Itsetunto nollilla

Etsin tuon kirjan käsiini. Ehkä se antaa minulle tienviittoja...Olen niin kiitollinen kaikista mahdollisuuksista, jotka voisivat auttaa jaksamaan...Olen lukenut paljon kuolemasta, hyvin paljon itsemurhista, psykologiaakin yrittänyt lukea. Jotenkin tässä pitää yrittää kasata itsensä niistä sirpaleista, miksi hajosin 2v.ja 4 kk sitten. En minä usko, että minusta entisenlaista niistä tulee, mutta jos kuitenkin semmonen, että kasassa jotenkin pysyisi. Kiitos sulle paljon kirjavinkistä.

Kiitos vastauksestasi.
Periaatteessa en oikein jaksa välittää mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta on niin raskasta yrittää olla vahva heidän joukossaan. Asiatasollakin, työelämässäkin. Yritän olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, mutta se on raskasta. Itse ajattelen, että olen jotenkin vajaa, ja huono, jos joku minulle ihan vaan asiasta sanoo. Asiatontahan minun ei tarvitse ottaa vastaan. Saan sanoa siitä, jos minua kohdellaan asiattomasti. Mutta se on niin raskasta, pitää puoliaan, kun kantaa vielä tällaista taakkaa mukanaan....Yritän pitää asiat erillään toisistaan itse. Mutta se on raskasta.

Tiedän, etten ole suurin yksittäinen tekijä poikani itsemurhaan. Minun asiani olivat hyvin ennen poikani itsemurhaa. Olin iloinen, positiivinen, uskoin elämään ja siihen, että kaikesta selviytyy aina jotenkin. Nyt en tiedä enää....

Poikani ei pyytänyt apua ennen tekoaan. Ei edes sanonut kenellekään, että hän tekee sen, vaikka lähti kuolemaan suoraan läheisten ystävien luota.
Ei jättänyt mitään viestiä itsemurhastaan. Tekstiviesteistä kännykästä löytyi vain viimeiset viestit, jotka kertoivat hänen viestitelleen rakkauttaan tyttöystävälle, joka oli hänet tuona iltana jättänyt. Ensirakkaus.

Olin aina puhunut puhunut ja muistuttanut pojalleni siitä, että en tule ikinä hylkäämään häntä, tapahtui elämässä mitä tahansa. Että otan hänet aina vastaan, kuuntelen, autan...
Hänellä olisi ollut monta tilaisuutta kertoa, ettei jaksa enää, ja että ajattelee itsemurhaa, jos hän sitä ajatteli etukäteen. Minulla oli tapana kysellä häneltä usein miten menee, onko mitään mistä hän haluaisi puhua, muistaahan hän, että hän ei ole yksin...Ensirakkauden loppumisestakin oli puhuttu, miltä se tuntuu, miten siitä selvisin itse, jne, jne.

Ehkä se vaan pamahti yks kaks päähän tuo itsemurha, järki katosi, seinä tuli vastaan, ehkä hän putosi siihen "pitkään mustaan tunneliin", josta ei jaksanut nousta ylös enää...näitä kaikkea mulle on sanottu.
Humalassa hän oli ollut, mutta ei käyttänyt poliisien antaman ruumiinavauspöytäkirjan mukaan huumeita.

No, ehkä joku muukin yrittää elää kanssani tätä paskaa joka päivä. En tiedä. Tämä yhteiskunta on sairas, ihmiset lyövät toisiaan niin paljon kuin vaan mahdollista, keinoilla millä hyvänsä.
Leikitään tunteilla, jne.
Poikani kännykästä löytyi viesti jälkikäteen tyttöystävältä "sori se eilinen, en käynyt ihan täysillä..." Joskus minusta tuntuu, että poikani suorastaan tapettiin minulta....

äiti....... kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi.
Periaatteessa en oikein jaksa välittää mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta on niin raskasta yrittää olla vahva heidän joukossaan. Asiatasollakin, työelämässäkin. Yritän olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti, mutta se on raskasta. Itse ajattelen, että olen jotenkin vajaa, ja huono, jos joku minulle ihan vaan asiasta sanoo. Asiatontahan minun ei tarvitse ottaa vastaan. Saan sanoa siitä, jos minua kohdellaan asiattomasti. Mutta se on niin raskasta, pitää puoliaan, kun kantaa vielä tällaista taakkaa mukanaan....Yritän pitää asiat erillään toisistaan itse. Mutta se on raskasta.

Tiedän, etten ole suurin yksittäinen tekijä poikani itsemurhaan. Minun asiani olivat hyvin ennen poikani itsemurhaa. Olin iloinen, positiivinen, uskoin elämään ja siihen, että kaikesta selviytyy aina jotenkin. Nyt en tiedä enää....

Poikani ei pyytänyt apua ennen tekoaan. Ei edes sanonut kenellekään, että hän tekee sen, vaikka lähti kuolemaan suoraan läheisten ystävien luota.
Ei jättänyt mitään viestiä itsemurhastaan. Tekstiviesteistä kännykästä löytyi vain viimeiset viestit, jotka kertoivat hänen viestitelleen rakkauttaan tyttöystävälle, joka oli hänet tuona iltana jättänyt. Ensirakkaus.

Olin aina puhunut puhunut ja muistuttanut pojalleni siitä, että en tule ikinä hylkäämään häntä, tapahtui elämässä mitä tahansa. Että otan hänet aina vastaan, kuuntelen, autan...
Hänellä olisi ollut monta tilaisuutta kertoa, ettei jaksa enää, ja että ajattelee itsemurhaa, jos hän sitä ajatteli etukäteen. Minulla oli tapana kysellä häneltä usein miten menee, onko mitään mistä hän haluaisi puhua, muistaahan hän, että hän ei ole yksin...Ensirakkauden loppumisestakin oli puhuttu, miltä se tuntuu, miten siitä selvisin itse, jne, jne.

Ehkä se vaan pamahti yks kaks päähän tuo itsemurha, järki katosi, seinä tuli vastaan, ehkä hän putosi siihen "pitkään mustaan tunneliin", josta ei jaksanut nousta ylös enää...näitä kaikkea mulle on sanottu.
Humalassa hän oli ollut, mutta ei käyttänyt poliisien antaman ruumiinavauspöytäkirjan mukaan huumeita.

No, ehkä joku muukin yrittää elää kanssani tätä paskaa joka päivä. En tiedä. Tämä yhteiskunta on sairas, ihmiset lyövät toisiaan niin paljon kuin vaan mahdollista, keinoilla millä hyvänsä.
Leikitään tunteilla, jne.
Poikani kännykästä löytyi viesti jälkikäteen tyttöystävältä "sori se eilinen, en käynyt ihan täysillä..." Joskus minusta tuntuu, että poikani suorastaan tapettiin minulta....

et ole poikaasi hylännytkään vaan ajattelet häntä joka päivä. Ajatuksissasi hän on luonasi joka päivä.
Kukaan ei voi viedä sinulta pois ajatuksiasi.

Kaikesta päätellen sinulla on hieno ja herkkä poika. Sanon on, koska ajattelen ihmisen kuollessaan vaihtavan asuaan.

Olet mielessäsi loputtomasti pyöritellyt omaa suhdettasi poikaasi. Et olisi voinut tehdä enempää estääksesi asioita tapahtumasta.

Hän kaikesta päätellen piti ihmissuhteita vakavina. Hän ei ollut tietoinen kaikesta raadollisuudesta, mitä niihin voi liittyä.

Hänellä oli tyttöystävä, ehkä hänellä olisi ollut se edelleen ellei kuolema olisi tullut väliin.

Oletko keskustellut tämän tytön kanssa tapahtumista?

zen _ kirjoitti:

et ole poikaasi hylännytkään vaan ajattelet häntä joka päivä. Ajatuksissasi hän on luonasi joka päivä.
Kukaan ei voi viedä sinulta pois ajatuksiasi.

Kaikesta päätellen sinulla on hieno ja herkkä poika. Sanon on, koska ajattelen ihmisen kuollessaan vaihtavan asuaan.

Olet mielessäsi loputtomasti pyöritellyt omaa suhdettasi poikaasi. Et olisi voinut tehdä enempää estääksesi asioita tapahtumasta.

Hän kaikesta päätellen piti ihmissuhteita vakavina. Hän ei ollut tietoinen kaikesta raadollisuudesta, mitä niihin voi liittyä.

Hänellä oli tyttöystävä, ehkä hänellä olisi ollut se edelleen ellei kuolema olisi tullut väliin.

Oletko keskustellut tämän tytön kanssa tapahtumista?

