Olen alunperin ollut hoikka, toivoin että saisin olla laiha, ja viimeviikkoina olen laihtunut reilusti, ihmiset huomauttelevat mun laihuudesta ihan kaikkialla. Koulussa, kotona, ulkona. Ja vieläkin haluan laihtua. Haluan laihtua olemattomiin. En välitä seurauksista vaikka pitäisikin, pääasia on että laihdun. Tiedän että laihdun vielä. Painon on alettava 3:lla. Mulle tulee hirveä paniikki jos olen syönyt jotakin sellaista mikä on ehdottomasti kiellettyjen ruokien listalla, ja on kulutettava kaikki ne kalorit ettei varmasti liho. Pelkään lihomista eniten. Mulla ei ole mitään muuta kuin tämä laihuus. Se on koko elämäni. Tiedän että olen sairas mutta en hae apua koska en koe tarvitsevani apua, en ole oikeutettu hakemaan apua. Sain mitä halusin, vai sainko? ...Ainakin olen laihtunut.
Toivoin laihuutta
Sain sen mitä toivoin!
61309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moi sun juttus on mulle aika tuttu. Ite oon ollu samassa tilanteessa tai oon vieläki.Mun on hankala puhuu koko asiasta. Saatan välillä syödä karkkia sipsii yms. mut sen jälkee heti lenkille ja salille mulle tulee kauhee morkkis kaikesta melkee mitä syön. painan 47-8 kg ja oon 160,5cm pitkä ja oon mielestäni lihava. koulussa jos en syö ruokaa ni mun opettaja rupee puhumaa mun kamujen kuulle kaikesta anoreksiaan liittyvästä! VITUTTAA! en oikeesti oo sitä mut alkaa jo ottaa päähä.. laihuin kesän aikan 5kg ja aion laihtuu viel lisää.. terkkari uhkaa laittaa sairaalaa.. mitä vittuuua teen!
sekoon varmaa kohta lopullisesti.,oon aika laiha omasta mielestäni mut painan silti liikaa. lasken kaloreita joka ruoasta mitä syön.. kalorit hallitsee mun elämää.. Toivottavasti joku ees ymmärtää mua.. koulussa kaverit lietsoo mua vaa laihuttamaa lisää sanomalla et ku puhun kaloreista ni ne puhuu et: ^voi ei en voi syyä sitä enkä tätä.. pitäsköhä ostaa suklaata se on nii ihanaa..^ Tällä hetkellä vituttaa iha saatanasti..,.
Mä en haluaisi syödä mitään mutta kuitenkin joka päivä sit sorrun syömään. Urheilen joka päivä aika paljon. Eilen söin 1/2 keksipaketin, ison palan kääretorttua, ja paljon muuta marjoja ja omenoita. Ruisleipää ja näkkäriä syön myös.
Kaikki on kulutettava pois liikunnalla vaikka joskus olen niin väsynyt etten jaksaisi mutta jotenkin ihmeen tavalla aina jaksan. Se on juuri se lihomisen pelko ja kontrollin menettämisen pelko ja ettei ole hyvä. Pitää olla hyvä ja jaksaa. Tsemppii teille kaikille missä vaiheessa sit olettekin!
Toivon, että tuut pian järkiis, koska en tiä onks sulle kerrottu mut tohon sairauteen voi todella kuolla. Ajattele niitä ihania aikoja jolloin ei tarvinnu miettii koko ajan mitä syö ja miltä näyttää. Lapsuutta. Mieti kuinka paljon menetät tällä hetkellä ku ajatukset pyörii vaan ruoan ja kuluttamisen ympärillä. Tällä hetkelläkin voisit olla kokemassa mukavia muistoja.
Puhun nyt kokemuksesta. Ite menetin elämästäni kaks vuotta tolle sairaudelle, kunnes lopulta heräsin letkuista. Olin vähällä kuolla. Nyt haluan elää ja saada ihania muistoja vanhoille päiville.
