Kuntavaalit

Hiljaista on pidellyt muitten paitsi perussuomalaisten osalta, jotka saivat äänivyöryn kuusankoskelaisilta äänestäjiltä.

Demarien leirissä on ollut varsin hiljaista. On mietitty, mikä meni jälleen pieleen kuntavaalikamppanjassa. Esko Riepulan visiot äänivyörystä demareille Pohjois-Kymenlaaksossa eivät aivan toteutuneet. Olisi nyt luullut, että ent. professori ja demarien puoluehallituksen jäsen olisi paremmin osannut ennustaa kuntaliitoksen vaikutuksen demarien vaalimenestykseen. Pohjois-Kymenlaakson demareille Iittiä lukuunottamtta kävi juuri päinvastoin, kuin mitä Riepula oli selvitysmiehen roolissaan lupaillut. Kuusankoskella demarien vaalimenestystä laimensi Lasse Kosteen kotipaikkaselvitys, joka ratkesi juuri ennen kuntavaaleja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen myötä demarien uskottavuus ja kannatus hiipui kohti kuntavaaleja. Ilman Valto Kosken uhrautumista demareille oli tullut 3 - 4 paikan lisätappio eli valtuustopaikkoja olisi saatu kasaan 16 - 17.

Kuusankoskelaisten uusien valuutettujen, etenkin demareiden, eräs keskeinen ongelma on se, lähdetäänkö rakentamaan laajalla pohjalla kaikkien valtuustoryhmien kanssa uutta Kouvolaa vai lähdetäänkö mukaan Kouvolan Kokoomuksen johtamaan kabinettipolitiikkaan, jossa yksittäinen valtuutettu saa osakseen enemmän henkilökohtaisia etuisuuksia.

Kun Esko Riepula ennusti, että kuntaliitos tuo Kouvolan seudulle lisää uudisrakennusten korkeita nostokurkeja, hän oli siinä osittain oikeassa. Vaikka viisas mies onkin ja demarien jäsenkirja on hallussa, niin eipä Esko vuosi sitten puhunut mitään finanssikriisistä ja sitä seuraavasta taloudellisesta lamasta.
8630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on jostakin syystä Kuusaan demareiden epäsuosiossa. Kuinka kaukaa tämä juontaa juurensa? Kuusankoskelaiselle sosialidemokraattiselle liikkeelle on ollut tuhoisaa tämä Kuusaan ja Voikkaan eripura. Jos näitä voimia olisi yhdessä kymintehtaalaisten kanssa voitu yhdistää, olisi kuusankoskelainen sosialidemokraattinen liike ollut jo vuosikausia sitten paljon vahvempi.

Ulkopuoliselta näyttää siltä, että tietty pikkusieluisuus on vienyt turhan paljon voimavaroja ko poliitiselta liikkeeltä. Uuden Kouvolan aikana on vaara, että sama nurkkakuntaisuus ja oman edun tavoittelu sekä riitaisuus vie sosialidemokraattiselta liikkeeltä voimavarat myös uudessa Kouvolassa. Selkään puukottajia näyttää edelleen olevan liian paljon kyseisen poliittisen liikkeen piirissä.

Äänestä
  • nykyinen perussuomalainen taitaa itse täällä tuikkia puukolla nimettömänä minkä ehtii, joten...

    Äänestä

  • Se katkeruus kirjoitti:

    nykyinen perussuomalainen taitaa itse täällä tuikkia puukolla nimettömänä minkä ehtii, joten...

    kaupunki, Kuusankoski, on 55 päivän kuluttua historiaa. Ketkä tämän saivat aikaan? Osa kuusankoskelaisista demareista oli sitä toteuttamassa alkumetreiltä asti. Ketkä ovat erityisen katkeria tästä? Todennäköisesti ne demarit, joiden poliittinen ura on lopullisesti ohi.

    Äänestä

  • sosialidemokraattisin kirjoitti:

    kaupunki, Kuusankoski, on 55 päivän kuluttua historiaa. Ketkä tämän saivat aikaan? Osa kuusankoskelaisista demareista oli sitä toteuttamassa alkumetreiltä asti. Ketkä ovat erityisen katkeria tästä? Todennäköisesti ne demarit, joiden poliittinen ura on lopullisesti ohi.

    Uudessa Kouvolassa on demarienemmistö. Et sillai.

    Äänestä

  • Dermarit voittivat myös USA... kirjoitti:

    Uudessa Kouvolassa on demarienemmistö. Et sillai.

    on porvarienemmistö 52 valtuutetulla demarien 20 ja vasemmistoliiton 3 paikkaa vastaan. Kuusankoskella demareilla oli monta valtuustokautta yli puolet valtuuston 43 paikasta. Et silleen.

    Äänestä

  • Kouvolassa kirjoitti:

    mutta vaaliliitot laittomia, joten... jos keskusta ja kokoomus tai muut liittoutuu, on meillä laittomasti toimiva kunnanjohto. Et sillai. Tämä samahan nähtiin jo Kuusankosken valtuustossa ryhmä 22:ssa. http://www.kuusankoski.fi/sitoutumattomat/vaalit04.htm
    Ei muuta kuin oikeuteen, jos ei rehti peli pidä. Sitten katsotaan ketkä lentävät pihalle seuraavissa vaaleissa.

    Yksinyrittäjillä valtuustossa ei juuri virkaa ole. Ei myöskään maanviljelijöillä, jotka eivät työllistä muita kuin itsensä. Homma pyörii hyvin pitkälle "rakentajien" varassa. Suuret "rakentajat" hommaa pyörittävät ja heidän on oltava hyvissä väleissä suuren suorittavan luokan kanssa. Sieltä tulee suuri raha.

    Äänestä

  • porvarit enemmistössä kirjoitti:

    mutta vaaliliitot laittomia, joten... jos keskusta ja kokoomus tai muut liittoutuu, on meillä laittomasti toimiva kunnanjohto. Et sillai. Tämä samahan nähtiin jo Kuusankosken valtuustossa ryhmä 22:ssa. http://www.kuusankoski.fi/sitoutumattomat/vaalit04.htm
    Ei muuta kuin oikeuteen, jos ei rehti peli pidä. Sitten katsotaan ketkä lentävät pihalle seuraavissa vaaleissa.

    siitä, että demarit saavat uuden Kouvolan valtuustoon 30 valtuutettua, ei toteutunut lähellekään, kun demareille heltisi vain 20 valtuustopaikkaa. Tällä Riepulan visiolla Kuusankosken ja Anjalankosken demarit saatiin myötämielisiksi suurkuntahankkeelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuusankoskella kirjoitti:

Hiljaista on pidellyt muitten paitsi perussuomalaisten osalta, jotka saivat äänivyöryn kuusankoskelaisilta äänestäjiltä.

Demarien leirissä on ollut varsin hiljaista. On mietitty, mikä meni jälleen pieleen kuntavaalikamppanjassa. Esko Riepulan visiot äänivyörystä demareille Pohjois-Kymenlaaksossa eivät aivan toteutuneet. Olisi nyt luullut, että ent. professori ja demarien puoluehallituksen jäsen olisi paremmin osannut ennustaa kuntaliitoksen vaikutuksen demarien vaalimenestykseen. Pohjois-Kymenlaakson demareille Iittiä lukuunottamtta kävi juuri päinvastoin, kuin mitä Riepula oli selvitysmiehen roolissaan lupaillut. Kuusankoskella demarien vaalimenestystä laimensi Lasse Kosteen kotipaikkaselvitys, joka ratkesi juuri ennen kuntavaaleja. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen myötä demarien uskottavuus ja kannatus hiipui kohti kuntavaaleja. Ilman Valto Kosken uhrautumista demareille oli tullut 3 - 4 paikan lisätappio eli valtuustopaikkoja olisi saatu kasaan 16 - 17.

Kuusankoskelaisten uusien valuutettujen, etenkin demareiden, eräs keskeinen ongelma on se, lähdetäänkö rakentamaan laajalla pohjalla kaikkien valtuustoryhmien kanssa uutta Kouvolaa vai lähdetäänkö mukaan Kouvolan Kokoomuksen johtamaan kabinettipolitiikkaan, jossa yksittäinen valtuutettu saa osakseen enemmän henkilökohtaisia etuisuuksia.

Kun Esko Riepula ennusti, että kuntaliitos tuo Kouvolan seudulle lisää uudisrakennusten korkeita nostokurkeja, hän oli siinä osittain oikeassa. Vaikka viisas mies onkin ja demarien jäsenkirja on hallussa, niin eipä Esko vuosi sitten puhunut mitään finanssikriisistä ja sitä seuraavasta taloudellisesta lamasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu