tuonut mihinkään maahan. Hän on omassa maassaan, minä omassani! :)

    Äänestä

  • että islamin opin mukaan lopun-aikoina jeesus hakkaa päät poikki kaikilta juutalaisilta ja hänen nimeään väärin käyttäneiltä kristityiltä ja kivetkin huutavat että takanani on juutalainen. usko tyttö hyvä että islam ei ole rauhan uskonto. muslimeja kehotetaan valehtelemaan oman asian edistämiseksi. minua muslimit ei huijaa lue tyttö hyvä raamattua ja lue koraanin suomenkielistä käännöstä joka löytyy kirjastosta niin tiiät mitä islam on....

    Äänestä

mikään tavallinen uskonto, esim. jos jätät islamin kuolema on rangaistus, sharia on tärkeä osa islamia ja siinä esim raiskausesta rangaistaan naista ja aviorikoksesta kivitetään kuolijaaksi. Muhammed oli itse sarajamurhaaja tai uskon sotilas ja sarjaraiskaaja, orjuuttaja ja pedofiili ja hyvin todennäköisesti satusetä.Ei-islamilaisilla ei ole mitään arvoa islamin mukaan, vaan niille pitää tehdä se mitä Muhammed teki. Islam on täynnä valeita ja erityisesti itsevaleita.

Äänestä

kristitty ja tuo kuullostaa aivan kamalalta. Se mies tulee vaatimaan kaiken islamin edun mukaisesti. Islam ei ole mikään tavallinen uskonto, vaan jäseniään voimakkaasti dominoiva kultti.Muhammed tappoi satoja ihmisiä, orjuutti ja raiskasi ja oli pedofiili ja hyvin todennäköisesti täysi valehtelija, joka tiedosti sen itsekin. Jos islamista erotaan siitä kuolemantuomio, jos islamia arvostelee siitä kuolemantuomio, aviorikoksesta sharian mukaan kivitetään kuoliaaksi. Jos tuotat häpeää perheellesi, niin sinut lähetetään käymään islamilaisessa maassa jossa sinut tapetaan. Suosittelisin, että etsit oikeaa tietoa islamista ,kuten Robert Spencerin kirja Muhammedin elämänkerta jonka saa Akateemisesta suomeksi. Islam ei ole yhtään niinkuin kristinusko varoitan.

Äänestä

Eikö sinusta myös miehesi tulisi kunnioittaa ei-uskonnollista vakaumustasi, jos sinä kunnioitat hänen? Hän tehköön mitä (laillisia) rituaaleja haluaa, miksi ihmeessä sinä siihen osallistut? Pidätkö seksiä tai itsetyydytystä jonain "syntinä" jonka jälkeen täytyy "puhdistautua"? Kohtaat varmaan pukeudut burkhaan "ettet vain loukkaa miehesi muslimivakaumusta". Voi luoja... on se miehen vakaumus pienestä kiinni, jos kaikkien muiden pitää mukautua hänen tapoihinsa, muuten hän ei voi olla muslimi.

Neuvoisin myös ottamaan jalat alle tuosta suhteesta vielä kun voit, mutta koska et kuitenkaan ymmärrä kuunnella sitä, niin yritä sisäistää edes tuo yllä oleva. Jos olet kristitty, tsekkaa myös kymmenen käskyä, etenkin se ensimmäinen.

Äänestä

Tämä palsta on täynnä häiriköitä, etsi jostain parempi muslimien foorumi.

Äänestä
  • jotka haluavat jihadissa tappaa kaikki vääräuskoiset.

    Äänestä

  • Ja suurin häirikkö olet Sinä.

    Äänestä

Niin, hankala on kyllä tilanteesi, mutta ensimmäinen lauseesi kertoo paljon: "Olen kristinuskoinen" Usko ja harjoita uskoasi ihan miten parhaaksi näet, se on onneksi meille suomalaisille sallittua, siis oman uskonnon harjoittaminen. Uskonnon harjoittaminen toisen mieliksi, olipa se mitä uskontoa tahansa, on varmaan melkoista nuoralla tanssimista. Kunnioittaako mies sinun vakaamustasi? Siis sitä, mitä olit kun tapasitte? Vai onko kaikki keskustelu ja uskonnon harjoittaminen ollut pelkästään hänen ehdoillaan? Mikä olisi tilanne, jos sinä ehdotaisit jotain "omaa"? Näitä asioita sinun kannattaa punnita, ja sitten tehdä päätöksiä. Uskon asiat ovat todella henkilökohtaisia, eikä niihin usein löydy helppoja vastauksia.

