Hei!
Olen pitkään miettinyt matkaa Tokioon. Milloin on siis paras matkustusaika Tokioon ilmaston suhteen?
Paras aika matkustaa Tokioon?
3
3046
Vastaukset
- jos siitä kiinni
myöhäinen kevät eli toukokuu. Mutta mikä estää menemästä milloin vaan.
- tai syksy
Paras ajankohta suomalaiselle Tokiossa on huhti-toukokuu sekä syys-marraskuu. Keväällä kukkivat kirsikat ja syksyllä on muuten miellyttävää. Vältä älyttömän kuumaa ja kosteaa kesää. Silloin on kuin olisi vaatteet päällä saunassa. Tosin nykyään kaikkialla on ilmastointi, mutta kuitenkin. Talvella voi olla melko koleaa kuten eteläisesssä Suomessa lokakuun lopulla.
- suomalaiselle
Ei tarvitse vaihtovaatteita kun sää on samaa tasoa kuin Suomessa, itse viihtynyt Tokiossa talvella. Marraskuusta lähtien sellaista mukavan crispyä ihan niin kuin Suomessakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707