Luin vastauksen Päivämiehen kirjoitukseen,,

Vl uksosa itse olevana.

Kempeleläinen kirjoittaa näin.

""Kuten tiedät, ristillä on myös merkitys.

Ensimmäinen merkitys on se, että siinä oleva on käytännössä avuton. Paljastettu, eikä mitään jää salaan.

Siinä ollaan hyvin vähillä vaatteilla, ja kädet, jota ihminen yleensä käyttää, kuten koira suutaan ja nokkaansa tarttumiseen ja näyttämiseen, on tiukasti sidottu. Mutta sormet jäävät vapaaksi.

Nyt Jeesuksen, Vapahtajamme ristinkuolemalla tiulanne on sama, Jeesukseen uskomattomille.

Mutta mitä se meille näyttää?

Siinä Jeesus on meidän edessä ilkosillaan, vain vyötettynä. Mutta voittajana ja mistä, kun puhutaan ennen Hänen henkensä heittämistä. Hän on vapaana kiusauksien voittamisesta synnittömänä, kun Hän rukoili Isää Getsemanessa, että ota pois tämä malja. Siinä Hän oli myös pilkattavana, ja pilkkaajat eivät olleet Hänen seuraajiaan, mutta Hän kesti jo totutti Isän tahon, kuten mekin ja se on se, että uskomme siihen, jonka ISÄ LÄHETTI.

Mitä sen pitäisi meille myös näyttää.

Paalun, jota käytetään jossain käänöksissä ja siinä on Kristus naulittu niin, että kädet ovat pään päällä päällekkäin asetettu ja naulattu yhdellä naulalla. Tämä sopii JT;lle, koska heillä on vain Jumala, ja sen osittaa heille myös ”hyvän ihmisen” Jeesuksen sormien suunta, joten heillä on se, että maa ja Jumala, Jahve. Tämä näkyy sopivan myös kumin varastaneille, anteeksiantoa haetaan vain suoraan ylhäältä, mutta se on suurinta harhaa, mitä ihminen voi mielessään kantaa.

Sen pitää näyttää, niin kuin se on. Ristin juurelta alkaa armo ja anteeksi anto. Sinne tulee mennä nöyränä, sillä ylempänä on Jeesus Kristus, meidän Herramme. Ristin juurelta on myös alettava anteeksi saaminen ja anto. Jos katsoo ylöspäin, Jeesus ikään kuin näyttää, mistä sitä on haettava, ja se on LÄHIMMÄIN, SE JOTA KOHTAAN OLET RIKKONUT. Jeesus jopa tällä panee kädet hajalleen, ettei Jumalaan voi pitää yhteyttä ilman Häntä. Sormet näyttää sivulle ei ylös.

Sitten kun se kumin varkauden uhriksi joutunut saa kumistaan hyvityksen, uuden kumin ja on antanut anteeksi, voit mennä uudelleen Golgatalle ja antaa Hänelle pyyntö, Sovitatko myös tämän rikkomuksen, ja Jeesuksen pää on riipuksissa, Kyllä sovitan, hetkenpäästä tulevalla kuolemallani.

Tämän kun VL;t oivaltaisivat, olivat he pelastuttuja. On liikaa vieristä ristin suoraan ylöspäin puhujia. Se ei onnistu, sillä esirippu ei ole vielä heille haljennut.

Tässä on laki ja evankeliumi. """   

tämä pitäisi saada Pävämieheen.
0244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

antoi aiheen jopa tehdä ava... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu