Viimeisinä

toimimattomassa liitossa ihastuin useammankin kerran ja myös minuun ihastuttiin. Mutta joka kerta se jäi platoniseksi. Ei parisuhdetta korjata hyppimällä vieraissa vaan tehdään kaikki sen eteen, että saataisiin suhde toimimaan ja molempien on siihen osallistuttava. Jos tämäkään ei onnistu, erotaan.
5804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.ohje normaalin tunne-elämän omaaville. On tosin niitäkin, joista on varsin hauskaa käydä vieraissa, ja vaimo on huoltokoneena äidin jatke.

Äänestä

Kukin tehköön ja eläköön tavallaan.
Mikä sopi sulle, ei välttis mene toisilla sun suunnitelmien mukaan.

Äänestä

Harmittaa vaan kun kaikki ei ajattele samalla tavalla.Olisin itekin säästynyt monilta kyyneliltä!

Äänestä

toisiin ihastuminen jo sen että kannattaa erota. Toimivassa suhteessa ei varmaankaan niin pääse käymään. Taitaa olla liiton korjaamiset siinä vaiheessa vähissä, tuskin on enää halujakaan siihen. Kokemusta on.....

Äänestä
  • samaa mieltä. Ihan yhden suhteen perusteella (entisen) voin sanoa myös ettei kannata jatkaa yhdessäoloa jos rakkaus loppuu. Yhdessäoleminen ja -asuminen voi käydä tosi hankalaksi pidemmän päälle sellaisessa tilanteessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuosina kirjoitti:

toimimattomassa liitossa ihastuin useammankin kerran ja myös minuun ihastuttiin. Mutta joka kerta se jäi platoniseksi. Ei parisuhdetta korjata hyppimällä vieraissa vaan tehdään kaikki sen eteen, että saataisiin suhde toimimaan ja molempien on siihen osallistuttava. Jos tämäkään ei onnistu, erotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu