jota kaikki kuuntelevat niin mitä ehdottaisit jotta suomalaisten henkinen hyvinvointi parantuisi(vrt. nämä viime aikoina tietoisuuteen tulleet tragediat)Miten meidän pitäisi lähimmäisinä elää?
jos olisit henkilö
woude
18769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
miten haluaa itseään kohdeltavan, eikä ilkkua toisen vastoinkäymistä.
yhden ihmisen puheilla on mitään väliä.
Rakastaen lähimmäisiämme, kuin itseämme.
ihmisellä on oma arkensa ja moni asia vie voimia omassa elämässä. Silti aina tapaa välillä ihmisiä jotka jo muutamilla sanoillaan sanovat jotain "kohottavaa" ja uskaltavat tulla lähelle.
Moni kaipaa varmaan että lähimmäinen uskaltaa olla jotenkin henkilökohtainen, ihminen ihmiselle, tulla lähelle. Moni tuntuu myös kaipaavan että toinen kysyisi jotain hänen elämästään, osoittaisi kiinnostusta. olen huomannut sen jo töissä. Jotkut pahoittavat mielensä kun määrätyt työkaverit eivät osoita kiinnostusta toisen elämään eivätkä itse oikeasti kerro mitään. Puhutaan vain ympäripyöreitä.Liika hienotunteisuus on minusta pahasta. jos huomaa "vaaran merkkejä" niin ajatellaan että ei ole minun asiani.
Ei sellaista ihmistä olekaan jota kaikki
kuuntelisivat. No jaa, onhan tällainen henkilö aikojen alussa ollut joka viisauksia opetti,
mutta eiväthän ihmiset silloinkaan kuunnelleet,
kuinka he nyt kuuntelisivat.
Tarvitaan maailmanlaajuista suuntausta pehmeisiin arvoihin, kiireettömyyteen,
elintason perässä juoksemisen hillitsemiseen.
Kädenkäänteessä ihmeitä ei tapahdu.
Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi.
Tässä on mielestäni kaikki se mitä aikojen alussa on opetettu!
Tiedän että joku älähtää, että täällä ei saa uskonasioita kirjoittaa mutta tämä ON hyvä ohje, vielä tänäänkin!!!
monenmoisten asioiden perässä ihminen voi juosta läpi pienen elämänsä. Se synnyttää levottomuutta, kateutta, kilpailuhenkeä(vääränlaista) ahneutta, kyltymättömyyttä. niin vähällä pärjää ja todellinen ilo ei löydy materiasta, vaikka ostinkin marjapuuronpunaisen iihanan villatakin tänään(no pientä on, pientä on)tälläinen osto. Hiljentyminen, sisäisen äänensä kuuleminen. Monethan kokevat retriitissä käydessään ihmeellisenä sen, että sisimmästä alkaa kuulua uusia ajatuksia-hiljaisuudessa.
on hyviä ajatuksia, vaikka en oikein tiedämitä ne pehmeät arvot on. Tuo elintason perässä juokseminen, jos tyydyttäisiin hiukan vähempään olisiko levollisempi olo.
En tiedä, jotenkin on tuntuma, että mitä suuremmassa taajamassa asuu, sen vähemmän ystäviä ja tuttuja, ja mitä pienemmässä, se enemmän.
En ole uskonnollinen, mutta olen sitä mieltä, että kristinuskon arvojen korvaaminen nykyisellä ahneudella, materialismilla ja itsekkyydellä on osaltaan johtanut tähän, missä ollaan. Jos e.m. arvot ovat kotikasvatuksen malleina ja niihin kannustetaan jo lapsena, ei kiusaajia ja kiusattuja puutu. Samoja "arvoja" peilaavat pelit, TV-ohjelmat, mainokset jne. Valitettavasti monet lapset ovat heitteillä hienossakin kodissa. Kauan kestää saada millään keinoilla muutosta tilanteeseen. Kunpahan pystyisin rippusen vaikuttamaan edes niihin, jotka ovat lähipiirissäni.
Jos sinä kertoisit lehdistölle kuinka ystäväsi tappoi itsensä ja se keino tehosi, siitä syntyy aalto joka vie mennessään epätoivoisia kuten kouluammuskeliat. Aalto, kopio tappamista. Jos media luopuisi rahan ahneudestaan, unohtaisi eikä menisi yksityiskohtiin ja sulkisi päiväkirjansa. Emmekä saisi neuvoja kuinka oppisimme tappamaan.
Siis media please, ei lisää uhria!
olla enempää samaa mieltä.
Tuntuu, kuin nämä tragediat olisivat median soppakulho, joka ruokkii sitä aina vain enemmän keskittymään moiseen.
Miksi pitää mellastaa ihmisten murheella, levittää, toistaa, moninkertaistaa sitä, ja ehkä samalla saada toisia tarttumaan samaan onkeen?
Näen läheltä miten ihminen tuhoaa itseään, eikä siinä voi todella muuta kuin katsoa, kuunnella, tukea ja yrittää pitää pystyssä. Kaikki menee kuin kuuroille korville, ei auta mikään. Ja ei ihminen kovin helposti rupea toiselle vieraalle tai naapurille asioitaan puhumaan, ainakaan suomalainen. Kyllä sen huomaa valitettavasti kanssaihmisestään aivan liian myöhään, vaikka kuinka rakastaisi.
kun kuitenkin "joutuu" lehdistä lukemaan niin tämä lause toistuu pelottavan usein naapurin tai työkaverin sanomana. "en olisi millään uskonut hänestä. Hän oli niin mukava ihminen" ja useimmin vielä hoitanut työnsäkin hyvin. Eli todella pelottavaa kun ajattelee. Ihminen joka vakaasti päättänyt toteuttaa aikeensa,osaa vaikuttaa täysin normaalilta eikä missään nimessä halua käytöksellään ilmiantaa itseään. Miten siinä sit lähimmäinen reagoisikaan?Uskon kyllä siihen että moni kokee elämän hyvistä puitteista huolimatta sitä ihmisen perusyksinäisyytä. Ja koska elämme niin yksilökeskeistä elämää niin moni ehkä ajattelee että kukaan ei oikeasti jaksa välittää. Jokaisella omansa.
Vain yksi pieni asia riittää, ei sen kummempaa. Kun jokainen osaisi rakastaa ja huolehtia omista läheisistään.
tuossahan se..
Toiset vaatii rakkautta ja huolenpitoa niin paljon, että harvan voimat riittää. Ei se ole mitään oravannahkakauppaa, jos minulla on vaikeaa, niin auta sinä ja toisinpäin. Toinen osaa luovia paremmin, joku taas menee ongelmasta toiseen jatkuvasti.
tätä taloudellista hyvinvointia, - niin että kaikilla olisi varaa rakennekynsiin :/
pitäisi olla liikkeellä, mutta ei sekään auta silloin kun on "hrhautuneesta" yksilöstä kysymys. Ne tapaukset on erikseen, joita tieten tahtoen on kiusattu. Näitä löytyy myös varttuneissa ihmisissä ja myös viranomaisjärjestelmän kiusaamia. Puhumattakaan vakuutusyhtiöiden vastuun kierrosta! Jos nuori jolla periaatteessa kaikki on hyvin ja elämä edessä, kaikki korjattavissa, ei kuitenkaan jaksa siihen uskoa, miten nämä virkoja hallussaan pitävät luulevat ehkä jo kieroiluun väsyneen jaksavan hillitä itsensä? Siinä tulevaisuuden tilanteen kysymys!
perhekokojen kasvattamista, siinä jos missä lapset oppisivat sosiaalista kanssakäymistä ja olisi nujukavereita omasta takaa, yksinäisyyttä tunnettaisiin paljon vähmmän. Tämä tietysti vaatisi valtavan asennemuutoksen nykyiseen ja valtiolta huimasti tukea lapsiperheiden hyväksi.
Media voisi lisätä aina välillä, jonkinsortin loppuhuomautuksen noihin myyviin tarinoihinsa,
ns ihmisen arkielämää kuvatessaan että, tämätarina on tosi : )
Riittävän usein kun tämän tuo esille kai sairaimmatkin yksilöt hiljalleen tajuaa että kyse on vain euroista ja tarinoista.