noilla valtuutetuilla ! Ajatellaan nyt vaikka Anja Tallgrenia, kosmetologi ja Ritva Vatjusta , lääkäri, erityistason perheterapeutti ja Oulun Yliopiston tutkija !
Valtavat erot
koulutuksessa
211190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
meille äänestäjille vaihtoehtoja.
valita tasoisensa.
että ne, joilla on näyttöä osaamisesta ja tekemisestä, saavat vähemmän ääniä kuin höpöttäjät.
Höpötys ja kätteleminen ovat varmat madot ääntenkalastelun ongessa, jo sen uskon.
se niin vähän saa ääniä.
täällä keskustellaan, pitää ensin lukea lehti .
omaa kantaa asiaan, että mikä on tärkeenpi toista.
Meinaatko, että Antti kättelee ja Helevi höpöttellee.
nämä olivat kunnallisvaalit?
Ei kait etsitty työntekijöitä:)!
vaalifarssi ja muutama virkamies hoitaa asiat kuten pitää.
työelämässä tee mitään.
lopettaa ajoissa, niin kauan kuin itsekritiikki vielä hiukan toimii, samoin paappojen.
valtuustoon kelpaa joutonomitkin.
tätä pörinää. Tietääkseni, äänestäjistä löytyy vanhempia ja meitä nuorempia ja erillaisissa ammateissa olevia ihmisiä. Enimmäkseen tavallisia ihmisiä, jotka äänestävät. Minullekin löyty ihan sopiva ja hyvä ehokas.
jokainen valtuutettu ilmoitti ammattinsa ja ikänsä.
Jos olisi vain nimi , olisi vaikeampi arvioida ihmistä.
Siellä vasta nuo koulutuserot ovat:peruskoulupohjasesta lähtien.
Kuitenkin on niin, että hyvä, ettei kaikki ole tuota korkeakoulusakkia. Ei ne ymmärrä ns. huonompialasten tai vähäpalkkaisten alojen työntekijöitä.
Hammaslääkäri/tutkija/professori tienaa hiukan eri mittakaavassa kuin esim. siivooja; kuitenkin en ikinä voisi sanoa, että siivoojat tekisvät vähempiarvoista työtä. Tosi tärkeä osatekijä.
Itse mietin vain, kummalla on oikean, normaalin elämän tieto?
laaja koulutus ja TAHTO toimia kokonaisuuden parhaaksi,on varmasti paras toimija.
Jos ajattelee, mitä kosmetologi tekee työkseen niin työn puolesta maailma ei paljon avarru.
Ministeri Holmlund on pelkkä merkonomi ja heti nähtiin, ettei ole kykyä toimia ja ajatella laajasti tulevaisuuteen. Jos onkin yrittäjä, se ei sisäministerinä auta, pitäisi olla paljon laajempaa näkemystä yhteiskunnasta.
Mutta, eihän se ammattityö/koulutus ole koko totuus. Ihmisethän voivat laajentaa/avartaa muulla tavalla maailmaansa mm. opiskelemalla, olla aktiivinen ja olla kiinnostunut erillaisista asioista, vaikkapa yhtsiskunnallisista asioista. Tuskin tämä elämä niin rajoittunutta on, ettei voi ajatella ja tehdä muutakin, kuin mitä koulutus on.
Ei mielestäni ole mitään kaavaa siitä, että esim. (pelkkä) merkonoomit tai yrittäjät ajattelisivat tai tekisivät asioita tietyllä tavalla. Itseään ja asioita voi kehittää ja oppia niin monella tavalla. Nykyinen aika antaa siihen kaikki mahdollisuudet. AVARUUTTA AJATUKSEEN!
suurimman osan ajastaan, mielestäni se muovaa pakosta ihmisen näkökulmaa asioihin.
Jos verrataan vaikka kokoomuksen ministereitä Risikko ja Holmlund , näkee jo muutaman kuukauden pestin jälkeen , kuka on haka niissä asioissa.
Risikko on väitellyt sosiaalialan suuryksikön rehtori ja aivan rautainen ammattilainen ministerinä.
Holmlundin "tomeraa " selittelyä saimme juuri kuulla, ja kaikki oli vain oman osaamattomuuden peittelyä.
Risikko on VARArehtori, ei rehtori.
erota
mutta eihän poliitikolla ole vastuuta, koska politiikkaan kelpaa kuka vain
että Holmlundin olisi täytynyt erota. Asia oli vakava. Mutta eihän sitä poliisitkaan voinut estää. Olipa sillä paikalla kuka tahansa ei se muuksi olisi muuttunut.