Vaakamiehen

Pitävätkö vaa'at yhteyttä entisiin kumppaneihin vaikka olisivatkin uudessa suhteessa? Ja onko yleistä, että palaisivat takaisin entisen kanssa jos sukset menevät ristiin nykyisen kanssa?
142528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vaaka ei unohda entisiä suhteitaan helposti. Rakkaus kestää kuolemaaan asti mutta se ei riitä. Huomenna me mennään jo muita polkuja pitkin ja uuteen tuntemattomaan. Sukset ei oikeastaan mene ristiin meidän kanssa. Ei me olla riitelijöitä vaan me rakastetaan rauhaa ja vain sitä me halutaan.

Äänestä
  • Itse olen vaaka ja voin kertoa että riidanhalua löytyy vähän liikaakin. Varsinkin vanhempani joutuivat joskus muinoin kärsimään liiallisesta halustani kiistellä..

    Mutta aiheesta; en unohda exiä kovin helposti. Se vaatii aikansa. Joskus saatan pysähtyä ajattelemaan jotakin exääni (ja lopulta todeta millainen idiootti hän olikaan :D)

    Äänestä

  • 22.10. syntynyt kirjoitti:

    Itse olen vaaka ja voin kertoa että riidanhalua löytyy vähän liikaakin. Varsinkin vanhempani joutuivat joskus muinoin kärsimään liiallisesta halustani kiistellä..

    Mutta aiheesta; en unohda exiä kovin helposti. Se vaatii aikansa. Joskus saatan pysähtyä ajattelemaan jotakin exääni (ja lopulta todeta millainen idiootti hän olikaan :D)

    On kumma mun mielestä, että huonot panot jäävät mieleen eivät hyvät. Kai sitä on jossakin muualla hyvissä panoissa niin sanoakseni ilmassa silloin. Mutta miten paljon onkaan huonoja panijoita. Vaakana haluan parasta. Huono panomies on sika.

    Äänestä

vaakamiehenä harvoin pidän yhteyttä entisii.moikataan ja jutellaan kyllä kun nähdään.nykyinen suhde kylmänä kuukauden silti odotan vielä jos...uutta en ole etsinyt koska edellee tykkään tästä kaksosnaisesta.odotanko turhaan..vain hän tietää mut ei kerro onko suhde kokonaan loppu.

Äänestä
  • Hyvä vaan antaa ajan kulua ja antaa toiselle tilaa miettiä jatkon mahdollisuutta. Itse olen tehnyt sen virheen, että tuputtunaut omia ajatuksiani vaakamiehelle. Saanut hänet varmasti ahdistumaan ja siksi perääntymään. Mulla ja vaakamiehellä ollut kanssa samanlainen ns. kylmä kuukausi takana. Rakkautta on, mutta moni muu perusasia kärsinyt tässä rytäkässä. Pelkällä tunteella ei voi suhde onnistua. Luottamus, arvostus ja itsetunto...niitä kaikkia tarvitaan.

    Itse olen hyvässä ja pahassa perusoinas. Tunteissani kiihkeä ja liian rehellinen puheissani. En halunnut kahlita vaakamiestä, vapaata sielua. Nyt vasta hänen avautumisen jälkeen ymmärrän kuinka haavoitin häntä. Menin asioissa liian pitkälle. Ymmärsin häntä niin väärin, ei hän minua ole halunnut loukata.

    Olen joutunut jo hyväksymään tilanteen ja päästämään hänestä irti. Silti vielä sydämessä kaihertaa se pieni toivo, jos vielä joskus saisin olla hänen sylissään ja mykistyä hänen hymystään..

    Kaikesta huolimatta,
    r:lla S***lle

    Äänestä

  • asia? kirjoitti:

    Hyvä vaan antaa ajan kulua ja antaa toiselle tilaa miettiä jatkon mahdollisuutta. Itse olen tehnyt sen virheen, että tuputtunaut omia ajatuksiani vaakamiehelle. Saanut hänet varmasti ahdistumaan ja siksi perääntymään. Mulla ja vaakamiehellä ollut kanssa samanlainen ns. kylmä kuukausi takana. Rakkautta on, mutta moni muu perusasia kärsinyt tässä rytäkässä. Pelkällä tunteella ei voi suhde onnistua. Luottamus, arvostus ja itsetunto...niitä kaikkia tarvitaan.

    on hyvä että olet ollut rehellinen ja kertonut omista ajatuksistasi.ehkä vaan liian pajon liian nopeasti.omaa aikaa pitää olla molemmilla.vaakamies on luotettava ainkin itse olen vaikka flrttailenkin usein.sitä myös hän vaatii kumppanilta.väärin ymmärryksiä siinä tuleekin usein.vaikeeta tämä ajatusten kirjoittaminen.muista häntä josks tekstarilla,vaikka kahvilla käynnillä,synttäri päivänä pienellä käytännön lahjalla.kaikki turha krääsä lentää todennäkösesti lepikkoon.ei tarvi olla kallis.tiedät varmsti mistä hän pitää.toivon että teidän suhde lämpiää uudelleen.kaikkea hyvää sinulle.t.janne

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    kiitos lohdullisista sanoistasi. On pakko päästää irti rakkaudesta, se tulee takaisin jos niin on tarkoitettu. Ja jäädääkseen toivottavasti. Hän on kuitenkin jäänyt jo sydämeeni asumaan.

    Toivon sinulle ja kaksosetnaisellesi myös myötätuulta loppuvuoden pimeisiin iltoihin.

    L

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    on hyvä että olet ollut rehellinen ja kertonut omista ajatuksistasi.ehkä vaan liian pajon liian nopeasti.omaa aikaa pitää olla molemmilla.vaakamies on luotettava ainkin itse olen vaikka flrttailenkin usein.sitä myös hän vaatii kumppanilta.väärin ymmärryksiä siinä tuleekin usein.vaikeeta tämä ajatusten kirjoittaminen.muista häntä josks tekstarilla,vaikka kahvilla käynnillä,synttäri päivänä pienellä käytännön lahjalla.kaikki turha krääsä lentää todennäkösesti lepikkoon.ei tarvi olla kallis.tiedät varmsti mistä hän pitää.toivon että teidän suhde lämpiää uudelleen.kaikkea hyvää sinulle.t.janne

    Minulla on suhde varattuun vaakamieheen. Ei todellakaan ole luotettavaa merkkiä. Niin kuin ei varmasti mistään merkin alta voi sanoa, että on luotettavia. Pettureita löytyy kaikista tähdistä.
    En tiedä miksi hän pettää motiivia siihen.

    Äänestä

  • asia? kirjoitti:

    Hyvä vaan antaa ajan kulua ja antaa toiselle tilaa miettiä jatkon mahdollisuutta. Itse olen tehnyt sen virheen, että tuputtunaut omia ajatuksiani vaakamiehelle. Saanut hänet varmasti ahdistumaan ja siksi perääntymään. Mulla ja vaakamiehellä ollut kanssa samanlainen ns. kylmä kuukausi takana. Rakkautta on, mutta moni muu perusasia kärsinyt tässä rytäkässä. Pelkällä tunteella ei voi suhde onnistua. Luottamus, arvostus ja itsetunto...niitä kaikkia tarvitaan.

    Itse olen hyvässä ja pahassa perusoinas. Tunteissani kiihkeä ja liian rehellinen puheissani. En halunnut kahlita vaakamiestä, vapaata sielua. Nyt vasta hänen avautumisen jälkeen ymmärrän kuinka haavoitin häntä. Menin asioissa liian pitkälle. Ymmärsin häntä niin väärin, ei hän minua ole halunnut loukata.

    Olen joutunut jo hyväksymään tilanteen ja päästämään hänestä irti. Silti vielä sydämessä kaihertaa se pieni toivo, jos vielä joskus saisin olla hänen sylissään ja mykistyä hänen hymystään..

    Kaikesta huolimatta,
    r:lla S***lle

    Hei Tahdon asia?

    Haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi, kirjoittamasi teksti oli juuri se mitä itse olin tänne raapustamassa.

    Saman virheen tehnyt :(

    saat minuun yhteyden [email protected]

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Hei Tahdon asia?

    Haluaisin vaihtaa ajatuksia kanssasi, kirjoittamasi teksti oli juuri se mitä itse olin tänne raapustamassa.

    Saman virheen tehnyt :(

    saat minuun yhteyden [email protected]

    t: just a dreamer

    Äänestä

  • on postia :) kirjoitti:

    t: just a dreamer

    meseen. Olin aika tavalla järkyttynyt, hämmentynyt ja vaikka mitä kun luin postisi.
    Olen kokenut vastaavan n. 10 kertaa omassa tilanteessani. Jutellaanko paremmalla ajalla?
    Jokin vkonloppuinen tuokio voisi olla hyvä.
    Uskon todella että olemme saman mankelin läpikäyneitä....

    Äänestä

..eivät pidä.Piste.

Äänestä

En pidä kaikkiin yhteyttä. Mutta yksi on jäänyt mieleen ja sydämeen. Taidanpa rakastaa sitä miestä vieläkin. Tunteille ei vaan voi mitään ja kun ne eivät ole yksipuolisia. Katse kertoo niin paljon. Mun tilanne on mikä on, mutta onnea elämääsi ja toivottavasti kaikki menee hyvin sinulla ja suhteellasi ;)

Äänestä

Niinhän sitä sanotaan että kaatunutta maitoa on turha surra,ja kyllähän se näin on.Joten ei muuta kuin uusiin koitoksiin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

menneisyyden haamut kirjoitti:

Pitävätkö vaa'at yhteyttä entisiin kumppaneihin vaikka olisivatkin uudessa suhteessa? Ja onko yleistä, että palaisivat takaisin entisen kanssa jos sukset menevät ristiin nykyisen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu