huuliherpes

auts

Kokemuksia huuliherpeksestä? Hyviä hoitokeinoja? Uusiutuuko usein? Kokemuksia tableteista? toimiiko? hinta? entä voiteista?

4

3806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaan

      Hei halvin paras nopein tapa päästä eroon, suolaa sormen päähän ja hierot huuleen.karvastelee vähän mutta seuraavana päivänä on pois.Toimii minulla joka kerta.

    • joo

      Joillakin uusiutuu joka kuukausi, jotkut taas kärsii siitä kerran viidessä vuodessa. Eli aika yksilöllistä se kai on. Itselläni ollut tänä vuonna kai jo kuus kertaa, jos kaikki alutkin lasketaan (ei siis ole ehtinyt rakkuloiksi asti, rakkuloita ollut kolmesti). Tämä tosin on ollut tosi stressaava vuosi mulle, pari vuotta takaperin oli hyvä (?) jos tuli edes kerran vuodessa. Ainakin mulla stressi huulien kuivuminen on takuuvarma keino herättää se. Olin myös keväällä muutaman kk:n kestäneessä suhteessa, jatkuva suuteleminen ärsytti sitä myös. :) Lieneekö totuus kuitenkin että koin senkin suhteen pohjimmiltaan stressaavana, vaikka miellyttävää olikin.

      Eli, stressitön elämä ja huulten rohtumisen estäminen on minun kokemusten mukaan a ja o sen välttämisessä. Ja voidetta huuleen (Zovirax tms.) heti kun huulessa tuntuu vähääkään kutinaa tai pistelyä, eikä lainailla huulirasvaa keltään/kelleen ettei tule tartutettua. Suutelemisesta oireiden aikana puhumattakaan, tosin itselläni ei edes tee mieli suudella jos kutisee tai kihelmöi, niin ärsyttävän tuntuista se yleensä on. Niin ja tuosta voiteesta, jos ehtii estää sen rakkulaksi muodostumisen voiteella, kannattaa sitä silti käyttää päivä tai pari kutinan loppumisen jälkeenkin, se piru kun tahtoo hyökätä päälle kahta äkäisemmin jos lopettaa hoitamisen samaan päivään kun kutina loppuu.

      Tuota suolatemppua en ole kokeillut, Pepsodentin hammastahnaa kyllä kun kutina oli sietämätöntä eikä lääkettä saanut mistään. Auttoi kutinaan, parantumiseen ei.

    • Ayla

      Yllättävän vähän nyt on puhjennut herpestä pitkään aikaan. Olen oikeen tyytyväinen kun esim. muutama vuosi sitten sitä oli välillä kolmekin herpestä samassa huulessa ;)

      Mulla toimii kans aika hyvin kun ei päästä huulia kuivumaan ja b-vitamiini ehkäisee myös. Jos rakkuloita tulee, puhkaisen ne desinfioidulla neulalla ja desinfioin sitten huulen hyvin. Sitten herpesrasvaa perään ja siitä se sitten pikkuhiljaa paranee. Jotakut toitottaa sitä ettei rakkuloita sais puhkaista, mutta kyllä se paranee paremmin kun puhkoo. Ja ne rakkulat on niin mielettömän kipeitäkin että helpompi olo itellä kun pääsee niistä eroon.

      En oo kokeillut mitään muita lääkkeitä herpekseen kuin noita rasvoja, ne on riittäneet hyvin. Ruiskeena niitä saa kuulemma jos herpes äityy tosi pahaksi tai esim. silmän alueelle. Vyöruusu on kuulemma kans herpes-viruksen aiheuttama ja siihen tehoaa myös herpeslääke.

      • vieläkin painajaisia

        herpes-rakkuloita ei saa missään tapauksessa puhkoa!! on suuri vaara,että leviää, ja herpes on vaarallinen. Aivoihin päästessään saa aikaan hengenvaarallista tuhoa ja mm puhe-ja liikunatkyvyn menetystä. Itselläni on ollut vakava herpes n 15 vuotta sitten. Puhkomisen seurauksena levisi koko kasvoihin ja silmiin, kuukauden hoitojakso yliopistosairaalassa eristyksessä tipassa ja kääreissä. Oli rutkasti onnea matkassa, että mitään ei siitä jäänyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      150
      6478
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2322
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2099
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1343
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      89
      1286
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      858
    Aihe