Valon Soturi

KiraahviFantti

Paulo Coelhon kirjasta Valon Soturi:

Valon Soturi uppoutuu täysin Elämäntiehensä.
Hänen tverinsa sanovat: "Hänen uskoaan täytyy ihailla!"

Soturi ylpistyy hetkeksi sanat kuullessaan, mutta häpeää saman tien, sillä hänellä ei ole sellaista uskoa mitä hän esittää.

Sillä hetkellä hänen enkelinsä kuiskaa: "Sinä olet vain valon välikappale. Ei ole mitään syytä kerskailla eikä tuntea syyllisyyttä, on aihetta pelkkään iloon."

Tajutessaan olevansa välikappale Valon Soturi tuntee olonsa tyynemmäksi ja luottavaisemmaksi.

Nähdessään Soturin alla päin opettaja sanoo:

"Sinä et ole sitä mikä näkyy murheen hetkinä. Sinä olet paljon enemmän.

Monet ovat lähteneet - syistä joita emme ymmärrä koskaan - mutta sinä olet yhä täällä. Miksi Jumala vei kaikki nuo ihmeelliset ihmiset ja jätti sinut?

Tällä hetkellä miljoonat ihmiset ovat jo antaneet periksi. He eivät vihastu tai itke eivätkä tee muuta kuin odottavat että aika kuluisi. He ovat menettäneet toimitakykynsä.

Mutta sinä olet surullinen ja se todistaa että sielusi on yhä elossa."

Valon Soturi lukee tarkkaan viestin, jonka Maailman Sielu lähetti Chico Xavierille:

"Kun olet selvinnyt vakavista ihmissuhdeongelmista, älä juutu muistoissasi vaikeisiin hetkiin, vaan iloitse siitä että olet päässyt taas yhden koettelemuksen yli elämässäsi. Kun paranet pitkästä sairaudesta, älä ajattele kärsimystä jonka jouduit kokemaan, vaan ajattele siunaavaa Jumalaa joka antoi sinun parantua.
Pidä mielessäsi elämäsi loppuun saakka ne hyvät asiat, jotka kumpusivat vaikeuksien keskeltä. Ne ovat todiste voimastasi ja antavat sinulle itseluottamusta jokaisen esteen kohtaamiseen."

Valom Soturi on oppinut, että Jumala käyttää yksinäisyyttä opettaakseen kuinka elää toisten ihmisten kanssa.
Jumala käyttää vihaa osoittaakseen miten äärettömän arvokas on rauha.
Hän käyttää ikävystyneisyyttä korostaakseen seikkailun ja uskalluksen merkitystä.
Jumala käyttää hiljaisuutta opettaakseen mikä vastuu on sanoilla.
Hän käyttää väsymystä jotta ihminen ymmärtäisi heräämisen arvon. Hän käyttää sairautta tähdentääkseen terveyksen siunauksellisuutta. Jumala käyttää tulta opettaakseen vedestä. Hän käyttää maata jotta ihminen ymmärtäisi miten tärkeää on ilma. Hän käyttää kuolemaa osoittaakseen mikä merkitys on elämällä".

Soturi tietää harvoin miten taistelu on päättynyt.
Kamppailun tuoksina on synnyttänyt suuren määrän energiaa hänen ympärillään ja yhdessä vaiheessa niin voitto kuin tappiokin ovat vielä mahdollisia. Aika kertoo kumpi voitti tai hävisi, mutta Soturi tietää, että tuosta hetkestä lähtien hän ei voi tehdä enää mitään: taistelun kohtalo on Jumalan käsissä.
Tuollaisina hetinä Valon Soturi ei murehdi lopputulosta. Hän tutkii sydäntään ja kysyy: "Kävinkö Hyvän Taisteun?" Jos vastaus on myöntenen, hän lepää. Jos vastaus on kielteinen hän tarttuu miekkaansa ja alkaa harjoitella uudestaan."

Yksi pieni ja yksi iso ja yksi yksikorvainen iso.

11

1714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin.

      Ja jumalako käyttää esim. pedofiilejä opettamaan vauvoille seksiä?

      Jumala käyttää väkivaltaa opettaakseen ihmisiä pitämään turpansa kiinni?

      Jumala on hullu.
      Samoin sinä.

      • hellyyshellyys

        Ei vaihtoehtoja.. sinä se vasta hullu oletkin.


    • ne valon soturit

      laskee housuihinsa kun tuikkaa pyssyn ohimolle?

    • tuosta.

      Kiitos :)

    • Kiitos.

      Olen lukenut Alkemisti -kirjan, mutta tuota en ole lukenut. Täytyisi lukea.

      Tässä kansanlaulu 1800-luvulta Aamulla varhain, jossa on tätä samaa anteeksiannon ideaa:

      Aamulla varhain, kun aurinko nousi,
      kun minä unestani heräsin.
      Sydämeni oli niin surusta raskas:
      Miksi sä kultani hylkäsit mun?

      Illalla myöhään kun aurinko painui,
      suru toi silmääni kyyneleen.
      Päivän työ oli sydämeni lääke,
      sai illan rauha sen murheeseen.

      Vihdoin kun unteni helmaan mä vaivuin,
      silmistä kuivui kyynele.
      Siunaan sua kultani, hetkistä noista,
      kun olit ystävä minulle.

      • kiitos sinulle

        tuo oli hieno.


    • Mennis

      Jokainen Valon Soturi on joskus on pelännyt käydä taisteluun.

      Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.

      Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä, joka ei ole hänen omansa.

      Jokainen Valon Soturi on kärsinyt turhanpäiväisten asioiden vuoksi.

      Jokainen Valon Soturi on ajatellut, ettei hän ole Valon Soturi.

      Jokainen Valon Soturi on epäonnistunut henkisissä velvoitteissaan.

      Jokainen Valon Soturi on sanonut kyllä, kun on halunnut sanoa ei.

      Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.


      Sen vuoksi hän on Valon Soturi, että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.

      *** ''' ,,,

      Valon Soturille ei ole olemassa mahdotonta rakkautta. Hän ei anna vaikenemisen, välinpitämättömyyden tai kieltävän vastauksen säikäyttää.
      Hän tietää, että ihmisen jäisen naamion takana sykkii tulinen sydän. Ilman rakkautta hän ei ole mitään.

    • hienoa tekstiä

      Voi kuinka mukava oli lukea tällaista täällä. Suuret kiitokset! Ehkä voisit postata enemmänkin tekstiä Valon soturista?

      Om!

    • taistelun jälkeen

      juuri tänään kun on väsynyt ja epätietoinen, hiukan surullinenkin, oli hyvä saada muistutus näistä. Olen ne joskus lukenut, ainakin suurimman osan, mutta erityisesti tänään ne olivat tarpeen. Kiitokset molemmille.

      • Mennis

        "Rakastava ihminen, joka odottaa vastarakkautta, tuhlaa aikaansa." ((Paholainen ja neiti Prym)

        "Joka rakastaa on voittaja eikä pelkää häviämistä. Todellinen rakkaus tarkoittaa täydellistä antautumista." (Piedrajoen rannalla...)

        Coelho uskoo, että rakkaus on jostain meitä suuremmasta ja että olemme vain välineitä sen välittämisessä. Tämä ihanne tunnetaan nimellä agape tai agape-rakkaus. Se on myös raamattussa mainittu ihanne (1. korinttolaiskirje, luku 13), mutta on historialtaan paljon vanhempi kuin kristinusko. Kristinuskossa tämä meitä suurempi on siis jumala ja meidän tehtävämme on välittää rakkautta, jumalan sanaa.

        Se on aika kaunis ajatus, että kaikki on olemassa vain siksi, että rakkaus voi edetä. Ikäänkuin kaikki muu maailmassa on vain näyttämöä, kulissia, jossa rakkaus voi elää. Että mekin olemme vain välineitä sen levitystä varten. Ainakin minua tämä ajatusmalli auttaa surussani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 604
      9873
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      9
      2441
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      210
      1795
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1573
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      1010
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      42
      956
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      74
      862
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      852
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      822
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      77
      745
    Aihe