Itse olen aika maallinen, mutta tietoinen kristitty

Äänestä

Muhammedin opetuksiin on hyvin pitkälti lainattu Vanhaa Testamenttia (juutalaisuus) ja/sekä Uutta testamenttia (kristinusko). esim Jeesus on profeetta niinkuin vanhantestamentin profeetatkin ym.
Islam on uskontotieteellisesti sekoitus juutalaisuudesta, kristinuskosta, paikallisista uskomuksista ja Muhammedin omista "näyistä". Esim Muhammed kehoitti ensin kääntymään rukoiltaessa Jerusalemia kohden, mutta riitannuttuan juutalaisten kanssa muutti sen Mekaksi.(onko jumalallista??)
Muhamedilla oli useita vaimoja mm yksi 9v (onko jumallista???)

Mm pyhäpäivä ei heillä ole lauantai eikä sunnuntai vaan yllätysyllätys perjantai. Islam on pitkälti vääristeltyä juutalaisuuden ja kristinuskon sekoitusta. Islam on tyypillinen lakiuskonto vrt. ympärileikkaus, sianlihan syöntikielto ymymym. (Jeesus sanoi, että ei ihmistä saastuta se mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee ulos) etc.
Kristinuskon näkökulmasta Islam on (tyypillinen) harhaoppi vrt Jehovan todistajat, mormoonit etc.

ps. Somaliassa kivitettiin juuri nainen aviorikoksesta (onko jumalallista??)
Jeesus sanoi:joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven
Vanhassa testamentissa luvataan (Jeremia), että tulee uusi liitto joka ei perustu tekoihin vaan armoon
Jeesus sanoi asettaessaan ehtoollisen: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.
HÄn hyväksyy ja armahtaa meidät tällaisena kuin olemme ilman huiveja, (pakko)paastoja, ja ympärilaikkauksia ym
terv artsi

Äänestä
  • juutalaisuudesta, roomalaisista saturnaalioista (joulun vietto), eguptiläisestä Isis ja Osiris-opeista(ylösnousemus) ja kreikkalaisista filosofioista (kolminaisuusoppi).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kahden eri uskonnon kiirast... kirjoitti:

Hei!

Olen kristinuskoinen, siinä kasvatettu ja kristinuskoa opiskellut. Perheeni tai minä emme kuitenkaan ole uskovaisia.

Tapasin pari vuotta islaminskoisen miehen, jonka kanssa on paljon puhuttu uskonnosta. Hän puhuu tottakai kaikkea hyvää Allahista, mutta itse kun en uskovainen ole, niin en ole juuri asiaa kommentoinut. Siis omaa uskoani Jumalaan tai mihinkään.

On tullut myös huomattua, kuinka samanlaisia loppupeleissä islamin ja kirstinusko ovatkaan, esim. maailman synty, maailman ensimmäiset ihmiset olivat Aatami ja Eeva.

Mieheni on opettanut minulle erilaisia rukouksia, esim. miten puhdistaudutaan synnistä (seksin jälkeen) suihkussa, mikä on syntiä ja mikä on "halal" jne jne.

En näitä asioita ole ottanut niin kovin vakavasti, mutta koska en halua hänen tekevän syntiä omalle Jumalalleen, olen puhdistautunut aina ohjeiden mukaan esimerkiksi nyt tämän seksin jälkeen. Huomaan vaan tekeväni sitä myös silloin kun hän on 3000 km päässä minusta. Siis esim. itsetyydytyksen jälkeen on käytävä puhdistautumassa.

Nyt sitten mietin että ei kai sekään kovin oikein ole, että kun rukoilen, rukoilen tätä "omaa Jumalaani" (Isä Meidän) mutta silti puhdistautuessani toistan Allahin nimeä.

En oikein tiedä mihin uskoa. Pitääkö mun tehdä päätös, vai jatkaa tälläisessä "itsepetoksessa"??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu