Hei!
Osaisiko kukaan neuvoa tarvitsisinko jo lääkityksen paniikkikohtauksiini? Kohtaukset alkoivat aikanaan jouduttuani onnettomuuteen. Tällä hetkellä kohtauksia tulee harvakseltaan. Suurin ongelmani on kohtausten pelko eli en mene paikkohin tai tee asioita, joissa joskus olen saanut kohtauksen. Tämä on aika lailla elämää rajoittavaa. Puhuin asiasta lääkärille vuosi sitten, mutta hän oli sitä mieltä en tarvitse lääkitystä. Itse koen ajoittain pärjääväni, mutta ajoittain todella vaikeaa. Selkeästi kohtauksia tulee enemmän, kun on väsynyt tai stressaantunut, mutta sitähän tämä nykypäivän työ ja elämä on. Minä joka ennen olin sosiaalinen ja iloinen ihminen nyhjään nykyisin vain kotona. Yksin en pysty käymään edes lähikaupassa ja aikaisemmin olen saattanut viettää päivät kaupungilla shoppaillen. Pelkään, että sairaus alkaa kroonistua ja toivoisin lääkityksestä apua, mutta toisaalta myös pelkään lääkityksen aloittamista ja mahdollisia sivuvaikutuksia ja pääseekö lääkityksestä koskaan eroon? Mikä neuvoksi?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lääkitystä. Ei siitä haittaakaan ole. Itselläni on lääkitys menossa paniikkihäiriöön ja olen saanut siitä apua, vaikka välillä tuleekin takapakkia. En kyllä olis selvinnyt ilman lääkkeitä.
Lääkkeitähän on olemassa monenlaisia ja jokaiseen vaikuttaa yksilöllisesti, eli voi olla, että apu löytyy jo ensimmäisestä lääkkeestä tai voi olla, että joutuu kokeilemaan useampaa.
Täsmälääkkeitä itse paniikkikohtaukseen on esim. Opamox joka minullakin on käytössä, auttaa hyvin, ei tarvitse ottaa kuin puolikas niin jo helpottaa olo huomattavasti, tämä lääke on sellainen johon voi tulla riippuvuus eli ei ole suositeltavaa jatkuvaan käyttöön mutta silloin tällöin ei haittaa ja sitä käytetään usein myös SSRI-lääkkeiden rinnalla alkuun lievittämään sivuoireita.
SSRI-lääkkeet on siis selektiiviset serotoniin takaisinoton estäjiä, serotoniini on välittäjä aine aivoissamme ja tämä lääke korvaa sen puutosta, joka tod.näköisesti aiheuttaa kohtauksia.
SSRI-lääkkeiden vaikutus alkaa hitaasti n. 2-4 viikossa ja siksi usein siis rinnala jokin bentso. SSRI-lääkkeisiin ei tule riippuvuutta ja ovat turvallisia käyttää, niissä vain on paljon sivuvaikutuksia joita varsinkin hoidon alussa saattaa ilmetä, tämäkin siis yksilöllistä. Sivuoireet lievittyvät/ jäävät pois kun hoitoa jatketaan.
Sinun kannattaa puhua lääkärisi kanssa lääkityksen aloituksesta, eihän kannata jäädä odottomaan, että olosi pahenee.?
itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä 4, 5 vuotta ja enkä pärjäisi ilman lääkkeitä, lääkkeet auttavat hallitsemaan kohtauksia ja pelkojasi joss sinulla on . itse käytän seroxat nimellä olevaa lääkettä.
sinuna varaisin lääkäriltä ajan ja kun saat sen niin juttelet kunnolla ja kerrot kaikki murheesi sille.
lääkkeet eivät yksin auta niin kannattaa käydä terapiassa joss pystyt