Mulla on

jota en osaa sanoiksi pukea. Lapsuutta kai enimmäkseen, niin montaa asiaa lapsuudesta. Joulua, joka tuntu joululta. Talvea, joka oli luminen ja pitkä. Kesää, jolloin kaikki luonnon ihmeet tuntu jotenkin suuremmiltamilta kuin nyt.

Äitiä ja isää, sitä kun sai äidin syliin käpertyä rapsutettavaksi. Isää, jonka kanssa yhdessä käytiin etsimässä kastematoja ongintaa varten. Ja sitä, kun jokin asia pelotti, niin isä tai äiti sai pelot häviämään. Silloin sitä luotti niin sinisin silmin vanhempien ylivoimaisuuteen.

Miksi tuntuu niin kuin lapsena kaikessa oli enemmän "tunnelmaa". Nykyään mikään ei oikein tunnu miltään.
7731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ikävä tuota, että voisi vain kaipailla jotain..eikä mikään oikein tuntuisi miltään..mutta kun tunnen niin paljon, menen niin intohimoisesti ihmissuhteissanikin..

Äänestä

sellaista se elämä välillä on..
lapsena ei ollut huolia eikä murheita ...tai jos olikin ei niitä ehtinyt jäädä miettimään.
sitä eli niin täysillä päivästä toiseen.

Äänestä
  • ja murheita. Pienen ihmisen kokoisia, pienelle tärkeitä huolia. Lapset reagoivat paljon vanhempien olotilaan. Meillä on vain taito unohtaa ne huonoimmat muistot.

    Äänestä

  • oli huolia kirjoitti:

    ja murheita. Pienen ihmisen kokoisia, pienelle tärkeitä huolia. Lapset reagoivat paljon vanhempien olotilaan. Meillä on vain taito unohtaa ne huonoimmat muistot.

    kyllä tuossa viestissäni sanoinkin..että niitä murheita tais olla mutta ..ei niitä jäänyt miettimään ..samalla tavalla kuin on tehnyt aikuisena ...liian paljon pähkäillään ja suretaan omaa surkeutta.

    Äänestä

voi löytää vielä aikuisenakin uudelleen, kun elää kohti lapsuutta :) Ehkä olet löytämässä sen taas...ja tämä on ihan totta:)!

Äänestä
  • ja olen kyllä miettinyt, että varmaan sitten omien lapsien kautta sitä löytää sitä samaa "tunnelmaa" taas. En tietenkään vain sen takia ala lapsia synnyttämään:)

    Mutta kai se oli sitä hetkessä elämistä lapsena...Siihen kun oppisi taas!

    Äänestä

tai ainakin melkein. Ystävän äitillä ei ollut kovin onnellinen lapsuus, mutta silti esim. lapsuuden joulut muistuvat usein kauniina mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävä jotain kirjoitti:

jota en osaa sanoiksi pukea. Lapsuutta kai enimmäkseen, niin montaa asiaa lapsuudesta. Joulua, joka tuntu joululta. Talvea, joka oli luminen ja pitkä. Kesää, jolloin kaikki luonnon ihmeet tuntu jotenkin suuremmiltamilta kuin nyt.

Äitiä ja isää, sitä kun sai äidin syliin käpertyä rapsutettavaksi. Isää, jonka kanssa yhdessä käytiin etsimässä kastematoja ongintaa varten. Ja sitä, kun jokin asia pelotti, niin isä tai äiti sai pelot häviämään. Silloin sitä luotti niin sinisin silmin vanhempien ylivoimaisuuteen.

Miksi tuntuu niin kuin lapsena kaikessa oli enemmän "tunnelmaa". Nykyään mikään ei oikein tunnu miltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu