uskoa sen olemassaoloon? Olen aina ollut aika skeptinen, mitä tulee kaikkeen henkimaailmaan. Jotain outoa tässä kuitenkin on. Kun toinen tuntui todella niin tutulta ja turvalliselta jo heti alkujaan. Ikään kuin kaikki muut miehet olisivat vain "miehiä", mutta tämä yksi on jotain ihan muuta. Ja juuri se, että hänen kasvojenpiirteensäkin ja olemuksensa muistuttavat omiani. Hän voisi ulkonäöltään olla veljeni. Lisäksi hänen luonteessaan on todella paljon samaa, mitä minullakin.
En vain pysty unohtamaan häntä. Ihastuksia menee ja tulee, mutta mikään ei tunnu tältä. En olisi koskaan uskonut sen oikean olemassaoloon. Ajattelin, että se oikea on vain se, jonka kanssa menet naimisiin, perustat perheen jne. Joku joka miellyttää silmää ja josta tykkäät. Voisiko sittenkin olla olemassa se sielunveli, joku joka on muita enemmän.
Kai se on vaan uskottava..
En vain pysty unohtamaan häntä. Ihastuksia menee ja tulee, mutta mikään ei tunnu tältä. En olisi koskaan uskonut sen oikean olemassaoloon. Ajattelin, että se oikea on vain se, jonka kanssa menet naimisiin, perustat perheen jne. Joku joka miellyttää silmää ja josta tykkäät. Voisiko sittenkin olla olemassa se sielunveli, joku joka on muita enemmän.
Kai se on vaan uskottava..
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuntuu täällä. muut naiset on vaan naisia enää..
sen oikean olemassaoloon. vasta kerran on siltä tuntunut, mutta en sitten tajunnut sitä tarpeeksi ajoissa, vaan käyttäydyin typerästi, ja kadotin hänet. ja rakastuin vasta kaksi vuotta myöhemmin häneen... mutta olen onnellinen ettän tapasin hänet, ja rakastuin... ja rakastan vieläkin.
useasti on sanottu..että sen tunnistaa kun se kohdalle sattuu.
ja sydän pitäisi lyödä kiivaamin .kun olet hänen kanssa tekemisissä.
ja paljon muutakin.. hölmöä ajatuksia ja tekoja..
ota siitäkin sitten selvää.
http://youtube.com/watch?v=V7676EC06oc
musiikki. Mut toivotaan, että toi loppu ei olis meillä kirjottajilla ihan tollanen..
muutamat viime aikojen tapahtumat ja pienet asiat
ovat laittaneet epäilyksen itämään. onko jotain
muutakin kuin vain sattuman varaisia juttuja?
tarinoita olen aina pitänyt vain tarinoina.
nyt en ole enää niin varma.
Siinä ihmisessä vain on jotain niin samaa, kuin itsessä. Jotain niin tuttua ja turvallista, vaikka ei toista sen paremmin vielä tuntisikaan. Tunne on jotain, mitä ei ole koskaan tuntenut muita kohtaan.
Se ihminen tuntuu jo heti, kuin olisitte tavallaan, kuin samasta perheestä jo. Tuntuu niin luonnolliselta ajatukselta, että hänen kanssaan perustaisi tulevaisuudessa oman perheen jne. Tuntuu, että hän on jo nyt läheisempi, kuin kukaaan muu, edes vanhempani, sisarukseni..tuntuu, että hän ymmärtää minua paremmin, kuin kukaan muu. Paremmin, kuin ihmiset, jotka ovat tunteneet minut koko elämäni. Tuntuu, että meillä on tavallaan, kuin sanaton yhteys.. pieni kosketus, katseet riittävät kertomaan jo niin paljon siitä, mikä vain meitä yhdistää. Kukaan muu ei voi sitä edes ymmärtää..ei välttämättä edes nähdä.
Tuntuu, kuin olisimme jo joskus tavanneet..ihan kuin olisin etsinyt sinua jo aina. Tuntuu, kuin minulta olisi aina puuttunut jotain tärkeintä elämästäni, kuin olisin aina etsinyt vielä jotain..vaikka elämäni olikin päällisin puolin ok ja muiden silmissä varmaan, niin kuin kuuluukin olla..minä etsin silti aina jotain. En tiennyt mitä, en tiennyt miksi tuntui, kuin olisin ihan yksin, vaikka en ollutkaan yksin. Ihmettelin miksei koti tuntunut koskaan kodilta. Halusin muuttaa usein, etsiä kotia..
Ei sitä löytynytkään. Koska sinä et ollut siellä. Mikään kaikesta mitä olen kokenut, ei oikein ole tuntunut miltään, koska sinä et ole ollut kanssani maailmalla. Koska sinä et ole ollut silloin vierelläni, kun olen kokenut tai saavuttanut jotain, minkä luulin olevan itselleni niin suurta. Aina on puuttunut jotain. Nyt tiedän, että sinä olet puuttunut viereltäni. Katseeni sinua on etsinyt. Käteni sinun kättäsi kaivannut. Kotia olen aina etsinyt. Nyt tiedän, kotini olisi luonasi. Luona Oikean. Meni Sille Oikealle :)
ihana viesti.. Niin, jotain tuttua. Välillä ei edes mieti, mitä puhuu toiselle.. koska ei tunnu vieraalta.
tosiaan..vaikka mun oikee veli onkin vähän eri näköinen kuin tää.:)Tulee sellainen yhteenkuuluvuuden tunne,kyllä siinä on jotain paljonkin enemmän,uskottava se on.
siihen hakee tiedostamattaan vastausta. Uskon, että osa ihmisistä tuntuu tutummalta (sen huomaa kun menee uuteen ryhmään). Haemme jotain mikä tuo meille turvallisuutta tai jotain tuttua lapsuudesta. Siksi se tuntuu mukavalta ja toisen sukupuolen kohdalla ihastuttavalta ihmeelliseltä.
Suurin osa sielunkumppanin etsijöistä tulee pettymään huomatessaan, että ihanteeseen liittyy kaikki ne "perisynnit" kuin muihinkin ihmisiin (ahneus, itsekkyys, oman edun tavoittelu...)
Entä se, että parisuhteessa usein toinen on ihastuneempi kuin toinen (tästä olen puhunut sekä nais- että miesporukassa). Miten suhtautua siihen ristiriitaan, jos itse onkin se vähemmän ihastuttava osapuoli? Jos ei olekaan toiselle kaikki?
Jos on saanut aavistuksen sielunkumppanuudesta, on se sama kuin uskonlahkosta yrittäisi käännyttää pois. Ihminen syntyy maailmaan yksin ja lähtee täältä yksin, mutta tätä ei kukaan haluaisi hyväksyä. Erillisyyteen haetaan yhteyttä.
(Tulipa pitkästi, vaikka en tänne usein kirjoitakaan)