Opettajana, Haminan kaupungissa, oleminen on hyvin hätäännyttävää. Vaalien alla valtuuston kokouksessa puhuttiin kauniita lauseita opetustoimen turvaamisesta uhkan ollessa 4 viran lakkauttamisesta ja 100 tunnin leikkaamisesta (=poistaminen) tuntikehyksestä. Ei siis pitänyt olla huolta lapsista.
Kuinka taas kävikään, syysloma toi edellisen Summan lisäksi uuden pelkokuvion? Kaksi luokanopettajan on virkaa avoinna. Sijoituspaikkoja ei Haminan perinteiseen tyyliin ilmoiteta. Opetustoimen vastaus tiedusteluihin on ollut entistä merkillisempi. Kirkkojärven paikka on toinen, mutta toinen selviää vasta, kun tiedetään sisäisen siirtymisen halukkuus. Näin ollen ei haettavissa olevia virkoja olekaan kuin yksi. Näin ollen siirtymistä sisäisesti ei ole haettukaan kuin jo ennalta valituille. Näin ollen joku koulu saattaa olla edellä toisia virkoja täytettäessä. Näin ollen tasa-arvo ei toteudu kaupungin sisällä eikä ulkopuolelta hakijoiden kesken.
Opettajien (koko kaupungin henkilökunnan)lomautusten ollessa ajankohtaisina jokaisen hartioilla, uusien virkojen avaaminen on vähintäänkin kyseenalaista. Pyydän tähän selvitystä.
Opetuspäällikkö, va. sivistystoimenjohtaja jää virkavapaalle. Jääkö hän palkalliselle vai palkattomalle virkavapaalle? Kummasta virkasuhteesta hän jää virkavapaalle? Minkälainen virkaehtosopimus hänellä on va. sivistystoimenjohtajana, mihin asti se on kirjattu?
Haminan kaupungin kaikki, jokainen kirjattu sääntö velvoittaa avoimuuteen. Avoimuus on tiedottamista, ei kirjaamista. Avoimuus on puhumista, ei vaikenemista. Avoimuus on tahtoa, ei peräytymistä. Avoimuus on yhdessä rakentamista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikki suunitelmat ja päätökset julkisiksi, hallinto ja tiedoitus avoimeksi se on perusoikeuktemma kuntalaisina. itse olen vaatinut vuosien ajan avoimuutta "yksinäisenä-ratsastajana" kuntalaisen oikeudella,vastuulla.
aloite:
http://www.aunemanttari-hamina.fi toukokuussa 2008