TV-maksun pakollisuutta (eli sitä että maksu täytyy suorittaa vaikka ei koskaan katsoisikaan Ylen kanavia) perustellaan Yleisradion julkisen palvelun tehtävällä, joka määritellään lailla Yleisradiosta. Laki on kuitenkin vain juuri sellainen kuin millaiseksi eduskunta sen säätää, ja sitä niin kuin kaikkia muitakin lakeja voidaan aina muuttaa niin haluttaessa.
Vuoden 2007 lopussa vakinaisen henkilöstön määrä Ylessä oli 3278. Määräaikaisia oli 477. Koko henkilöstön määrä oli täten 3755. Lähes neljä tuhatta työntekijää tuntuu erittäin suurelta, ja se on kuin suuren yrityksen henkilöstö. Ruotsinkielisen FST:n vakinaista henkilöstöä on 496, joka on 15 prosenttia kaikista vakinaisista.
FST:n osuutta Ylen budjetista ei enää kerrota vuosikertomuksessa. Muutama vuosi sitten se oli 14 prosenttia, mutta nyt kun FTS:llä on oma kanavansa, on luultavaa, että se on aikaisempaa suurempi. Osuutta ei ilmeisestikään haluta kertoa suomenkielisille tv-maksun maksajille, jotka saattaisivat vetää herneen nenäänsä siitä, että joutuvat rahoittamaan ruotsinkielisen kanavan toimintaa. Jos pelkästään ruotsinkieliset maksaisivat FST:n toiminnan, sitä pitäisi supistaa kolmannekseen (-67 %), tai vaihtoehtoisesti nykyisen tarjonnan säilyttämiseksi ruotsinkielisten tv-maksu pitäisi korottaa kolminkertaiseksi.
Ylen rahoitusta on usein esitetty tehtäväksi suoraan valtion budjetista, mutta esteeksi on aina noussut Ylen tuleminen riippuvaiseksi poliittisista puolueista ja kulloisestakin hallituksesta. Tämä tuntuu kuitenkin oudolta väitteeltä, koska Ylen hallinto on jo niin politisoitunut kuin vain voi. Ylen hallintoneuvostoon kuuluu 21 kansanedustajaa ja kaksi henkilöstön edustajaa.
Julkisen palvelun tehtävä ei kuitenkaan oikein enää sovi nykyaikaan, jolloin on mahdollista nähdä useita maksuttomia kaupallisia kanavia ja kymmeniä maksullisia kanavia. Tilanne oli toinen aikaisemmin, kun oli vain kaksi Ylen kanavaa, joilla oli noin 20 prosenttia MTV:n ohjelmia.
Ylen pitäisi yksinkertaisesti salata ohjelmansa ja myydä sitten julkisen palvelun -kanavakorttia sitä haluaville periaatteella, maksakoon se, joka niitä haluaa katsoa. Ylen pitäisi myös karsia rajusti budjettiaan ja organisaatiotaan mm. lopettamalla kaupallisten tv-sarjojen esittämisen ja lakkauttamalla maakuntaradiot, joiden toiminnalle surkeine suomi-iskelmineen ja typerine ohjelmineen ei ole järkeviä perusteita. Kun Ylen budjetti pienenisi merkittävästi, se voitaisiin helposti rahoittaa valtion budjetista.
Niin kauan kuin suomalaiset ovat kuin teuraalle talutettavia lampaita, mikään ei tule muuttumaan.
Vuoden 2007 lopussa vakinaisen henkilöstön määrä Ylessä oli 3278. Määräaikaisia oli 477. Koko henkilöstön määrä oli täten 3755. Lähes neljä tuhatta työntekijää tuntuu erittäin suurelta, ja se on kuin suuren yrityksen henkilöstö. Ruotsinkielisen FST:n vakinaista henkilöstöä on 496, joka on 15 prosenttia kaikista vakinaisista.
FST:n osuutta Ylen budjetista ei enää kerrota vuosikertomuksessa. Muutama vuosi sitten se oli 14 prosenttia, mutta nyt kun FTS:llä on oma kanavansa, on luultavaa, että se on aikaisempaa suurempi. Osuutta ei ilmeisestikään haluta kertoa suomenkielisille tv-maksun maksajille, jotka saattaisivat vetää herneen nenäänsä siitä, että joutuvat rahoittamaan ruotsinkielisen kanavan toimintaa. Jos pelkästään ruotsinkieliset maksaisivat FST:n toiminnan, sitä pitäisi supistaa kolmannekseen (-67 %), tai vaihtoehtoisesti nykyisen tarjonnan säilyttämiseksi ruotsinkielisten tv-maksu pitäisi korottaa kolminkertaiseksi.
Ylen rahoitusta on usein esitetty tehtäväksi suoraan valtion budjetista, mutta esteeksi on aina noussut Ylen tuleminen riippuvaiseksi poliittisista puolueista ja kulloisestakin hallituksesta. Tämä tuntuu kuitenkin oudolta väitteeltä, koska Ylen hallinto on jo niin politisoitunut kuin vain voi. Ylen hallintoneuvostoon kuuluu 21 kansanedustajaa ja kaksi henkilöstön edustajaa.
Julkisen palvelun tehtävä ei kuitenkaan oikein enää sovi nykyaikaan, jolloin on mahdollista nähdä useita maksuttomia kaupallisia kanavia ja kymmeniä maksullisia kanavia. Tilanne oli toinen aikaisemmin, kun oli vain kaksi Ylen kanavaa, joilla oli noin 20 prosenttia MTV:n ohjelmia.
Ylen pitäisi yksinkertaisesti salata ohjelmansa ja myydä sitten julkisen palvelun -kanavakorttia sitä haluaville periaatteella, maksakoon se, joka niitä haluaa katsoa. Ylen pitäisi myös karsia rajusti budjettiaan ja organisaatiotaan mm. lopettamalla kaupallisten tv-sarjojen esittämisen ja lakkauttamalla maakuntaradiot, joiden toiminnalle surkeine suomi-iskelmineen ja typerine ohjelmineen ei ole järkeviä perusteita. Kun Ylen budjetti pienenisi merkittävästi, se voitaisiin helposti rahoittaa valtion budjetista.
Niin kauan kuin suomalaiset ovat kuin teuraalle talutettavia lampaita, mikään ei tule muuttumaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
YLE on aina ollut kansan riippana ja taitaa pysyäkin. Onhan tuosta lupamaksuista saatava raha edelleenkin huomattava kokonaisuus, vuosittain summana suuri ja yleläisillä on hyvät edut ollu aina työn antajilta. Lakkoiltu on aikoinaan useinkin ja radiostakin tullut sitä kuuluisaa bling blongia läpi vuorokaudet. Alko ja yle, huh huh!
tv-lupamaksu ja "väliaikainen" autoveri, siinä kaksi suomen valtion patalaiskuuden osoitusta, näistä kun kertyy helppoa rahaa valtiolle niin voidaan jättää hankkimatta oikealla työllä tuloja ja vaan istuskella laiskana kun rahaa virtaa tekemättä mitään. Näitä maksuja perustellaan nimenomaan että ne fiskaalisilla perusteilla ovat liian tärkeitä poistettaviksi.
On se vaan kumma että maailmassa on maita jotka tulevat toimeen ilmankin näitä tuloja, esim. Ruotsissa ei ole autoveroa ollenkaan ja maailmassa on maita, esim. USA jossa ei ole koskaan ollutkaan tv-lupamaksuja! Moni maa, esim. Hollanti on luopunut tv-lupamaksuista eikä konkurssi silti ole tullut.
On se kumma ettei yksi suomi tule toimeen kuin nyhtämällä euroopan ankarimpia veroja, tv-lupamaksuja, verottamalla verostakin veroa jne. ja silti julkiset palvelut ovat euroopan huonoimmasta päästä! Minne ne kaikki ryöstetyt rahat oikein suomen valtio hukkaa??!!
Ennenvanhaan, aikana ennen digikanavia, oli meillä FST-kanava ja yle lisäksi täynnä ruotsinkielistä ohjelmaa.
Nykyään meillä on tuo sama vanha FST-kanava - sillä erotuksella, että suurinta osaa sen tarjonnasta ei huomaa fst:n tarjonnaksi. Esimerkiksi osa parhaista sarjoista tulee sieltä (englanniksi ja suomeksi tekstitettyinä).