Pikaista paranemista sulle! Jos haluat jutella enemmän niin se ois mukavaa.
Mä olen tavallaan aika väsynyt tähän,
mutta toisaalta olen tosi energinen tekemään kaikkea mahdollista YKSIN, en ole koskaan ollut kovin sosiaalinen olen aina ollut yksinäni.
Mulla ei ole sellaisia kavereita joille näistä asioista voi puhua, ne vain nauravat mulle ja pitää mua jotenkin "vajaana" ja inhoavat mua.
Olen miettinyt sitä jos menen vielä niin huonoon kuntoon että olen hengenvaarassa niin sitten lopetan mut tiedän et silloin se voi jo olla myöhäistä. Aina ajattelen et on mulla vielä paljon varaa laihtua ja samaan aikaan muut sanoo että olen samannäköinen kuin luuranko. Ihmiset ei ymmärrä mua ollenkaan, pitävät vaan tyhmänä teininä joka ei tiedä mitä tekee.. no osittain se on totta, mut vaan osittain koska mä en ole tähän syypää, mul on paljon vaikeuksia ollut elämässäni ja tää on mulle tavallaan ainoa keino pelastautua niistä asioista. Niin.. toinen puoli musta haluaa parantua kokonaan ja unohtaa kaikki kalorit ja pakkoliikunnan ja painontarkkailun, mut se on jo niin hyvin juurtunut mun aivoihin ettei parantuminen ole mahdollista.
Mulla oikeastaan kaikki tekemiset ja rutiinit ja aivan kaikki vaikuttavat tähän tilaan ja anoreksiasta on tullut rutiini, paras kaveri ja pahin vihollinen samaan aikaan.. Mieletöntä.
Osaisinpa elää.
Toivottavasti joku ymmärtää tämän viestin!
Ymmärrän sua täysin. Mullakin laihduttamisesta tuli elämän hallinta keino. Mutta se kun sanoit että tosta ei voi parantua niin se ei oo totta, siinä vaan kestää kauan. Mitä aikasemmin haet apua sen paremmat ja nopeemmat mahdollisuudet sun on parantua. Mul meni vähä liian kauan, mut mul on niin kova kunnianhimo et halusin parantuu, halusin näyttää kaikille et pystyn siihen. Mun perhe ei uskonu et pystyisin parantuu nii mun piti näyttää niille. En oo vielkään terve, koska nyt kun oon päässy osastolt pois niin niit huonoi ajatuksii on taas ilmestyny. Pelkään et joudun takas siihen syömisentarkkailu helvettiin.
Moi! Tää on todellakin helvetti..toivottavasti et joudu kokemaan tällaista uudelleen! Mulla ei ole koskaan ollut näin paha ja hyvä olo samanaikaisesti, ennen osasin elää niin että ei tarvinnut ajatella tällaisia asioita.
Koskaan en ns. normaali nuori ole ollut, olen ehkä ollut liikaa yksinäni ja tällainen musta on tullut. Mua on kiusattu koulussa vuosikausia ja moni on tehnyt mulle pahaa, läheisiäni on kuollut ja vähätkin ystävä5t ovat muuttaneet kauas. Yritän aina auttaa muita, en osaa auttaa itseäni kuitenkaan, aika kummallista, en ole itsekeskeinen niinkuin monet luulevat. Ne ei tunne mua ne ei voi tietää mun tuskaani.
Tää on hieno palsta kun tänne saa kirjoitella omia ajatuksiaan ja kaiken lisäksi vielä jotkut ymmärtävät. Jokaisella on oma elämä ja jokaisella tulisi olla oikeus olla oma itsensä, ilman että tarvitsee kokoajan miettiä sitä mitä muut ajattelevat. En mä kuitenkaan halua tähän kuolla, joten enköhän mä joskus hae apua. Kiitos tuestasi! Se on hienoa kun olet onnistunut paranemaan. Kuinka pitkään olit sairaalahoidossa?