Lääkis siis kiinnostaisi (ylläri, ylläri...) mutta tarvitsisin vähän ulkopuolisen näkökulmaa tähän hakurumbaan. Ongelmia on ainakin pari, joista ensimmäinen: fysiikka. Olen lukiossa neljä vuotta sitten lukenut 2-3 kurssia fysiikkaa, perusteet olisi siis jotenkuten mahdollista palauttaa mieleen kohtuu pienellä vaivalla. Tuolloinen arvosana kursseista oli 7-8 eli en ole "luonnonlahjakkuus". Kemiaa onkin tullut aiemman tutkinnon puolesta jonkin verran kertailtua, mutta viilaamista siinäkin olisi.
Toinen ongelma: aika. Olen töissä 9-17 päiviä, eli iltaisin ja viikonloppuisin olisi mahdollista kertailla asioita. Aika perusteista pitäisi kyllä lähteä, mutta terveydenhoitoalalta on aiempi korkeakoulututkinto, mikä saattaa helpottaa hakemista ja varsinkin ihmisen fysiologia yms. on hanskassa.
Toinen ongelma: aika. Olen töissä 9-17 päiviä, eli iltaisin ja viikonloppuisin olisi mahdollista kertailla asioita. Aika perusteista pitäisi kyllä lähteä, mutta terveydenhoitoalalta on aiempi korkeakoulututkinto, mikä saattaa helpottaa hakemista ja varsinkin ihmisen fysiologia yms. on hanskassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no eihän tuo koskaan täysin mahdotonta ole. otat sen vaikka parin vuoden projektiks, niin ei tule kiirettä, jos ihan perusteista joudut lähtemään.
Ehtii kyllä, jos vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja todella töitä tekee. Itselläni oli tilanne oikeastaan vielä huonompi - lukiossa olin lukenut vain sen yhden kurssin fysiikkaa ja opiskelin täyspäiväisesti. Aika fysiikan ja pääsykokeisiin lukemiselle piti kyllä ottaa kaikesta olemattomasta vapaa-ajasta ja asiat piti tärkeysjärjestykseensä laittaa. Ja todellakin aloitin vasta tammikuussa lukemisen ja sisällä ollaan ekalta yrittämältä. Joten jos nyt todella käyt töihin, niin mikään kiire ei edes tule ajatellen ensi kevään kokeita.
Itsekin opiskelen täysipäiväisesti ja haen lääkikseen, hyvin sitä aikaa löytyy kunhan on tarpeeksi motivaatiota. Ja onhan tässä todella paljon aikaa vielä pääsykokeisiin.
Kiitos vastauksista, hirvittää vaan se kun lääkiksen pääsykokeita pidetään niin "mahdottomina" jos ei ole luonnostaan lahjakas kemiassa tai fysiikassa. Mulla se panostaminen saattaa tosin jäädä siihen että marraskuussa aloittelen lukemista ja opiskelen sen 3-4 tuntia illassa ja mahdollisesti viikonloppuisin. Ehkä loppua kohti voisin töistä pitää paremmin vapaata ja panostaa kokeeseen, en tiedä... Toisaalta mulla on tietty vääristynyt ennakkoasetelma siihen epätoivoon etten tajua fysiikkaa enkä osaa soveltaa kemiaa, eli perusteet pitäisi kyllä käydä paremmin kuin hyvin :S jospa tässä tosiaan ehtii vielä...
Ihminen oppii mitä vaan, kun tarpeeksi haluaa. Kemia ja fyssa on loppujen lopuksi aivan peruskamaa, jotka oppii kun vaan haluaa.