Jos ruotsalaiset saavatkin nykyään enemmän kuin ennen, niin saamme me suomalaisetkin (viittaan tuossa nyt äidinkieleen, en kansalaisuuteen). Voisin jopa hyvillä mielillä luopua mielummin ykkösestä tai kakkosesta ja vähän tiivistää tarjontaa tuolla puolella, kuin tuosta rantaruotsalaisten lempilapsesta. Minkäs sille mahtaa, että tarjoavat parempaa ohjelmaa. :)
Televisioluvat taas ovat outoja. Nelihenkisenä perheenä vähän hämmentää, että maksamme yhteensä viidestä telkkaristamme saman, minkä sinkkukaverini yhdestään (ja me jopa katsomme ylen ohjelmia). Veropohjalle vaan - okei, meillä vähän kulut nousisivat, mutta samapa tuo. Penneistä kyse kuitenkin.
FST:n oma kanava nimenoman tuli digi-TV:n myötä,. Sitä ei merkittävästi välitetty analogisena paitsi kaapelissa puoli vuotta antenniverkon digisiirtymän jälkeen.
FST on aina lähettänyt englantilaisia sarjoja. Nyt ne näkyy kätevästi myös suomenkielisille ja silti valitetaan. Ilmeisesti kirjaimet FST saavat jollakin järjen sumenemaan ja valitusvaihteen päälle.
Ennen näkyi analogisena tv4, vai mikä se ruotsin kanava nyt oli. Siis pelkästään suomenruotsalaisille suunnattu. Sitten samaan ohjelmakohtaan tuli FST ja sitten siirryttiinkin digiboksipuolelle. :)
Miten tuo SVT Europa tai aikaisemmalta nimeltään TV4 oli pelkästään suomenruotsalaisille tarkoitettu? SInulla on outo käsitys digisiirtymästä. Digilähetykset alkoivat 2001, ei maaliskuussa 2008.
Suomen verkossa lähetettävä kanava, jolta tulevaa ohjelmaa ei ole tekstitetty suomeksi, voi minusta kuvata meilläpäin vain suomenruotsalaisille tarkoitetuksi. Toki joku harva suomensuomalainenkin tuota saattoi katsoa, mutta se kielimuuri...
Digilähetykset alkoivat toki 2001, mutta tuskin siirtymisen voidaan silloin laskea tapahtuneen. Ja joka tapauksessa suurin osa kansasta siirtyi digitelkkariin vasta kun se oli pakollista (tai vähän ennen), eli varsin myöhään. Myös maaliskuussa 2008 (itse siirryin kotona muistaakseni 2006).
Mutta väitinkö minä jossakin, että digilähetykset olisivat alkaneet maaliskuussa 2008? Voi olla, mutta se oli kyllä virhe minun taholtani...
Siis Ylen pitäisi sekä mennä kaupalliseksi, että lopettaa kaupallisten ohjelmien lähettäminen. Joku tässä ei nyt täsmää. Kuka erikseen maksaisi jostain kuivisylestä?
Millään julkisen palvelun tehtävällä ei voi perustella pakkomaksatusta, joka kohdistuu tv:n omistajiin, jotka eivät seuraa YLEä. Joudutaanko maksamaan Hesarista, jos sitä ei tule luukusta? No ei. Entä joutuvatko autottomat maksamaan autoveroa? Ei todellakaan. Miksi siis pitäisi maksaa YLEn kanavista, etenkin TV2:n luokattoman huonosta Sopranos-tuubasta ja samalla jostain tuiki turhista konserttitaloista, jos näillä ei tee itse mitään?
Lakia on muutettava ja lopetettava nuo järjettömät papukaijajankutukset "YLEn on oltava kaikkien nähtävissä, koska se on julkinen palvelu", koska ne eivät enää uppoa. YLE kortin taakse ja valtion rahoista voisi perustaa yhden pienen julkisen palvelun kanavan, josta tulee tiedotuksia, uutisia ja säätä, eikä mitään muuta.
