Rakas Nöppeelini olisi reilun kahden viikon päästä täyttänyt 12 vuotta, mutta sairaus oli ylivoimaisempi. Kisuni munuaiset todettiin reilu kuukausi sitten aivan loppuneiksi, ei osattu aavistaa, että kyse oli niin pahasta sairaudesta. Myös sydän joutui tekemään työtä enemmällä teholla joka raastoi reppanaa ylen määrin. Toki kävimme eläinlääkärissä ja saimme lääkkeet, hoito-ohjeita, mutta vähän liian myöhään. Viime yö oli yhtä tuskaa kisulleni, mieleistä paikkaa ei löytynyt muualta kuin aamuyöstä viileältä, lasitetulta parvekkelta. Sitten soitin eläinlääkäriin ja saimme ajan noin reilun tunnin kuluttua. Sylissäni kuljetin kisuani ja katselimme parvekkeelta, kun lentokone lensi korkeuksissa ja aurinko paistoi. Kerron Kisulleni, että äiti aina, aina rakastaa Nöppeliä ja Hän pääsee taivaseen vuosi sitten menehtyneen Mörrin leikkikaveriksi. Eläinlääkärissä sain pyynnöstäni pitää rakkaimpani koko nukutuksen ajan sylissä ja kisuni katsetta en unohda koskaan, voi näitä kyynelien määrää. Kisuni nukkui ikiuneen noin 20 minuutin kuluttua ja siinä paikassa kuoli myös melkein 12 vuotta elämästäni. Muistelen kuitenkin itku silmässä Rakkaimpaani kauan, kun lentokone tänä iltana lentää talon yli, kuvittelen kissaveitikoitteni istuvan siellä siivellä ja vilkuttavan tähtien tuikkiessa minulle, ihmisäidille, seuraan Teitä perässä, kun aika on.Nöpsis, synt. 14.11.1996, muutti Kissojen taivaaseen 29.10.2008.
Elämäni surullisin päivä
Nöppelin ihmisäiti
9664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toivottavasti surusi keskellä lohduttaa se, että nyt kultasi ei tunne kipua, ei ole vanha.. vaan pyydystää perhosia, pyörii onnellisena nurmella, vaanii sammakoita.. Sitä kaikkea mitä kissojen taivaassa vain voikaan tehdä! Ja jonain päivänä te vielä tapaatte toisenne :) Sillä itse ainakin vakaasti uskon, että taivaassa on myös rakkaat edesmenneet lemmikkimme. Mikä taivas se olisi jos ne eivät siellä olisi?
kisusi puolesta kuin myös minun Siru-kisu,joka on nyt 2v.5kk.
Aloin itkeä itsekkin :(
Yhteisiä hetkiä ja muistoja ei saa kukaan pois.
Usko pois, vaikka kuullostaa kliseeltä, aika auttaa.
Itkeminenkin auttaa. Uskalla itkeä.
Itse koin 15 vuotiaan kissani - Mörrin - menetyksen keväällä. Vieläkin itken ikävää. Enkä oikein voi hyväksyä, että miksi! Kaikki kävi niin äkkiä. Nyt puolevuoden päästä pystyn jo puhumaan Mörristä ja meidän yhteisistä touhuista. Mörri elää mielessäni ikuisesti. Niin sinunkin kissasi.
Koita jaksaa!
Otan osaa rakkaan kisulisi poismenon johdosta.Viime kevät palautui itselleni mieleen kun jouduimme luopumaan vasta nelikuisesta pienestä kissanpennustamme johon tuli vatsakalvontulehdus.Voi sitä kyynelten määrää joka tuli mutta voimia sinulle ja piristävää syksyä kaikesta huolimatta.
Jotka lohdutitte minua Nöpsiksen pois nukkumisen jälkeen. Eilen illalla katselin tähtitaivasta, ja itkin. Ajattelin Nöpsykän nukkuvan siellä tumman pilven reunalla etutassut pitkinä, mieliasennossaan ja kuiskasin pimeään iltaan" Äiti rakastaa Omaa rakastaan, odota kunnes tulen perässä". Kiitokset ja halirutistukset kaikille jotka ymmärrätte kissan kuolemasta aiheutuneen surun.
minä aloin myös itkemään luettuani kirjoituksesi. olit todella urhea kun annoit kisusi nukahtaa syliisi,se oli varmasti tärkeä asia nöppelille.paras ja turvallisin paikka vaipua lepoon.hän on takuulla sinulle kiitollinen kaikesta.
Kyyneleet nousi väkisin silmään. Kisusi rakasti ja rakastaa sinua. Hän sai jättää maanpäällisen elämän oman rakkaan sylissä. Jaksamista, varmasti vaikeaa menettää oma kissa.
**otan osaa suureen suruusi** enkelit pitävät hänestä nyt hyvää huolta!!** voimia sinulle!!