unikoulu jatkuu..

9kk tytölle. ennen nukkui osan yötä meijän välissä. nyt oppinut nukahtamaan, alkutaistelujen jälkeen, omaan sänkyyn maitopullon ja silittelyn kanssa. heräili aikaisemmin noin 3-4 kertaa yössä ja nyt parhaimmillan 2h välein! huuto on kauhee ja peuhaa hirveesti.. ei meinaa millään rauhoittua. pahemmaksi vain on mennyt... noh,ainakin on oppinut olemaan omassa sängyssä (aika pieni lohtu).
mielenkiinnolla myös odotan vinkkejä tästä aiheesta!!! :)

Meillä herättiin parin tunnin välein reilun vuoden ikään saakka. Vauva nukkui vieressä. En voi muuta sanoa, kuin että vauva sivuvaunussa on hyvä juttu, koska siinä pystytte helpoiten rauhoittamaan vauvan. Välttämättä mikään muu ei auta kuin aika - eli voitte henkisesti suhtautua siten, että yöheräilyt voivat jatkua vielä pitkään. Tiedän erään, jonka lapsi heräsi 3 vuotiaaksi saakka.

HUS:in tassuunikoulussa korostetaan sitä, että yöllä heräävää itkevää vauvaa on tyynnytettävä nopeasti eikä saa jättää huutamaan yksin. Mutta näinhän te ette olekaan toimineet. Jaksamista, ajan myötä tilanne paranee!

Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.

Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Sears suosittelee levottoman vauvan rauhoittamiseen rauhallisia nukahtamisrituaaleja: hiljaista musiikkia, lämmintä kylpyä, hämärää huonetta, imettämistä ym. Vauvan on hyvä olla kylläinen, mutta ei liian kylläinen. Kun vauva havahtuu öisin, on hyvä että vanhempi on lähellä rauhoittamassa: jos vauva ehtii herätä kokonaan, on vaikeampaa saada uudelleen unenpäästä kiinni.

Searsin kirjassa on todella monipuolisesti tietoa vauvan nukkumisesta. Huudattamista – joka lisää vauvan turvattomuuden tunnetta ja haittaa luottamuksen syntymistä vanhemman vauvan välille – Sears ei suosittele. Sen sijaan tiuhaan heräilevän vauvan rauhoittamiseksi Sears suosittaa AP:n käytäntöjä – läheisyys on tärkeää, samoin lapsen viestien kuunteleminen. Jos vauva on vaativaa lajia, vanhempien on huolehdittava omasta jaksamisestaan. Vauvat pitävät sylissä olosta, Sears kirjoittaa, mutta sylin ei aina tarvitse olla juuri äidin tai isän syli. Joku muu voi hoitaa vauvaa sen ajan, kun vanhemmat keräävät voimia. Vaativien lasten vanhempien on myös syytä muistuttaa itselleen, että vauvan levottomuus tai vilkkaus johtuu hänen omasta temperamentistaan. Se ei johdu vanhemmista. Jotkut lapset vain ovat herkempiä ärsykkeille kuin toiset.

Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.

Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

mahdollisia syitä heräilyyn:

fyysisiä syitä: hampaiden puhkeaminen, märkä vaippa, nälkä, yöpuku ärsyttää (joillekin sopii vain puuvilla), tukkoinen nenä, makuuhuoneessa on liian kylmä tai kuuma...

ympäristöstä aiheutuvia syitä: liian kylmä/kuuma/kostea/kuiva ilma, huonepöly, kylmä sänky, oudot äänet, kummat hajut...

piileviä lääketieteellisiä syitä: korvatulehdus, flunssa, kuume, refluksiongelmat, allergiat ja niiden aiheuttama kutina, kihomadot (lienevät harvinaisia ihan pienellä vauvalla), virtsatietulehdus...

kehitysvaiheisiin liittyviä syitä: aikaisemmin hyvin nukkuneet vauvat saattavat alkaa heräillä oppiessaan istumaan, ryömimään, kävelemään... Vauvat käyvät unissaankin läpi näitä uusia taitoja, mikä tekee nukkumisesta katkonaista. Yöllä istuskeleva/seisova vauva kannattaa nopeasti ja vähin äänin palauttaa hyvään nukkuma-asentoon, ennenkuin tämä ehtii kunnolla herätä. Yöheräilyn taustalla saattaa olla myös eroahdistus. 8-12 kk ikäinen, joka aikaisemmin nukkui hyvin, alkaakin nyt heräillä öisin ja "takertuu" päivisinkin enemmän vanhempiinsa. Searsin mukaan tämä ilmiö on osittain yhteydessä vauvan liikkuvuuteen, eli vartalo vetää pois vanhempien luota, mutta pää käskee pysyttelemään lähellä.

tunnesyitä: Vauvan levoton päivä saattaa jatkua levottomana yönä - aivan kuten aikuisellakin. Poikkeamat rutiineissa ja päiväaktiviteetit heijastuvat öihin. Myös vanhemman tunnevaihtelut saattavat peilautua vauvasta. Hän ehkä aistii vanhempien apeuden, masentuneisuuden tai muuta vaikeudet ja on itsekin levottomampi.

luonne: Älä pidä yöunta kiltteyden merkkinä! Hyvät yöunet eivät ole liioin hyvän äitiyden merkki. Lapset ovat erilaisia, ja jotkut nukkuvat hyvin, toiset eivät.

Huudatusunikoulua ei Searsien mukaan kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään. Uimaopetus on oiva vertaus: eihän lasta heitetä veteenkään suinpäin, ja toivota tämän oppivan kerrasta uimaan. Eli ei myöskään laiteta pinnasänkyyn, ja toivota että osaa nukkua...
Nukkumisjuttuja opetellaan vähitellen, aloittaen siitä ettei nukkumista tarvitse pelätä; nukkuminen on mukavaa eikä vauvaa hylätä olemaan yksin. Lopuksi opetetaan keinot pysyä unessa.

Kannattaa olla joustava. Jos valitset jonkun metodin, ei sitä ei tarvitse noudattaa 100 prosenttisesti. Tee sitä mikä toimii, unohda loput. Nukutuskeinoista muodostuu kokemuskansio, ja vaikkei joku keino jonain yönä toimisikaan ei se tarkoita, että yöheräilyt silti jatkuisivat vuosia. Aika on puolellasi, ja kaikista yrityksistä viisastut. Joku konsti, joka ei toiminut kuukausi sitten saattaakin nyt toimia. Kannattaa koittaa opettaa vauvalle monia eri keinoja nukahtaa (sekä iltanukahtamiseen että yöheräilyihin), tämä lisää omaakin jaksamista jos ei aina tarvitse tehdä saman kaavan mukaisesti.

Lisää tietoa lempeästä unikoulusta yms.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html

http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml