Eräs liikkuvan poliisin edustaja aiheutti vapaa-ajallaan varsin negatiivisen maineen koko edustamalleen ammattikunnalle Pirkkolan urheilupuistossa muutama viikko sitten.Virkamerkkiään heiluttaen tämä kaikkitietävä herra puuttui kohtuullisen suurta tuloveroa maksavan ammattilaisen työntekoon saaden vielä käytöksellään myös sivullisen naishenkilön itkemään.Prrrkele kun jäi nimi katsomatta poliisikortista.Herra kun halusi päteä verkkareissaan niin eipä ollut edes nimilaattaa rinnassa.
Asioi Pirkkolassa tiistaisin 18-19.Ilmeisesti tuoden jälkikasvua treeneihin tms, Kaikki vihjeet tervetulleita.Asia ei unohdu ja pari asiaa pitäisi vielä keskustella loppuun.
Liikkuvan poliisin "herrasmies"
13
997
Vastaukset
- nyt sitten
jatkossa käyttäytyä kunnolla niin ei poliisien siviileissään tarvitse puuttua tekemisiin.
Ja kerrohan naisellesikin missä teit väärin kun on ilmeisesti liian tyhmä ymmärtämään.
Mitä sillä muuten on merkitystä, kuinka isoa tuloveroa maksat? Kuvitteletko, että koska olet jonkunlainen isokenkäinen, lait eivät koske sinua?- eeeveeeepeeeee
Kun ei taas tuo lamppu syty kunnolla ihan kaikilla kirjoittajilla
Eli kyseessä EI rikollinen toiminta.Kyseinen naishenkilö EI ole puoliso vaan maksava asiakas.
En ole isokenkäinen (olisko 43?) vaan valtion palveluksessa 10 vuotta olleena tarkoitan sitä että eikös virkamiesten palkat makseta verovaroin? Joten heidän siltäkin osin pitäisi kyetä käyttäytymään hyvien tapojen mukaisesti.Kun yksityispuolella asiakkaat maksavat meidän palkat niin ei ole varaa toimia ko. tavalla. Tosin puolustusvoimien toiminnassa muistan havainneeni samanlaisia piirteitä jossa siviili ei ole ihminen eikä valtion kalustossa ole kenelläkään penniäkään kiinni.
Vai kuvitteliko joku että täällä purnaa rikoksesta kiinni jäänyt rikollinen? - eikö muka????
eeeveeeepeeeee kirjoitti:
Kun ei taas tuo lamppu syty kunnolla ihan kaikilla kirjoittajilla
Eli kyseessä EI rikollinen toiminta.Kyseinen naishenkilö EI ole puoliso vaan maksava asiakas.
En ole isokenkäinen (olisko 43?) vaan valtion palveluksessa 10 vuotta olleena tarkoitan sitä että eikös virkamiesten palkat makseta verovaroin? Joten heidän siltäkin osin pitäisi kyetä käyttäytymään hyvien tapojen mukaisesti.Kun yksityispuolella asiakkaat maksavat meidän palkat niin ei ole varaa toimia ko. tavalla. Tosin puolustusvoimien toiminnassa muistan havainneeni samanlaisia piirteitä jossa siviili ei ole ihminen eikä valtion kalustossa ole kenelläkään penniäkään kiinni.
Vai kuvitteliko joku että täällä purnaa rikoksesta kiinni jäänyt rikollinen?Kyllä vain hyvin paljon siltä näyttää. Kas kun tuskin yksikään poliisi lähtee vapaa-ajallaan puuttumaan ihan pikkuasioihin. Ethän sinäkään lähde iltalomillasi tetsaamaan (olet selvästi varusmies???). Mutta eihän laisiltasi voi muuta odottaa. Ja muuten, se sun tyttökaveri (teinipissis) ei ois tarvinnu itkeä, kun ois jättänyt pussikaljat hankkimatta.
- verkkareissa
Sinulla ei selvästikään ole kaikki kotona, kun vaadit, että poliisilla olisi pitänyt olla verkkareissaankin nimilaatta. Entäs saunassa?
- olisiko itsessäkinäkin vikaa
Poliisihan voi vapaa-ajallaan ihan vallan verkkareissaankin puuttua rikolliseen toimintaan. Hänellä on tietenkin virkamerkki, jolla hän osoittaa olevansa poliisi. Tietyn luokan tapauksissa hänellä on jopa velvollisuus puuttua asioihin.
Vaikka kuinka vituttaisi, ettei sulla ole samanlaista virkamerkkiä, niin sille nyt ei mahda mitään.
Eikös se pitäisi sanoa sanottavansa heti eikä viikkojen kuluttua??? No täällä asennevammaisten palstallahan kaikki selviää. Ainakin saa tukea ja lohtua.
Jos nyt kuitenkin olet oikeasti saanut huonoa kohtaloa niin tee selvityspyyntö paikalliselle poliisille. Lienee suhteellisen helppo selvittää ko poliisin henkilöllisyys. Saapahan itsekin lausun oman näkemyksensä asiasta.- eeeveeeepeeeee
Ihan kuin täällä joku rikollinen itkisi kokemaansa vääryyttä?
Vituta ei yhtään vaikka kyseinen virkavallan edustaja pilasikin koko ammattikunnan maineen.
Allekirjoittaneella on taustalla kymmenen vuotta kestänyt työsuhde puolustusvoimiin,eikä tämänkaltaiset esiintymiset ole mikään uusi asia.
Persesulkansa paremmilleen menettäneitä kukkopoikia pasteeraili silloinkin armeijan paskatunkiolla.Ja ikävä kyllä veronmaksajien jyviä nokkien edelleenkin.Siviiliuralle hakeutuu ne joilla kyvyt riittää...
Jos sinulla on aikaa plarailla kalenteriasi, niin silloin pitäisi löytyä aikaa myös roikkua näillä palstoilla.Asiaa käsiteltiin heti tuoreeltaan Suomi24-palstalla 7.10.
Asialla on minulle hyttysen paskan verran merkitystä.Eihän kaikille äiti kotona opeta käytöstapoja.
Lähinnä asian esille ottamista vaati niin sanottu kolmas taho. - babbabaluuupaaaaa
eeeveeeepeeeee kirjoitti:
Ihan kuin täällä joku rikollinen itkisi kokemaansa vääryyttä?
Vituta ei yhtään vaikka kyseinen virkavallan edustaja pilasikin koko ammattikunnan maineen.
Allekirjoittaneella on taustalla kymmenen vuotta kestänyt työsuhde puolustusvoimiin,eikä tämänkaltaiset esiintymiset ole mikään uusi asia.
Persesulkansa paremmilleen menettäneitä kukkopoikia pasteeraili silloinkin armeijan paskatunkiolla.Ja ikävä kyllä veronmaksajien jyviä nokkien edelleenkin.Siviiliuralle hakeutuu ne joilla kyvyt riittää...
Jos sinulla on aikaa plarailla kalenteriasi, niin silloin pitäisi löytyä aikaa myös roikkua näillä palstoilla.Asiaa käsiteltiin heti tuoreeltaan Suomi24-palstalla 7.10.
Asialla on minulle hyttysen paskan verran merkitystä.Eihän kaikille äiti kotona opeta käytöstapoja.
Lähinnä asian esille ottamista vaati niin sanottu kolmas taho.Ai se oli taas "se joku muu", joka vaati asian esille ottamista. Aika usein se "joku muu" tai tuntematon mies on asioiden takana. Mistähän se johtuu? No kun ei omissa nimissä uskalleta mitään tehdä.
- Clint Eastwood
Kuulostaapas ihan Hämeenlinnantapaukselta, oliskos kenties asiaan yhteyttä? Tuokin kävi mielessä, eli Hämeelinnassa saattaa olla kysee evp-henkilöstä, eli joku nyt eläkepäivinään tai hyllytettynä pätee jotain suurta virka-intoisuuttaan?
Meille toki virkamerkkiä ei esitetty pyydettäessä, jonka takia asiaa tutkitaan yhä!- Kyseenalaistan väitteesi.
En ole tavannut poliiseissa henkilöitä jotka olisivat virkaintoisia vapaajallaan.
Enemmän näitä löytyy omalta työpaikalta ns` kyläpoliiseja joiden tapana on kaikesta ja kaikkialla nähdä jotain olematonta.
Kyttäystä pahemman kerran.
Joten metsään menee arviosi.
Älä ainakaan yleistä.
t.nainen joka lapsuutensa asunut kasarmialueella ja tottunut näkemään poliisejakin.
Eivät ole mitään kummajaisia vaan lupsakoita ihmisiä.
Minun näkemykseni mukaan. - näyttää
Eikö se Hämeenlinnan tapaus päättynyt siihen, että poliisi ei uskaltanut näyttää Clintille virkamerkkiään, kun pelkäsi Clintin tulevan sutena päälle. Ja, eikö se poliisi sen vuoksi lähtenyt karkuunkin.
- Clint Eastwood
näyttää kirjoitti:
Eikö se Hämeenlinnan tapaus päättynyt siihen, että poliisi ei uskaltanut näyttää Clintille virkamerkkiään, kun pelkäsi Clintin tulevan sutena päälle. Ja, eikö se poliisi sen vuoksi lähtenyt karkuunkin.
Siis poliisimme, tai ei poliisi on nimetty on toistaiseksi Clint Estwood nimellä.
Poliisi ei todellakana lähtenyt karkuun vaan oli ja kuulusteli asiaankuulumattomasti ja uhkailevasti asiasta, mikä ei liittynyt tapaukseen, jonka jälkeen tuli itselle jo mieleen kutsua oikeat poliisit paikalle, mutta "clint" teki onneksi sen itse, muuten olisin itse soittanut hyvin nopsaaan partion itse paikalle.
- käymään
paikallisella poliisilaitoksella niin eiköhän se asia selviä. Kävi itsellenikin kauan aikaa sitten, että ollessani nakkikioskilla syömässä poliisiksi esittäytynyt nuori juippi tuli kyselemään henkilöllisyyspapereita. Siviileissä kaikin puolin. Koska syytä moiseen ei minun mielestä ollut, pyysin häntä itseään näyttämään paperit. No, eihän niitä juuri sillä hetkellä löytynyt. Kaveri hiukan hermostui ja kolhaisi poliisien pysäytyskyltillä ikkunaan. Otti siinä vaiheessa jalat alle, minä otin rekisterinumeron ylös ja soittelin paikalliselle poliisilaitokselle. Eipä löytynyt ketään poliisia, joka omisti kyseisen auton, mutta kaveri jäi kiinni vajaan puolen tunnin kuluttua. Tuskin oli edes pahat mielessä, kunhan halusi tehdä jäynää. Huvitti lähinnä koko juttu.
- remppareiska
kateus, pahansuopuus, uteliaisuus ja puhdas tyhmyys voisi olla syy siihen, että kaikennäköisiä "kotipoliiseja" suomessa riittää. Esim. meidän kylällä ei vahingossakaan rakenneta väärin, koska täällä asuu 36000 valvojaa jotka kyttäävät toistensa tekemisiä.
Olen törmännyt joskus turussa evp poliisiin joka luuli omistavansa koko kerrostalon jossa myös itse asuin. Hän oli sitä mieltä, että kukaan ei ole oikeutettu menemään tai lähtemään kodistaan klo 2200 jälkeen, koska käytävästä kuuluu askeleita. No olipahan taloyhtiöllä monen monta valitusta kyseisestä tyypistä käsiteltävänä.
Tässäkin topicissa näkyy se kusipäisyys kun joku arvostelee viranomaisen toimintaa niin hypitään alhaisesti silmille henkilökohtaisuuksiin mennen ihan vain kun on kusta päässä. Ei mee heillä hissi ihan ylös asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1456239- 292190
- 1872059
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101213Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701181- 731047
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241027Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24952Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42927Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12795