olen parisuhteessa ja meillä on yksi lapsi.
Nyt on vaan käynyt niin että en rakasta enää puolisoani ja meillä on hyvä olla todella harvoin.Riitelemme ja tappelemme (ei ruumiillisesti) päivittäin ja joskus erimielisyydet yltyy jopa lapsen edessä todella pahaksi haukkumiseksi ja huutamiseksi ja tälläistä en halua lapseni joutuvan näkemään.Inhottaa,meidänhän piti olla onnellinen perhe aina,tehdä lisää lapsia ja mennä naimisiin.
Pystyisimme kyllä hyvin selvittämään yhteishuoltajuuden sekä muut.Hän ei halua erota mutta itse olen niin jumissa jo.Olen yrittänyt lapsen takia jatkaa ja hyvinä päivinä olemme kuin joku elokuvan onnellinen perhe mutta se on vain tyyntä myrskyn edellä.
En pelkää mitään raha-ongelmia tai muuta,olen itse työttömän yksinhuoltajan perheestä kotoisin ja opin jo silloin elämään tiukalla budjetilla mutta niin ettei mitään puuttunut.
Enemmänkin pelkään että miten pärjään yksin.Asun kaukana kaikista sukulaisista,muutama hyvä ystävä on mutta he ovat ei-perheellisiä joita kiinnostavat hiukan eri asiat.Eivätkä sukulaiset ja ystävätkään oikein voisi kuitenkaan koko aikaa olla valmiina jos tarvitsen apua.
Osasin elää monia vuosia sinkkuna ja hoitaa kaikki asiat muta nyt lapsen tulon jälkeen pelottaa hänen kanssa kaksistaa elo ja se että teenkö oikean ratkaisun kun haluan erota.Inhottaa ajatus että lapseni ei ikinä pysty enää saamaan virallista sisarusta jos eroa hänen isänsä kanssa ja itse ainoana lapsena ymmärrän sen miten tärkeää edes yksi sisarus on.
Olen liian sekaisin vielä tekemään suuntaan tai toiseen päätöstä mutta tahtoisin kuulla miten te olette selvinneet lapsen/lapsien jälkeen kaksistaan?
Nyt on vaan käynyt niin että en rakasta enää puolisoani ja meillä on hyvä olla todella harvoin.Riitelemme ja tappelemme (ei ruumiillisesti) päivittäin ja joskus erimielisyydet yltyy jopa lapsen edessä todella pahaksi haukkumiseksi ja huutamiseksi ja tälläistä en halua lapseni joutuvan näkemään.Inhottaa,meidänhän piti olla onnellinen perhe aina,tehdä lisää lapsia ja mennä naimisiin.
Pystyisimme kyllä hyvin selvittämään yhteishuoltajuuden sekä muut.Hän ei halua erota mutta itse olen niin jumissa jo.Olen yrittänyt lapsen takia jatkaa ja hyvinä päivinä olemme kuin joku elokuvan onnellinen perhe mutta se on vain tyyntä myrskyn edellä.
En pelkää mitään raha-ongelmia tai muuta,olen itse työttömän yksinhuoltajan perheestä kotoisin ja opin jo silloin elämään tiukalla budjetilla mutta niin ettei mitään puuttunut.
Enemmänkin pelkään että miten pärjään yksin.Asun kaukana kaikista sukulaisista,muutama hyvä ystävä on mutta he ovat ei-perheellisiä joita kiinnostavat hiukan eri asiat.Eivätkä sukulaiset ja ystävätkään oikein voisi kuitenkaan koko aikaa olla valmiina jos tarvitsen apua.
Osasin elää monia vuosia sinkkuna ja hoitaa kaikki asiat muta nyt lapsen tulon jälkeen pelottaa hänen kanssa kaksistaa elo ja se että teenkö oikean ratkaisun kun haluan erota.Inhottaa ajatus että lapseni ei ikinä pysty enää saamaan virallista sisarusta jos eroa hänen isänsä kanssa ja itse ainoana lapsena ymmärrän sen miten tärkeää edes yksi sisarus on.
Olen liian sekaisin vielä tekemään suuntaan tai toiseen päätöstä mutta tahtoisin kuulla miten te olette selvinneet lapsen/lapsien jälkeen kaksistaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.