Raskausajan masennus

erottaa masennusta ja stressiä... Kait mul on kumpaaki, ku on stressiä tulee masennusta. Ottaa kaikki päähän ja jatkuvasti huolia. En tiiä... kamalaa olla raskaana.

kaikki normaalit asiat tulee "voimakkaampina". Samoja juttuja mitkä ärstyttää esim miehessä =) niin mulla ärsyttää nyt 100 kertaa voimakkaammin. Hyvä etten vesilasia eilen nakannut ukkoni päälle ku hermot meni, ja asia oli suht pieni

että semmotttii =)

ja masentuneena ollaan nyt raskaana ollessa (onneksi erityisäitiyslomalla). Mielialanvaihtelut ja vähän pidempäänkin kestävä alakulohan on ihan normaalia ilman raskauttakin, mutta jos päähän ei mahdu enää paljoakaan iloisia ajatuksia ja samat ikävät asiat tuppaa jäämään päähän pyörimään olotilan jatkuessa yli kahden viikon ajan, olisi viimeistään syytä puhua asiasta neuvolassa. Ja toki pienempikin paha olo pitää saada purettua jollekin tai jollain tavoin pois eikä jäädä itsekseen miettimään, vaikka sitten neuvolan tädille.
Usko pois, kyllä sen huomaa mikä on normaalia ja mikä ei. Mielenterveyttä ei kannata jättää hoitamatta, vaikka tuntuisikin että kyse on vähäpätöisestä asiasta tai ihmiset ympärillä suhtautuisivat vähätellen (ihmiset helposti rinnastavat masennuksen juuri tuohon satunnaiseen mielialanvaihteluun tms.). Pitkittynyt masennustila ei parane itsestään, vaan alkaa pikkuhiljaa nakertaa toimintakykyä ja sitten vasta onkin vaikeaa.

Odotan esikoistani ja laskettuaika on ihan lähellä. Raskausaika on ollut uutta ja paljon olen saanut hämmästellä sekä itseäni, että olotilojani. Vartalonmuutokset ovat olleet vain positiivisia ja mahaani kannan ylpeydellä. Itkuherkkä olen ollut koko odotusajan, mutta kuitenkin iloinen ja virkeä. En ole kokenut apaattisuutta tai masentavaa olotilaa ollenkaan.

Nyt kuitenkin jäätyäni äitiyslomalle (4vk sitten) päässäni on alkanut pyöriä outoja ajatuksia. Raskauden keskivaiheilla minulla oli joitakin pelkoja ja välillä ahdistuneisuutta, mutta nyt nämä ajatukset ovat muuttuneet radikaalisti ja vaikuttavat jo arkeeni. Muut odottajat ehkä pelkäävät synnytystä, äitiyttä, vastuuta tai esim. vauvansa puolesta, mutta itseäni ahdistaa huomattavasti "laajemmat" asiat. En ole ikinä ajatellut erityisen vihreästi, mutta nyt mietin päivät pitkät saastuttamista ja maapallon ongelmia, sitä kuinka ihminen tuhoaa itse itsensä. Rakentaminen ja yleinen suuruudenhulluus ahdistavat ja jo pelkästään paistinpannun valmistamiseen käytettävä energia ym. tehdasjutut valtaavat täysin ajatukseni. Autossa olo ahdistaa, enkä haluaisi kotoa liikkua mihinkään, miettien päästöjä. Vauvalle en haluaisi ostella enää mitään, sillä mietin tavaroiden valmistamista ja sitä kuinka kaatopaikat täyttyy, sitten kun tuotetta ei enää tarvita.

Mitä tämä on?! Mieheni on todella tärkeä ja suuri tukiani, mutta ei ole mukavaa puhua useita tunteja päivästä vain ahdistuksestani sekä peloistani ja täten jotenkin latistaa odotusilomme. Olen miettinyt neuvolassa tai lääkärissä puhumista, mutta mikäli juuri silloin ei ahdista, niin tiedostan itse ajatuksien outouden ja ne jopa naurattavat minua. Olen todella onnellinen tulevasta toivotusta vauvastamme, mutta välillä ajattelen, että miksi tehdä maailmaan lisää lapsia, kun en voi uskoa, että täällä kauaa enää elämää edes on. Nämä ajatukset alkoivat kauhajoen ammskelun jälkeen ja mietin myös vaikuttiko se. Kamalaa elää jatkuvassa maailmanlopun pelossa ja pohtia liiaksi asioita, joille tosiasiassa en voi yksin mitään.
Hirveää huomata, ettei voi hallita omia ajatuksia. Toivon vain, että pikkuinen syntyisi nopeasti, enkä ehtisi niin paljon "miettiä ja miettiä"... LASKETAANKO TÄLLÄINEN MASENNUKSEKSI VAIKKEN OLEKAAN MASENTUNUT??? Tuntuu, että kotona on kaikki valmista, ei ole siivottavaa eikä laitettavaa, niin aikaa jää aivan liiaksi pähkäilylle... silti en haluisi siihen kamalaan kiireeseen ja materiamaailmaan kaupungillekaan lähteä.

Katoaahan tämä synnytyksen jälkeen?