Joku asiallinen ja hyvä kirjoittaja voisi perustaa adressin, missä vaaditaan tämän nykyisen typerän ja epäoikeudenmukaisen tv-maksusysteemin lopettamista ja YLEn kanavien laittamista kortin taakse, niin ei niitä tarvi vainota, jotka haluavat katsoa vain kaupallisia kanavia.
Julkisen palvelun tehtävän perusteella Yle (pakko)perii kaikilta tv-maksun ja kilpailee samalla kaupallisten tv-kanavien kanssa, minkä seurauksena ohjelmien (ohjelma-ajan) määrä on kasvanut ja laatu samalla laskenut. Ylelle ei näytä riittävän vähemmän kuin neljä tv-kanavaa tuon "velvoitteen" hoitamiseen. Julkisen palvelun tehtävä onkin muuttunut (veriseksi) kilpailuksi katsojista kaupallisten ja muiden maksullisten kanavien kanssa.
Saman logiikan mukaisesti maksukanavat voisivat lähettää ohjelmansa salamattomina ja alkaa samalla vaatia lähetyksistään tv-maksun sen perusteella, että jokaisella on mahdollisuus seurata niitä huolimatta siitä, katsooko niitä kukaan.
toinen valtion ylläpitämistä suojatyöpaikoista suomen pankin lisäksi. Pitäähän politiikasta pudonneille kavereille järjestää joku pilipalitehtävä hyvällä palkalla, jonka kansalaiset maksavat veroissaan. Näille paikoille pääsevillä ei vaälttämättä ole tehtäviinsä minkäänlaista pätevyyttä, mutta kaveriahan ei jätetä.
Ja johdossa on aina puhdasverinen valtaa tavoitteleva demari. Iso palkka ja vähän töitä.
Mutta demarit sen tietää, että kansa maksaa.
http://www.aamulehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=47354&tstart=0
Suurin osa Ylen ohjelmistosta on ostettuja elokuvia, tv-sarjoja, musiikkiohjelmia, urheilulähetyksiä, dokumentteja ja muita asiaohjelmia. Omaa tuotantoa on loppujen lopuksi aika vähän. Siksi onkin vaikea ymmärtää, miten kaikille 3755 yleläiselle yleensäkin riittää työtä – vai riittääkö sitä edes?
Jokin aika sitten eräässä lehdessä kerrottiin Jungnerin tv-kuuluttajana toimivan puolison palkka, joka oli noin 5500 €/kk. Tuollainen palkka työstä, joka käsittää muutaman puolen minuutin kestoisen puheosuuden ohjelmien välissä, on aivan käsittämätön. Se kuvastaa varmastikin koko henkilöstön palkkatasoa suhteessa työn vaativuuteen, eli voidaan pelkistetysti sanoa, että Yleisradiossa on liian paljon liian hyvin palkattua henkilöstöä, jolla on yksinkertaisesti aivan liian vähän työtä.
Maakuntaradiot ovat aivan oma lukunsa. Vaikka niiden henkilöstöä vähennettiin pari vuotta sitten, henkilöstön nykyinenkin määrä on aivan uskomaton. Esimerkkinä olkoon Ouluradio, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 200.000 ihmistä. Henkilöstön määrä on 27.
http://194.252.88.3/rsweboul.nsf/sivut/toimitus
Miten tuolle joukolle voi riittää mielekästä tekemistä? Paikallista ohjelmatoimintaa on 11 tuntia viitenä päivänä viikossa ja 5 tuntia lauantaina poislukien valtakunnalliset uutis- yms. lähetykset. Yli puolet paikallisesta ohjelma-ajasta on musiikkia. Toimituksellisesta ajasta iso osa on toimittajan tarkoituksetonta yksinpuhelua ohjelma-ajan täyttämiseksi. Paikallisten ohjelmien mitäänsanomaton sisältö kertoo siitä, että täytettävää ohjelma-aikaa on aivan liian paljon.
julkisen palvelun nimissä määritelty talon sisällä, kuinka laajaa sen tulee olla ja käytännössä laittaa sitten lasku tv-maksuna televisiolähetysten vastaanottajille. Tämä on se syy, miksi siellä ei kirveelläkään haluta edes keskustella valtion budjettirahoitukseen siirtymisestä, koskapa tällöinhän Ylen tehtävät tulisi määrittää sen mukaan millainen summa verovaroista toimintaan budjetoidaan. Aivan kuten tapahtuu esim. kansalaisten terveydenhoidossa tai kirjastopalveluissa. Ei niihinkään investoida verovaroista niin paljoa, että kaikki hampaansa tarkistuttamista haluavat ihmiset voivat halutessaan kävellä suoraan hoitotuoliin tai kirjastot tilaa kymmenkertaista määrää jotain bestseller-uutuutta, ettei lainaajan tarvitse kahta kuukautta jonottaa.
Yle-laissa yhtiön tehtäväksi määritellään nykyään ylimalkaisesti tuoda "täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto" jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Täysi palvelu? Tämähän legitimoi jo kaikki nykyiset ohjelmat ja paljonkohan niitä voisi tuolla perusteella keksiä vielä lisää? Lain ko. pykälä jatkuu vielä seitsemällä "erityisesti" esilläpidettävillä osa-alueilla, mutta siinäpä se kysymys, missä laajuudessa niitä tulisi toteuttaa?
Siksi mitä ilmeisimmin Ylessä vastustetaan niin härkäpäisesti budjettirahoitukseen siirtymistä ilmoittaen syyksi riippumattoman tiedonvälityksen joutumisen kulloistenkin poliittisten päättäjien pelinappulaksi. Tämä vaikuttaa kuitenkin sumutukselta, koska eiväthän poliitikot niitä kirjaston kirjojakaan valitse, vaikka kirjastoille määrärahat myöntävätkin, vaan jättävät hankinnat sen alan ammattilaisille. Ihan kuin haluttaisiin peitellä sitä, että Ylen tarjonta on ylimitoitettua, tai sitten sitä toteuttamassa on ylisuuri määrä väkeä, ja supistukset johtaisivat toimintoja alasajettaessa väistämättä irtisanomisiin. Jotka muilla aloilla ovat olleet täysin toteutettavissa kuten vaikkapa metsäteollisuudessa.
Tv-maksu on monistakin syistä jo nyt aikansa elänyt omituinen jäänne ja kuvitteliko joku, jos maksukorttisysteemiin siirrytään, siinä jotenkin eriteltäisiin katsooko Ylen vaiko kaupallisia tai maksukanavia. Tuskin se niin menee. Sehän tarkoittaa sitä, että joutuu hommaamaan maksukortin seuratakseen ylipäätään tv-lähetyksiä, toisinsanoen minkään tv-signaalin vastaanotto ei enää onnistuisi maksutta kuten nykyisessä tv-maksusysteemissä, ennenkuin korttiin kytketty "kynnysraha" Ylelle on suoritettu jonka jälkeen voi sitten katsoa vaikkapa pelkästään muita nykyisinkin maksuttomia mainosrahoitteisia kanavia.
Eräs asia on jäänyt vähemmälle huomiolle tv-maksukeskustelussa. Nykyisin maksu määräytyy pelkästään sen mukaan, onko taloudessa tv-lähetysten vastaanottoon soveltuva laite. Yksinasuvan täytyy maksaa sama maksu kuin vaikka 5-, 10- tai peräti 15-henkisen perheen. Jokaisella perheenjäsenellä voi olla oma vastaanotin ja velvoite on edelleenkin vain yksi tv-maksu.
Jos huoneistossa asu alivuokralainen, tämän täytyy kuitenkin maksaa oma tv-maksu. Vapaa-ajan asunnon vastaanottimesta ei tarvise maksaa erillistä tv-maksua, joten voidaan päätellä, että maksu on aina talouskohtainen. Yhden katsojan keskimäärin maksama summa riippuu siten talouden koosta, eli mitä suurempi talous on, sitä vähemmän yhden katsojan maksuosuus on. Sillä, onko katsoja vielä alaikäinen, ei ole mitään merkitystä.
Koska yhden katsojan maksuosuus määräytyy perheenjäsenten määrän mukaan, tv-maksun voidaan katsoa olevan syrjivä, koska se asettaa kansalaiset taloudellisesti eriarvoiseen asemaan.