sellasta tahtoisin kysyä, että pystyykö kokoarviossa saada selville, kumpaa sukupuolta olis tulossa? (: Kun eivät rakenneultrassa osannu sanoa, kumpi on, niin ajattelin, että josko nyt sais etukäteen tietää.. eipä tuohon kyllä laskettuunkaan oo enää kauaa. raskausviikkoja nyt 34 5 ja kokoarvio on 35 3
saako vielä
selville?
8554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sikiö sitten on, näkyykö vai eikö näy. Tosin itselleni tehtii rtg-tutkimuksella kokoarvio, joten siinä nyt ei sukuopuoli tule esille laisinkaan.
meillä kokoarvioultrassa näkyi oikei selvästi kumpi on tulossa. eipä hän muuta tehnytkään kuin pyllisteli kameralle!!! Eli näkyy, jos näkyy : )
mikä on rtg-tutkimus, googlekaan ei osaa kertoa? katotaanko yleisemmin ultralla kokoarviossa?
siten minullakin tapa arvioitiin.
minkäs ihmeen röntgenin saa raskaana ollessa tehdä?!
mites ku ei saa edes hampaista ottaa röntgeniä raskaana ollessa ni sit vois vauvan koon siten arvioida???
kolme synnytystavan arviointikeinoa. Kaikkia niitä voidaan käyttää.
Minulla siis käytettiin ultraa ja röntgen-tutkimusta. Ja aikaa tästä on alle 2 vuotta, eli ihan on käytössä nykyisinkin, siis tuo mainittu rtg-tutkimus.
asiahan selviää ihan sieltäkin.