Asun vuokralla ja nyt taloyhtiössä alkaa tosi lyhyellä varoajalla ns. pääviemäröintien remontti mikä tarkoittaa noin 3kk ajaksi kamalaa meteliä,pölyhaittaa sekä veden/viemärien käyttökieltoja.
Itse teen yötyötä ja siten tilanne tuntuu nyt muodostuvan mahdottomaksi.Maksan asumisesta KIITETTÄVÄSTI ja mielestäni sillä rahalla pitää saada rauhaa sekä kaikki peruspalvelut mm. vesi- ja viemäri.
Kun kyseinen remontti alkaa nyt yllättäen noin 1 viikon varoajalla ja vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuuni sekä mahdollisuuteeni käyttää asuntoa ns. normaalin asumiseen eli päiväaikaiseen lepoon ja rauhaan - olenko oikeutettu saamaan alennusta vuokraani tai olenko oikeutettu purkamaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimukseni esimerkiksi heti ja muuttamaan uuteen asuntoon??
Itse teen yötyötä ja siten tilanne tuntuu nyt muodostuvan mahdottomaksi.Maksan asumisesta KIITETTÄVÄSTI ja mielestäni sillä rahalla pitää saada rauhaa sekä kaikki peruspalvelut mm. vesi- ja viemäri.
Kun kyseinen remontti alkaa nyt yllättäen noin 1 viikon varoajalla ja vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuuni sekä mahdollisuuteeni käyttää asuntoa ns. normaalin asumiseen eli päiväaikaiseen lepoon ja rauhaan - olenko oikeutettu saamaan alennusta vuokraani tai olenko oikeutettu purkamaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimukseni esimerkiksi heti ja muuttamaan uuteen asuntoon??
Vastaukset 4
Vanhimmat
olipa kiva herätys miehelläni eilen aamulla, putkiremppaukot paukutti ovea ja tulivat joukolla sisälle, olivat nimittäin poranneet vesiputken halki seinän läpi rappukäytävän puolelta meidän asunnosta. Keittiö tulvi vettä, ovet oli auki pihalle asti ja meidän kissat olivat todella peloissaan. Onneksi kumpikaan ei karannut ulos. No se vesi sitten, sitä sitten imuroitiin pois ja imuri työni veden ulos eteisessä. Vesi on nyt muovimaton ja betonin välissä, mutta asunnon omistaja ei ole moksiskaan. Eteisen hyllyssä olevat kirjat olivat hyvin hiekoitettu, tiskipöydän alakaappi on niin sanotusti sahattu auki, ei pysty roskia pitämään ja kaapista on reikä rappukäytävään josta tulee kylmää ilmaa (lattiat ovat todella jäiset). Ruokailukalustemme jalat kärsivät, osa turposi ja niin sanotusti pamahti auki. Vuokranantajamme ei ollut moksiskaan, ei tarvitse maksaa kesäkuun vuokraa kun remontti on tulossa. Joo tiedote tuli 5.6. alkaa ja kestää 6 - 8 viikkoa. Ei ole vessaa eikä vettä. Naapurirapun alakerrassa on vessa ja sieltä voi hakea vettäkin, mutta... meillä on kaksi kissaa, ei niitä voi jättää asuntoon. Akvaarion siirtäminen on melkein mahdotonta. Emmekä itsekkään pysty kyllä asumaan moisessa melskeessä. Nyt pitäisi pikaisesti saada jostain kämppä kahdesksi kuukaudeksi, ainakin... ottaa päähän... tekisi mieli muuttaa kokonaan pois, mutta ei niitä vuokrakämppiäkään ihan noin vain saada. Mikä on vuokralaisen oikeus remontin aikana? Saako esimerkiksi miehet rampata miten haluavat ilman että soittavat ovikelloa ennen remppaa? Eihän täällä uskalla olla ollenkaan, kotonaan. Entä jos jotain irtain tavaraa katoaa remontin aikana, korvaako kotivakuutus? Ilmeisesti ei. Kyseinen firma on tehnyt mokia muidenkin asunnoissa. Kyllä on mieli matala. Ajatelkaa mikä raijaaminen, esimerkiksi että saat sängyn tilapäisesti jonnekkin että voit nukkua...
Omassa taloyhtiössä, jossa toimin hallituksen puheenjohtajana, ei isännöitsijä valitse ainuttakaan urakoitsijaa eikä ota senttiäkään lainaa ilman hallituksen virallista päätöstä!
Isännöitsijä on kokouksissa sihteeri, joka kirjaa tehdyt päätökset ja panee ne toimeen.
Toisin sanoen: isännöitsijän "esimies" on taloyhtiön yhtiökokouksessa valitsema hallitus.
Isännöitsijän valitsee ja/tai vaihtaa hallitus!
Mikäli isännöitsijä "vie" hallitusta tai sen puheenjohtajaa, niin vaihtakaa yhtiökokouksessa hallitusta! Vaihtaminen ei tosin aina ole niin helppoa, koska halukkaita vastuunottajia ei aina löydy. (Hallituksen jäsenet saattavat joutua myös taloudelliseen vastuuseen tuottamuksellisesta toheloinnista.)
Pinnoitus voi pienentää laskua kymmenillä tuhansilla
Putkien pinnoitus houkuttelee vaivattomuudellaan. Koska korjaaminen ei vaadi vanhojen rakenteiden rikkomista, remontti sujuu nopeasti, siististi ja kohtuuhintaan.
”Kerrostaloasunnossa asukkaan ei tarvitse muuttaa pois putkiremontin ajaksi. Yhden kerrostaloasunnon putkiremonttiin kuluu meidän menetelmällämme keskimäärin yksi työpäivä. Merkittävän ajansäästön lisäksi vältytään lattioiden ja seinien repimiseltä ja siitä aiheutuvilta pöly- ja likahaitoilta”, sanoo Pauli Eerola, Putkisaneeraus Eerola Oy:n toimitusjohtaja.
Espoolainen Putkisaneeraus Eerola Oy on toiminut alalla yli 30 vuotta. Yhtiö aloitti asuinhuoneistojen putkien pinnoittamisen epoksilasimassalla pari kuukautta sitten. Menetelmä on kehitetty Ruotsissa.
Putkisaneeraus Eerola on käyttänyt kaivamattomia menetelmiä jo ennen epoksilasimassamenetelmää. Yrityksellä on liki kymmenen vuoden kokemus muotoputkisujutuksesta. Valmiita asennuksia on 50 kilometriä ja erillisiä kohteita satoja.
Muotoputkisujutus on yleistä kuntien viemäriverkostojen kunnostuksessa. Esimerkiksi Helsingin Vesi, yksi Putkisaneeraus Eerolan isoista asiakkaista, pyrkii tekemään 80 prosenttia saneerauksista kaivamattomia menetelmiä käyttäen.
Helsingin viemäriverkoston pituus on 1 800 kilometriä ja vuosittain siitä saneerataan keskimäärin 18 kilometriä.
Huoneistoremonteissa Putkisaneeraus Eerola on siirtynyt tänä vuonna lähes täysin epoksilasimassamenetelmään. Aiemmin käytettyä muotoputkisujutus on jouduttu ottamaan avuksi vain yhden talon yhdessä putkenpätkässä.
”Kiinteistöremonteissa käytämme ainoastaan epoksilasimassamenetelmää ja tarvittaessa muotoputkisujutusta. Perinteiset menetelmät jätämme muille yrityksille”, sanoo Eerola.
Tieto Eerolan epoksilasimassamenetelmästä on tavoittanut taloyhtiöt nopeasti; tilauskirjat ovat täynnä ainakin kahdeksi kuukaudeksi ja jonossa on parikymmentä kohdetta.
Uusien menetelmien kustannukset kuulostavat huomattavan edullisilta. Jos perinteisellä menetelmällä tehtynä asunnon remontti maksaisi 30 000–35 000 euroa, jäävät uusien menetelmien kustannukset Eerolan mukaan 5 000 euroon.
...teillä. Mutta kai asukkaille oli putkiremontin alkamisesta tiedotettu? Sehän on selvä, että putkiremontti sekoittaa normaali elämää huomattavasti: ei tule vettä, ei voi käyttää vessaa.
Mutta tämäkin on kaksipiippuinen juttu: vanhat talot vaativat aikanaan remonttia monelta osalta. Jos ei remontoida, niin kohta viemärivesi lainehtii lattioilla tai valuu yläkerran katosta. Ei mukava tilanne sekään.
Olen itsekin elänyt putkiremontin keskellä ja työstä se käy. Meillä onneksi taloyhtiö hoiti tiedottamis asiaa melko hyvin. Remonttimiehet joutuvat kulkemaan nopeastikin asunnosta toiseen, siten kun remontti etenee. Sattuneet, odottamattomat vahingot ovat sitten asia erikseen. Niihin tulee reakoida nopeasti.
Omistajan kanssa kannattaa neuvotella vahingoista ja kääntyä myös oman vakuutusyhtiön puoleen. Jos taas olette etsimässä uutta kotia itsellenne, toivottavasti semmoinen nopeasti löytyy.