Tälläinen asia...
Ollaan kerrottu tuleville isovanhemmille uudesta kesä tulokkaasta ja omat vanhempani sekosivat täysin siis positiivisessa mielessä, mutta miehen vanhemmat olivat kuin asia olisi jotenkin ihan tavallinen juttu, siis jotenkin vähän niinkuin sivulauseessa yrittivät onnitella. Meille se oli jonkin moinen yllätys, koska arveltiin heidän suhtautuvan aivan erityyppisesti, jäi vähän painamaan mieltä, että eivätkö olekkaan niin toivoneet jälkikasvua. Olisi sentään eka lapsenlapsi. Millaisia vastaanottoja te muut olette saaneet mummuilta ja vaareilta, onko toisilla kestänyt ajatuksen sulattelu kauankin?
Ollaan kerrottu tuleville isovanhemmille uudesta kesä tulokkaasta ja omat vanhempani sekosivat täysin siis positiivisessa mielessä, mutta miehen vanhemmat olivat kuin asia olisi jotenkin ihan tavallinen juttu, siis jotenkin vähän niinkuin sivulauseessa yrittivät onnitella. Meille se oli jonkin moinen yllätys, koska arveltiin heidän suhtautuvan aivan erityyppisesti, jäi vähän painamaan mieltä, että eivätkö olekkaan niin toivoneet jälkikasvua. Olisi sentään eka lapsenlapsi. Millaisia vastaanottoja te muut olette saaneet mummuilta ja vaareilta, onko toisilla kestänyt ajatuksen sulattelu kauankin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
niin, että minun vanhempani sekä miehen isä olivat erittäin iloisia uutisesta, mutta miehen äiti taas sanoi ihan suoraan, ettei hyväksy sitä, että lapsi syntyy avioliiton ulkopuolelle. Olemme pitkään asuneet onnellisina yhdessä ja häätkin on tulossa.
Eipä siinä sitten muuta voi kuin niellä se, että kaikki eivät ole iloisia lapsestamme. Ei kannata antaa kenenkään muun mielipiteen tai käyttäytymisen vaikuttaa omaan mielialaan. Ja tosiaan, ehkä miehesi vanhemmat vain yllättyivät niin kovasti, etteivät osanneet oikein heti käsitellä asiaa.
Mitä ihmettä ihmiset näkevät vaivaa jos tulee perheenlisäystä. Se on ihan teen juttu. Voi sitte kamalaa jos joku ei asiaa hyväksy, ei oo heen juttu. Tuskin kukaan aborttiakaan tekee sen vuoks et o tullu raskaaks. Hyväksy ne sen tai ei nii asia selma, hohhoijaa... Iha ku kaikkien pitäs hyppiä riemusta teen kanssa, vaikkakin ovatki isovanhemmat. Mun vanhemmat o aina ottanu raskausasiat hyvin mut miehen ei ja so fuckin what.
ei teidän kummankaan vanhemmille. Raskaus on aika normaali, ns. tavallinen juttu.
Jos omat vanhempani "sekoaisivat" onnesta vauvauutisen takia, niin varmaan mittaisin heiltä kuumeen ja veisin hoitoon. En näe itse raskautta ja vauvan saantia niin maailmaa mullistavana asiana, että sen takia isovanhempienkin pitäisi alkaa hyppelehtiä riemusta. Esikoisen kohdalla vanhempani totesivat tyyliin "Aijaa, vai että vauva tulossa". Ihan positiivisesti suhtautuivat, mutta ottivat asian ihan tyynesti, vaikka ensimmäisestä lapsenlapsesta olikin kyse. Nyt on toinen muksu tulossa ja suhtautuminen on varmasti samanlainen kuin ekallakin kerralla. Ja miehen vanhemmat ottavat uutisen vastaan varmaan aivan yhtä hillitysti. Kerrotaan varmaan siinä vaiheessa, kun masu rupeaa näkymään. Nyt viikkoja vasta vajaa 9, joten ei mikään kiire mainita asiasta.
Vanhempasi ovat vielä sen ikäisiä, että heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan raskaus on ollut hieman häpeällinen tila. Se on ollut silloin myös täysin yksityinen asia, josta ei ole ollut sopivaa puhua.
..se voi loukata, jos ei noinkin läheiset kuin jommankumman vanhemmat iloitse puolestanne noin isosta asiasta kun ekasta lapsesta! Lisätään siihen vielä se, että toisille raskaus aiheuttaa enemmän herkkyyttä kun toisille..että ei se ole ihan se ja sama miten muut suhtautuu. Meilläkin oli miehen vanhemmilta yllättävä vastaanotto. Anoppi sanoi, että mitä, eihän häneltä ole kysytty lupaa tähän!! Se kyllä lähinnä nauratti, ollaan kuitenkin molemmat lähes kolmekymppisiä ihmisiä:)..eikä noin muutenkaan kysellä ratkaisuihimme lupia häneltä. Mutta se taisi kuitenkin olla lähinna sitä yllättyneisyyttä, ajan kanssa tottuivat ajatukseen ja nyt se on jo hieno juttu heillekkin. Toivottavasti teilläkin toipuvat "ensijärkytyksestä"..ja ONNEA!
Tsau
Meillä miehen porukat oli onnessaan, tiedossa oli ensimmäinen lapsenlapsi ja sitä olivat ehtineet jo odotella (mies kolmekymppinen)
Oma äitini innostui kauheasti (ovat eronneet isäni kanssa)
Kun taas isäni jonka kanssa olemme aina olleet tosi läheisiä sai kauheat paskaraivarit; minusta kuulemma tulee kolmekymppinen yh,joka jonottaa sossusta rahaa vailla mitään koulutusta..Kesti 7kk ennenku se tokeni ja hyväksy asian. Tällä hetkellä poika on ukin kullannuppu.JA edelleen ollaan onnellisesti yhdessä ja kaikki menee hienosti :)
Kyllä ymmärrän, jos vähän harmittaa, että reaktio oli noin laimea. Jos olette jo olleet pidempään yhdessä, ehkä uutinen oli jo niin "itsestään selvä" että eivät siksi reagoineet sen kummemmin. Tai voi olla, että joku muu asia painoi mieltä, eikä siksi oikein osattu innostua tällaisestakaan uutisesta. Jos ovat hitaasti lämpenevää sorttia, saattaa hetken sulattelu auttaa ja näyttävät ilonsa sitten myöhemmin. Syitä voi olla useita.
Toisaalta ylenmääräinen hössötyskin on ärsyttävää. Ainakin itse koin varsinkin mummien hössötyksen vähän ahdistavaksi, masuvauva oli minulle aika yksityinen asia, jonka olisin halunnut jakaa vain tulevan isin kanssa. Myös vauva-aikana olisin halunnut enempi rauhaa ydinperheellemme, mutta aika vaikeaa sitä on onnesta hössöttäviä mummoja kieltää tulemasta. Apuakin heistä tietysti oli.
Nyt toista odottaessa into on ehkä jo vähän laantunut ja toivon, että vauvan syntymäkään ei herätä enää sellaista hullunmyllyä kun esikoinen.
En missään nimessä kaipaakaan mitään hössötystä ja vaaleanpunaista höttöä ympärilleni, kun en muutenkaan sen tyyppinen ihminen ole, mutta silti olisin heiltä kaivannut, edes suoraa iloa ja onnen toivotusta.
Noh, kaipa se hetken kestää, että ymmärtävät mistä on kyse.
meidän äidin käytös..kaikki mun sisaret ovat saaneet perheet ja lapsia niin paljon kun vaan toivoa ovat voineet.minä en ..jouduin turvautumaan ivf hoitoihin,jotka ovat aikas kalliit,kuluttavat,ja aikaa vievät. ja viel ihmis tai naiseus arvon latistavia.. ja aina muita kohtaan meiän äiti on ollut sellanen ..ei nyt höösääjä,mutta ostellu kaikkea ja ollu mukana heiän jutuissaan,aina kyselly mitä tarviivat ym.multa ei ole kertaakaan kysyny tarvisinko mitään,kaks kertaa on soittanu koko 30 viikon aikana ja kysy kuulumiset äkkiä jotta pääs kertoo omasta koiranpennustaan.oikein pahaa tekee se että menin kertomaan koko asiasta.olisin ollu vaan hiljaa ja antanujoskus sadan vuoden pääst ihmetellä miksen kertonu.tuskinpa ees olis ihmetelly. aattelin aina et pakkohan mun nyt oli kertoo kun näkishän se ite,mutta mutta..eipä ole kun kerran koko kesäs minua nähny,olisin hyvin selvinny tähän asti.kerroin tosin vasta 5 kuulla niille,muut tiesi.miehen äiti on ollu tosi ihana.ostellu kaikkea mahdollista.vaunut,rattaat,istuimen..vaatteita.meiän äiti ei mitään. no..olkoot. pärjään ittekin kyllä.olis vaan hienoa tunte kuuluvansa sukuun mut eheeiii... tasan eei käy onnenlahjat. pääasia että vauva on tulossa ja maailma hymyilee..yks ihminen ei voi tätä pilata..
niin, on se kyllä kummallista miten omat vanhemmat tai miehen vanhemmat eivät ole asiasta kiinnostuneita. Onhan se raskaus ihmiselämään kuuluva juttu, niin silti se koskee juuri sitä yksilöä niin suuresti ja on todella iso juttu tuleville vanhemmille, varsinkin kun esikoista odotellaan.
Meillä ainakin huomaa ettei mieheni ole se suosikki lapsi hänen perheessään, vaan toinen sisaruksista on ollut aina se palvonnan kohde, vaikka mieheni on elämässään saavuttanut hienoja asioita niin ne ei kauheasti ole hetkauttanut suuntaan tai toiseen.
Eikä tämä lapsi asiakaan nyt sitten näyttänyt kelkan suuntaa muuttavan. Melkein nauru tuli kun hänen vanhemmilleen kerrottiin ja vastaus oli tyyliin jaahas...