Imetys

Hei, olen onnellisesti raskaana mutta imetän vielä 9 kk vanhaa poikaani. Neuvolan tuomio oli että imetys pitäisi lopettaa korvaamalla rintamaito aterioita korvikkeella. Poika ei ole saanut korviketta eikä oikeen pidä sen mausta. Maistelee kyllä mutta ei varsinaisesti juo.

Onko täällä ketään muuta jolla olisi kokemusta imetyksestä raskauden aikana? Miten on sujunut, onko ollut ongelmia jne.? Haluaisin itse vielä jatkaa vähän aikaa imetystä. Toki olin muutenkin ajatellut vieroittaa vauvan pikku hiljaa lähestyttäessä 1 vuoden ikää. Mutta siis vielä haluaisin imettää muutaman kuukauden kunnes poika voi juoda tavallista maitoa. Voiko tästä kuitenkin olla haittaa sikiölle? En oikeen tiedä mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Poika kun ei korviketta oikeen suostu juomaan vaikka ollaan maisteltu jo jonkin aikaa.
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että ekan kolmanneksen voi ihan rauhassa ainakin imettää.

Imetystukilistan netti sivuilta löytyy tietoa asiasta.

Äänestä

Ei siitä haittaa ole sikiölle jos normaali raskaus ja syöt monipuolisesti. Itse imetin 8kk ikäistä reilun kuukauden vielä raskaana ollessa. En halunnut lopettaa ihan seinään imetystä, eikä myöskään meidän lapselle oikein maistunut korvikkeet. Pikkuhiljaa maidontulo väheni niin, että lapsi joutui oikein "lypsämään" ja hän taisi kyllästyä siihen jo itsekkin. Neuvolasta sanottiin myös, että lopeta imetys ettei energia lopu. Pikkuhiljaa se korvikekkin sitten alkoi maistua, kun jano oli:)

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Kaipa se korvike rupeaa meidänkin pojalle pian maistumaan. Nyt vaan maistelee ja itkee/on huonolla tuulella jos en anna rintaa. Toivotaan että pikkuhiljaa vieroittuu itsekseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja raskaus kirjoitti:

Hei, olen onnellisesti raskaana mutta imetän vielä 9 kk vanhaa poikaani. Neuvolan tuomio oli että imetys pitäisi lopettaa korvaamalla rintamaito aterioita korvikkeella. Poika ei ole saanut korviketta eikä oikeen pidä sen mausta. Maistelee kyllä mutta ei varsinaisesti juo.

Onko täällä ketään muuta jolla olisi kokemusta imetyksestä raskauden aikana? Miten on sujunut, onko ollut ongelmia jne.? Haluaisin itse vielä jatkaa vähän aikaa imetystä. Toki olin muutenkin ajatellut vieroittaa vauvan pikku hiljaa lähestyttäessä 1 vuoden ikää. Mutta siis vielä haluaisin imettää muutaman kuukauden kunnes poika voi juoda tavallista maitoa. Voiko tästä kuitenkin olla haittaa sikiölle? En oikeen tiedä mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Poika kun ei korviketta oikeen suostu juomaan vaikka ollaan maisteltu jo jonkin aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu