Autio

Eikö Timo Aution ehdokkuudesta ole valitettu? Entäpä jos valitus meneekin läpi? Tuleepa aika mutkallinen tilanne. Uudet vaalit? Kallista lystiä Hputaalle.
292607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

olisi ollut olla hyväksymättä hänen ehdokkuuttaan. Siinä tapauksessa, siis jos ei olisi otettu ehdokkaaksi ja jälkeenpäin olisikin todettu, että hän oli kelpoinen ehdokkaaksi, vaali olisi mennyt uusiksi.

Äänestä
  • Juuri noin asia on. Pelkoa vaalien uusimisesta ei ole. Jos vaaleista joku valittaisi ja oikeus toteaisi, että ehdokas on ollut vaalikelvoton, ehdokkaan äänet menevät puolueen hyväksi ja vaalikelvoton jää syrjään.

    Mutta miksi Autio olisi vaalikelvoton? Hän on vain selvityshenkilö ilman todellista valtaa.

    Äänestä

  • uusiksi nyt kirjoitti:

    Juuri noin asia on. Pelkoa vaalien uusimisesta ei ole. Jos vaaleista joku valittaisi ja oikeus toteaisi, että ehdokas on ollut vaalikelvoton, ehdokkaan äänet menevät puolueen hyväksi ja vaalikelvoton jää syrjään.

    Mutta miksi Autio olisi vaalikelvoton? Hän on vain selvityshenkilö ilman todellista valtaa.

    tiedon ohjailu ja panttaaminen ja faktojen manipulointi sekä tarkoitushakuinen esittely ja pitkästyttävät jaarittelut aikaisemmin kuulluista versioista sekä imelän äitelä mielistely.

    Osaaamattomuus ei ole valtaa, mutta sen puute voi antaa paljon työkaluja vastavoimille ja talonpoikaisjärjen käyttäjille. Fiksuille kuntalaisille.

    Ja niihän tässä koko Oulu-liitos-kohelluksessa on nyt käymässä, kun ei ole ajoissa älytty sitä että vaaleanpunainen vallanhimo koituu lapsenuskoisten pikkupoliitikkojen kompastuskivenä valtuustossa maaliskuussa 2009 Haukiputaalla.

    Äänestä

Kepukin huomaa, että on turha valittaa näistä vaaleista.

Äänestä
  • ...hauska huomata miten aina voidaan Kepua alkaa jahtaamaan vaikka kuinka vasurit tekisi väärin...ovelaa peliä, täytyy sanoa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ...hauska huomata miten aina voidaan Kepua alkaa jahtaamaan vaikka kuinka vasurit tekisi väärin...ovelaa peliä, täytyy sanoa.

    sen kansakin on alkanut huomaamaan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    ...hauska huomata miten aina voidaan Kepua alkaa jahtaamaan vaikka kuinka vasurit tekisi väärin...ovelaa peliä, täytyy sanoa.

    eli sossut/vihreät ovat tässä tapauksessa munanneet itsensä ja koko "selvitystyön" härskillä 1980-luvun puoluepolitikoinilla sekä röyhkeällä kotiin vedättämisellä ja oman pesänsä likaamisella.

    Äänestä

puoluettomuuteen selvitystyössä. sehän oli demarien piiritoimiston tilaus ja heidän valvonnassaan tehty höpö-höpö-paperi ja autiomaisten juu-jaa selitysten Tonava

Äänestä
  • siis demareita? Vain tyhmä uskoo ...

    Äänestä

  • työryhmien jäsenet kirjoitti:

    siis demareita? Vain tyhmä uskoo ...

    montaakaan demaria... Toivottavasti he eivät nyt kovin loukkaannu moisesta väitteestä!

    Äänestä

  • keskustalaisia.

    Äänestä

  • työryhmissä kirjoitti:

    keskustalaisia.

    Kun nuin tiedät asian niin listaahan nuo henkilöt ja heidän politiikkataustat. Lasketaan sitten prosentit.

    Äänestä

  • Tarkoitat kirjoitti:

    Kun nuin tiedät asian niin listaahan nuo henkilöt ja heidän politiikkataustat. Lasketaan sitten prosentit.

    - sanovat alan ammattilaiset ja pätevät asiantuntijat täällä Kellon pohjoispuolella.

    Ei edes änkyrä-kommunistitkaan enää usko demari-kamreerin/valtuutetun selvitystyön tasapuolisuuteen ja riipumattomuuteen hänelle (hyvässäuskossa) annetun tehtävän hoitamisessa.

    Tärkein osa, eli taloudellinen kokonaisvertailu on edelleen tekemättä ja tämän juu-juu miehen tyyliin kuuluu, että se valmistune koskaan.

    Niin käynee myös perusturvapalvelujen laskelmien ja vertailujen osalta, koska niistä ei ole vielä kuulunut yhtään mitään.

    Menee homma valtuustossa aivan arpajaistouhuksi ja Oulusta kauimpana asuvat tuhannet onnettomat tai avuttomat puttaalaiset ovat jälleen demareiden ja taistolais-virhreiden pelinappuloina ja maksumiehinä.

    Oli kyllä paha moka ja tökerö rimanalitus nimetä (hall.tiet.yo) julkidemari ja kantansa ennakkoon lukkooon lyönyt kunnallispoliitikko ns. selvitysmieheksi.

    Eihän siinä junnaamisessa ja monotonisessa räpeltämisessä ja selitystehtailussa ole ollut mitään uskottavuutta alusta alkaenkaan.

    "Munatonta" touhua ja kuntalaisten röyhkeää sumuttamista koko selvitys-puuhastelu. Mutta ehkä näin oli tarkoituskin edetä, kun jälkireaktioita ja kansantuomiota ja lopputulosta ajatellaan. Voihan se herättää hilpeyttä ja vahingoniloa myös Oulun todellisissa asiantuntija piireissä.

    Ehkä taustalla oli oikeiston ovela juoni, että saatiin mies pois sähläämästä kamreerin hommista ja tilaa pätevälle, jämäkälle naiselle....jne

    Äänestä

  • koko selvitystyön alku kirjoitti:

    lopultakin Haukiputaan uusi ja topakka kunnakamreeri?

    Hienoa, jo oli aikakin.

    Kyllä se on joillekkin vaikeaa toutuuksien tunnustaminen.
    Faktahan tietenkin on, että ei kuntaliitos Oulun kanssa ole kaikille eduksi, mutta jos se on 90% kuntalisista eduksi, niin eikö silloin demokratian niimissä kannata liittyä..

    Vai pitääkö meidän jo nyt kaikki asiat Oulussa hoitavien tuke verorahoillamme muutamaa suurta maanomistajaa jotka nyt menettävät vaikutusvaltaa.

    Mietippä sitä..

    Äänestä

  • vekkko kirjoitti:

    sillä Oulu tarvitsee kaavoitukseen koko Kellon ja valtatie 75. viereiset alueet.

    Oulun valtuustoa eivät pussihousu-poliitikot ja diivat komentele, vaan asiat hoidetaan siellä suoraviivaisesti pakkolunastuksilla, jos tarjottu markkinahinta ei raakamaasta kelpaa. Se on saletti.

    Siitähän on jo kelpo esimerkkejä vaikka kuinka paljon mm. Oulunsuun ja Ritaharjun alueelta.

    Parhaat merenranta-alueet kuten Kurtinhauta rakennetaan pikavauhtia aivan varmasti; nimilistoista ja paikallisista kommari-kitinöistä huolimatta.

    Äänestä

  • on varmaa kirjoitti:

    Oululle riittää aluksi Virpiniemi ja siitä eteenpäin koko Annalankangas. Mikäs siinä sehän on jo rakennettu joten se joutaakin mennä. Idioottimaista rakentaa rannat asumiseen kun se olisi kaikkien viihtyvyyden kannalta parasta aluetta virkistys käyttöön. Luulisi että on talvisaikaan kolkko asua merenrannalla myrskyjen ja viimojen aikaan. Oulussa valitetaan nyt että merikaupunki on vailla merinäkymää kun on aivan veden päälle rakennettu monikerroksisia taloja.

    Äänestä

  • työryhmissä kirjoitti:

    keskustalaisia.

    keitä siellä työryhmissä istuu tai nuokkuu, kun heitä pidetään yksipuolisen ja valikoidun informaaton kohteena eikä asioita selvitellä todella puolueettomasti ja perusteellisesti kummaltakin näkökannalta.

    tavallisen kuntalaisen arkielämä on kyllä erilaista kun kunnantalolla rupattelevien ja öky-kaupungin byrokraattien elämänpiiri.

    luotettavia vertailuja ei ole vielä missään esitelty alkuperäisen toimeksiannon mukaiseti eriteltynä ja taloudellisen vaikuttavuuden osalta analysoituna .

    miksi?

    loppuiko eväät?

    onko helpompaa kirjoittaa (sanella) kauniisti enimmäkseen sellaista mitä itse toivoisi tapahtuvan.

    oliko tämä valtuutettujen tahto, kun hommaan lähettiin?

    meneekö tässä lapsi pesuveden mukana?

    Äänestä

  • ole väliä kirjoitti:

    syntyy.
    Selvitys on hyvin tehty ja on puolueeton. Tulos vain näitä vastustajia pännii.

    Äänestä

  • menee kun uutta kirjoitti:

    syntyy.
    Selvitys on hyvin tehty ja on puolueeton. Tulos vain näitä vastustajia pännii.

    selvityksen näköinen keskentekoisten ja tarkoitushakuisten selitystysten kokoelma on hyvin puolueellisesti tehty ja siksi oikein käyttökelpoinen ja siihen kaikkien on mukisematta ja kritiittömästi tyytyminen
    - hallejujaa ja aamen.

    Äänestä

  • sanoa, että kirjoitti:

    selvityksen näköinen keskentekoisten ja tarkoitushakuisten selitystysten kokoelma on hyvin puolueellisesti tehty ja siksi oikein käyttökelpoinen ja siihen kaikkien on mukisematta ja kritiittömästi tyytyminen
    - hallejujaa ja aamen.

    töihin. Kyllä sinullekkin Oulusta hyvä toimi saadaan, älä panikoi!

    Äänestä

  • kunnantalolle kirjoitti:

    töihin. Kyllä sinullekkin Oulusta hyvä toimi saadaan, älä panikoi!

    olisi ilahtunut, kun antaisit hyvän neuvon miten sinne kaupungille pääsee hommiin ilman jäsenkirjaa ja suhteita kun olen niin monesti jo yrittäny pyrkiä yhteen sun töiseen työhön ja aina joku muu on sen saanut vaikka ei ole parempi

    Äänestä

  • ystäväsi läheltä kirjoitti:

    olisi ilahtunut, kun antaisit hyvän neuvon miten sinne kaupungille pääsee hommiin ilman jäsenkirjaa ja suhteita kun olen niin monesti jo yrittäny pyrkiä yhteen sun töiseen työhön ja aina joku muu on sen saanut vaikka ei ole parempi

    liittymishetkellä, pääset ainakin 5 vuodeksi Ouluun töihin. Loput on ammattitaidostasi kiinni.

    Äänestä

  • kunnan toimessa/virassa kirjoitti:

    liittymishetkellä, pääset ainakin 5 vuodeksi Ouluun töihin. Loput on ammattitaidostasi kiinni.

    järjestyy lähes automaattisesti painamalla vain jaa-nappia eikä tartte enää rehkiä vaan alkaa ihanan helpot luppo-ajat eläkettä odotellessa ja muita arvostelessa ja moittiessa kun jakssa muistaa raahautua työmaalle joka aamu tai sitten ei kun ne kiusaavat

    Äänestä

  • kun suojatyöpaikka kirjoitti:

    Ompa sairasta kirjotusta. Kuka viittii ja kehtaa?

    Äänestä

  • kun suojatyöpaikka kirjoitti:

    järjestyy lähes automaattisesti painamalla vain jaa-nappia eikä tartte enää rehkiä vaan alkaa ihanan helpot luppo-ajat eläkettä odotellessa ja muita arvostelessa ja moittiessa kun jakssa muistaa raahautua työmaalle joka aamu tai sitten ei kun ne kiusaavat

    sai mut purskahtamaan nauruun...totta toinen puoli :)

    Äänestä

  • tämä viesti kirjoitti:

    sai mut purskahtamaan nauruun...totta toinen puoli :)

    nuo purskahtelut kun nuin äkkiä tuli

    Äänestä

  • herkässä kirjoitti:

    nuo purskahtelut kun nuin äkkiä tuli

    ettei tuolleen ennenaikaisesti laukee
    saattaapi tulla vaikka vahinko

    Äänestä

lähes totta kun katselee kunnaviraston eräiden jäsenkirja-päälliköiden maleksimista ja työssä viihtymistä ja hommien muile teettämistä sekä muuta teatteria

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten valitus kirjoitti:

Eikö Timo Aution ehdokkuudesta ole valitettu? Entäpä jos valitus meneekin läpi? Tuleepa aika mutkallinen tilanne. Uudet vaalit? Kallista lystiä Hputaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu