Olen nyt saanut aikaiseksi ostaa sen videokameran, josta tuolla toisaalla kyselin eli valintani osui tuohon sangen halpaan Canon MD215 DV kameraan ja nyt jälkeenkin katseltuani noita se tuntuu edelleen ainoalta mahdollisuudelta itselleni.
Mulla on tuo duunipaikkani kamera (Sony Handycam DCR-TRV15E) myös kotona ja olen voinut niitä vähän vertailla. Tuo duunipaikan Sony on vuodelta 2001, mutta silti se tuntuu vievän voiton ominaisuuksissa vähän joka suhteessa (se lienee alunalkaenkin hiukan järeämpään luokkaan kuuluva). Erot ovat mielestäni aika vähäisiä kuvanlaadussa (hiukan yllätyin, koska käsittääkseni Canonin natiivikuvasuhde on 16:9 kun sonyssa se käsittääkseni rajataan). Sisällä nyt iltasella keinovalossa näyttää siltä, että Sonyssa on hiukan parempi dynamiikka ja se reagoi keinovaloon hiukan neutraalimmin, kun Canon hiukan punertaa ja huonossa valossa värikohina hyppää enemmän näkyviin. (puhutaan siis automaattisesta helppokäyttötilasta).
Kuvan laadussa ja äänessä ei siis merkittävää eroa ole, mutta Sony on kookkaampi ja siinä on paremmat liitännä (mikrofoni, kuulokkeet, s-video, A/V, DV). Sonyssa on myös enemmän nappeja ja vastavalokorjaus. Sonyn evf kääntyy pystyyn ja tulee ulos kun Canonin evf:sä on ainoastaan diopterisäätö.
Kameraa miettiessäni etsin nimenomaan edullista kameraa hintaluokasta 150€- 1000€. Kotikäyttöön kamera tuli. Olin hiukan yllättynyt, että sopiva kamera löytyi juuri tuolta hintahaitarin alapäästä. Se johtui varmaan siitä, että olin priorisoinut DV-nauhan, firewiren ja ulkoisen mikrofoniliitännän korkealle ja vielä niin, että siitä mikrofoniliitännästä en suostunut tinkimään. Sen sijaan kuvanlaadusta tingin, koska materiaalin ei tarvitse olla julkaisukelpoista, vaan sitä katsellaan omasta televisiosta ja ehkä tietokoneen ruudulta.
Muistikortin ja DVD:n raakkasin tallennusmedioista kokonaan pois ja keskityin DV-nauhallisiin ja kovalevyllisiin malleihin. Kovalevyllisissäkään ei kaikissa (oikeastaan monessakaan) ollut mikrofoniliitäntää (siis sitä kolmen ja puolenmillin jakilla toteutettua) ja monissa näytti usb korvanneen firewiren. Myös evf-etsin vaikutti puuttuvan ihan säännönmukaisesti (en pidä sitä ehkä niin merkittävänä puutteena kuitenkaan).
Alkuun tämä canoni tuntui aika lelulta (mitä se varmasti onkin), mutta nyt illan sitä käpisteltyäni olen melko tyytyväinen siihen. Siitä tuntuu löytyvän kaikki ne ominaisuudet joita tarvitsen ja kohtuullisen helpostikin. Samoin se toimii mukisematta macin editointisoftien (iMovie ja iMovieaHD:n kanssa). DV-nauhat on halpoja ja niitä näkyy olevan ainakin toistaiseksi tarjolla melkein joka maitokaupan hyllyllä. DV-nauhanhan voi halutessaan jättää varmistimeksi raakamateriaalille (varmaan yhtä luotettava kuin kovalevykin). Halpakin tämä kamera oli joten jos tämä kestää käyttöä niin ei voi olla kuin kohtuu tyytyväinen.
Nyt pitää sitten alkaa tutustua videoiden teon salaisuuksiin;-).
Aloittelijan huomioita
mika2
0
479
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2752911Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151880Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591552Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21320- 771208
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2591148- 801042
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52983- 80941
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk142804