Ei tämä tyttö ole halunnut puhua asiasta mitään.
Kävi meillä pari kertaa veljensä kanssa. Halusi pari muistoa itselleen. Oli hyvin hiljaa ja kiire pois meiltä. Sanoimme, että ei saa kantaa syyllisyyttä, että yrittäs vaan itse jaksaa ja selvitä tästä. Ja että jos tahtoo jotain, niin me ollaan täällä olemassa hänelle.
Ehkä sitten joskus...tai sitten ei koskaan.
Niin, minä tiesin aina, että poikani on herkkä ja ajattelee ja kokee asiat hyvin syvästi, oli ne hyviä tai huonoja. Ja pelkäsin, että jotain sellaista sattuu, ettei hän kestä. Minä en tiedä pelkääkö muut äidit näin lapsistaan, minä pelkäsin sisimmässäni, kun tiesin miten pahoja ihmiset voi olla ja miten raadollinen tämä maailma voi olla. Ja pahin tapahtuikin.

äiti.... kirjoitti:

Ei tämä tyttö ole halunnut puhua asiasta mitään.
Kävi meillä pari kertaa veljensä kanssa. Halusi pari muistoa itselleen. Oli hyvin hiljaa ja kiire pois meiltä. Sanoimme, että ei saa kantaa syyllisyyttä, että yrittäs vaan itse jaksaa ja selvitä tästä. Ja että jos tahtoo jotain, niin me ollaan täällä olemassa hänelle.
Ehkä sitten joskus...tai sitten ei koskaan.
Niin, minä tiesin aina, että poikani on herkkä ja ajattelee ja kokee asiat hyvin syvästi, oli ne hyviä tai huonoja. Ja pelkäsin, että jotain sellaista sattuu, ettei hän kestä. Minä en tiedä pelkääkö muut äidit näin lapsistaan, minä pelkäsin sisimmässäni, kun tiesin miten pahoja ihmiset voi olla ja miten raadollinen tämä maailma voi olla. Ja pahin tapahtuikin.

Voisitko ajatella kirjoittavasi tälle tytölle nyt, kun aikaa on kulunut?
Oletko puhunut muiden tytön perheenjäsenten kanssa?

Kasvotusten puhuminen ei ole ollenkaan niin helppoa ja epäilen, ettei tyttö nuoruutensakaan vuoksi tule olemaan asiassa aloitteellinen.

Herkillä pojilla on ehkä vaikeinta tässä yhteiskunnassa. Kuka tietää lapsestaan enemmän kuin hänet synnyttänyt ja hoitanut äiti?

zen _ kirjoitti:

Voisitko ajatella kirjoittavasi tälle tytölle nyt, kun aikaa on kulunut?
Oletko puhunut muiden tytön perheenjäsenten kanssa?

Kasvotusten puhuminen ei ole ollenkaan niin helppoa ja epäilen, ettei tyttö nuoruutensakaan vuoksi tule olemaan asiassa aloitteellinen.

Herkillä pojilla on ehkä vaikeinta tässä yhteiskunnassa. Kuka tietää lapsestaan enemmän kuin hänet synnyttänyt ja hoitanut äiti?

Hautajaisten lähestyessä, hautajaisissa, olimme puheissa ja tapasimme pari kertaa perheinä. Tyttö ja hänen perheensä olivat lähinnä sanattomia. Tein heille selväksi, että mitään syytöksiä tai pahaa ei ole tapahtuneen vuoksi meidän suunnalta tulossa. Että ei saa kantaa syyllisyyttä, koska tämä oli hirvittävä onnettomuus meille kaikille, hirvittävä menetys, ja jokainen meistä olisi pelastanut sen lapsiraukan, jos näin olisi Jumala sallinut.
Minä kun uskon, että kuoli ihminen millä tavalla tahansa, ja missä tahansa, jne., niin se on yksistään Jumalan tahto. Ja minä tiedän, että poikani ei haluaisi vihaa tähän, hän ei ollut sellainen, hän ei ollut vihaaja, niin aion kunnioittaa häntä ja sitä, että hän rakasti niin paljon, että kuoli sen takia. Aion jatkaa sitä rakkautta, mikä häneltä jäi kesken. En aio alkaa vihata. Olen sanonut tuolle tytölle, että olen aina käytettävissä. Milloin vaan. Joskus on käynyt kirje mielessä, mutta ehkä sitten, kun sen aika on....jotenkin tuntuu, että ei nyt. Ei vielä.

Kiitos, tosi hyviä vinkkejä olet laittanut. Paneudun niihin, josko löytyis jotain...

äiti... kirjoitti:

Kiitos, tosi hyviä vinkkejä olet laittanut. Paneudun niihin, josko löytyis jotain...

Lukaise Neale Donald Walschin kirjat. Ne voisivat auttaa ymmärtämään. (Eivät ole uskonnollisia kirjoja)