Murrosikäinen lapseni (tyttö) voi huonosti koulussa. Hän saa paniikkihäiriön tapaisia kohtauksia, joiden takia lähtee kesken päivän kotiin sanomatta kenellekään koulussa mitään. Koulun näkökulmasta siis (ja minunkin) lintsaa. Kun yritän vakuuttaa hänelle, että hän tarvitsee apua, niin hän sanoo ettei koe olevansa oikeutettu apuun.
Kaverilla on diagnoosi ja hän on saanut nyt erivapauksia jaksaakseen koulunsa loppuun, mutta omasta lapsestani tuntuu, ettei hänen pahaa oloaan oteta todesta. Olen jo ottanut yhteyttä kuraattoriin, mutten ole saanut vastausta. Lapsi ei oma-aloitteisesti halua mennä hänen puheilleen. Tilanne alkaa riistäytyä käsistä, tyttö mm. raapii itseään hakaneuloilla ja saa black-out-kohtauksia (on hukannut mm. avaimensa, eikä siitä ole mitään muistikuvaa). Sanoin eilen viimeksi, että olen aina tytön tukena, haluan että hänellä on hyvä olla, että hänestä tulee taas iloinen ja innostunut, ja että haluan auttaa häntä. Mitä vielä voin tehdä, kun mitkään vakuuttelut eivät tunnu auttavan? Yöunet menee, ja nuorempikin lapsi varmaan kärsii, kun meillä käydään näitä tuskaisia keskustelumaratoneja harva se ilta.
Kaverilla on diagnoosi ja hän on saanut nyt erivapauksia jaksaakseen koulunsa loppuun, mutta omasta lapsestani tuntuu, ettei hänen pahaa oloaan oteta todesta. Olen jo ottanut yhteyttä kuraattoriin, mutten ole saanut vastausta. Lapsi ei oma-aloitteisesti halua mennä hänen puheilleen. Tilanne alkaa riistäytyä käsistä, tyttö mm. raapii itseään hakaneuloilla ja saa black-out-kohtauksia (on hukannut mm. avaimensa, eikä siitä ole mitään muistikuvaa). Sanoin eilen viimeksi, että olen aina tytön tukena, haluan että hänellä on hyvä olla, että hänestä tulee taas iloinen ja innostunut, ja että haluan auttaa häntä. Mitä vielä voin tehdä, kun mitkään vakuuttelut eivät tunnu auttavan? Yöunet menee, ja nuorempikin lapsi varmaan kärsii, kun meillä käydään näitä tuskaisia keskustelumaratoneja harva se ilta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No jos hänen kaverillaan on sellainen, niin olisin hyvin epäileväinen että tyttärelläsi on.. Sano hänelle että lakkaa esittämästä ja kasvaa nuoren rooliin ja ottaa vastuun koulutyöstään..
paniikkihäiriötä, vaan jotain ihan muuta. Mitä, se ei kuulu tähän, eikä kenellekään ulkopuoliselle.
Ja taas yhtä vanhempaa viedään kuin pässiä narussa.
Muoti juttu tuo paniikkihäiriö, vai tarttuuko pisaratartuntana?
Vai vielä black-out kohtaukset? kun ei uskalla tunnustaa hukanneensa avaimiansa sellaiseen paikkaan johon ei ollut lupa mennä?
uudelleen, ja pyydä että hän lähtee selvittämään asiaa. Vaikka tuo käytös olisi ikäänkuin kaverilta "tarttunut", niin jotain täytyy olla vialla, koska eihän tuollainen käytös kuitenkaan kaikille "tartu". Eli pitää selvittää, mikä siinä on takana, esim. lievä masennus. Heti ensimmäisenä yrittäisin sopia tytön kanssa, että ei lähde koulusta sanomatta mitään kellekään, vaan vasta terkkarilla käytyään tms. Ota vaikka ne oireet niin vakavasti, että perustelet vaatimuksesi tyyliin "mitäs jos tyttö ei löydä kotiin tai pyörtyy matkalle" tms. Jos tyttö tekaisee oireensa, niin senhän saa loppumaan sillä että ne tutkitaan, ja jos ne ovat todellisia, niin sittenhän ne on hyvä tutkia.
Olin eilen juuri puhelin kourassa soittamaisillani kuraattorille, kun näin, että hän olikin vastannut sähköpostiini. Siltä osin asia on siis hoidossa.
Teille muille sanoisin, että ette puuttuisi tähän, kun teillä nähtävästikään ei ole omia lapsia murkusta puhumattakaan! Sen verran omaani tunnen, etten usko hänen teeskentelevän yhtäkään oirettaan. Hän on muutenkin niin herkkä kaiken terveyteen ja sen hoitamiseen liittyvän kanssa, piikkikammoinen ja suhtautuu epäilevästi jopa särkylääkkeen ottamiseen. Pelkää kipua yli kaiken. Ei sellainen lapsi teeskentele huvikseen!
Minulla on toki omat epäilykseni tuon avain-jutun suhteen, kiitos vaan, en sentään ole tyhmä, vaikka keski-ikäinen lehmä jonkun mielestä olisinkin. En myöskään suostunut viimeksi ilmoittamaan koululle, kun tyttö lähti sieltä kesken päivän pois. Ilmoittamismenettelystä on koululla sovitut ohjeet: sanotaan ITSE opettajalle, ope panee terkkarille ja tämä sitten katsoo tilanteen, voiko lähettää yksin kotiin, tarvitseeko saattajaa, soitetaanko vanhemmille.
Jos lapsi ei näin tee, hän lintsaa ja piste.
Oli oikein kiva saada tuollaisia pilkallisia ja vähätteleviä kommentteja ahdistavassa tilanteessa, kiitos niistä. Mielipiteenne edustavat juuri sitä ajattelumallia, mikä Suomessa muutenkin on vallalla - mistään ei todella välitetä, nuorten pahaa oloa vähätellään. No, minä nyt satun olemaan äiti, joka välittää. Jos muksu on minulle valehdellut ja 'vedättänyt kybällä', saan sen kyllä itsekin selville.
Olen kanssasi. Itse otin yhteyttä kuraattoriin vaikka tyttäreni sanoi että kaikilla murkuilla on itsetuhoisia ajatuksia j.n.e eli en jäänyt odottelemaan että onko kenties kyseessä "muoti-ilmiö". Kuraattori teki tyttärelleni testin , jossa mitataan masennustilaa ja korkeet pisteet tyttärelleni tuli. Kuraattorilta saadaan lähete jatkotoimenpiteisiin ja toivon/uskon että elämä pikkuhiljaa avun myötä alkaisi helpottumaan. Tsemppiä sinulle syksyyn:)
Odottelen tässä, josko koulusta kohta kuuluu jotakin. Pyysin myös kuraattoria kuittaamaan sähköpostitse, onko tyttö käynyt hänen puheillaan vai ei. Uskoisin, että on. Toivon, että on! Nyt menee kaksi viikkoa Tet-jaksolla ennen kuin pystymme jatkamaan kuraattorin kanssa tapaamista.
omista asioistaan, sillä täällä on ihan ääliöitä vastaajia. Minä ymmärrän sinun huolesi ja voin sanoa, että hankalaa on välillä minullakin.
Voit saada hyviä neuvoja jostain muualta, ehkä joku sellainen keskustelupalsta, johon pitää rekisteröityä. Itsekin pitäisi saada jostain apua, sillä oma tyttäreni lintsaa koulusta, eikä mene hyvin.
Paljon voimia sinulle!
Tyttärelläsi on paha olla ole tukena yritä sinnikkäästi lähestyä voi kestää ennenkuin nuori selvittää omassa mielessään kokemuksiansa vasta sitten osaa puhua muille.Ole valmiina ja turvaa häntä.
Jos kyseessä olisi oma tyttäreni, ottaisin asian erittäin vakavasti. Oletko ottanut yhteyttä koulupsykologiin? Sinuna ottaisin yhteyttä. Hän olisi paras arvioija tuossa tilanteessa. Itse en luottaisi kuraattorin ammattitaitoon.
Hei, hyvä että olet ottanut yhteyttä koulukuraattoriin tytärtäsi koskevissa asioissa. Ymmärrän hyvin, ettei keskustelu tuntemattoman kanssa ole helppoa ja miksi tyttäresi ei sinne haluaisi mennä. Se on kuitenkin hänen omaksi parhaakseen.
Täällä palstalla liikkuu monenlaisia hörhöjä, joiden mielipiteistä ei kannata välittää. On totta että masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista on tullut ns. muoti-ilmiö, mutta suinkaan kaikki eivät esitä ongelmaista tahallaan tai kiusatakseen vanhempiaan.
Itse sairastan masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä kolmatta vuotta, syön mielialalääkkeitä ja käyn keskusteluterapiassa. Mulla on lisäks todettu paniikkihäiriö. Ilman apua, en olisi enää elossa. Yksin olisi mahdotonta selvitä. Viimeiset puoli vuotta on taas mennyt pahempaan päin, hyvä että koulussa jaksan käydä, mutta päivä kerrallaan.
Vaikka nuori esittäisi oirehtivansa jne, kannattaa ottaa asia vakavasti. Vaikka alakuloisuus/ongelmat olisivat ohimeneviä tai "esittämistä", ne kannattaa silti tutkia, takana voi myös piillä oikeita ongelmia.
Tsemppiä.