Nähdäänkö meilläkin nyt sitten oikein perussuomalaista onnea, sitä mitä muissakin maissa joissa populistit ovat päässeet vallan kahvaan? Vierasmaalaisten ja muiden vähemmistöjen hyljeksintää? Pelottaa mihin ollaan menossa kun ihmiset turvautuvat äärioikeistoon.
Persut rasisteja?
Pian nähdään
151347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jorg Haiderin jälkeläisiä. Se ei tosin ole mahdollista koska Haiderhan paljastui homoksi. Mutta voihan se, että nämä persukset ovat syntyneetkin peräreiän kautta.
Aloittaja on varmaan vähemmistöön kuuluva ja turhaan pelkäät. Suomessa ei saa “sorsia” ketään värin taikka sitten olitte pussi-housumiehiä tai pitkähameisia naisia. Jos huomaat että sinua on kohdeltu väärin niin ilmoitus viranomaisille heti niin se loppuu, ole vai huoletta ja nuku yösi rauhassa. Yhteiskunta pitää huolen teistä samoin kuin ennen vaaleja, rasistit saavat sakkoja jos eivät käyttäydy kunnolla
ollut seles nyt, kun vaalit on ohi. Edellisen vuoden ajan pitikin täällä kampanjaa, mutta missäs on mielipiteet nyt?
ettei kahdella valtuutetulla mihinkään lautakuntaan päästä. Armonpullana kepulit voivat jonkin mitättömän paikan antaa, jolloin saavat varman tuen päätöksilleen. Äänestyspäätökset muuttuvatkin 22-21 muotoon 23-20.
lautakuntaa ei ole. Kaikki ovat erittäin tärkeitä. Voihan olla, että persut pääsevät jokaiseen. Tutkippa vähän voimasuhteita.
että ei-sosialistinen rintama vahvistui.
lautakunnassa 2 valtuutetulla. Kummat tekevät pressuille paremman tarjouksen, sossut vai porvarit? Tai lieneekö sillä väliä, kuntaliitos kun päätätään maaliskuussa. Vanhanen/Korhonen kun laittaa Paras-hankkeelle nyrpistelevät kepulit ruotuun.
Seppo järkevänä miehenä käsittää, että täällä ei lautakuntapaikkoja jaeta! Ne neuvottelut käydään aivan muualla kuin täällä.
niin kuin olette tapahtumista nähneet...
kyllä varmaa on sitäkin.mutta soini sano että ei aleta roudata väkeä tänne ennen kuin on omat hoidettu.meinaa just niitä 100000 köyhää jotka elävät sossun luukulta.mielestäni asia on niin ei puhuta työvoima pulasta jos on omia kotona joutilaana.eikä tupu hupu ja lupu puhu kuin sektoreista.eikä mitään muuta tapahdu.katos vaan suomessa aletaan vain leikkaamaan työttömysturvaa ja ihmetellään että soini porukoineen kasvattaa asemaa
maahanmuuttajat ovat tervetulleita. Samoin hän on sanonut, että niin kauan kuin meillä on omia kansalaisia työttömänä, ei ole tarvetta kasvattaa väkilukua maahanmuuttajilla. Eikö tämä ole ihan järkevää puhetta. Vai haluaako joku teistä tänne "elättejä", jotka jengiytyvät ja tekevät sen jälkeen mitä haluavat, näin on jo Helsingissä, menkää kattomaan ,jos ette usko.
tv: Soinifani.
Nimim.on osittain oikeassa,kyllä niitä ns.elättejä on maahan tullut,mutta ovat pääkaupunginseudulla eiväkä vie työpaikkoja suomalaisilta, viihtyvät hyvin,on omat yhteisöt,aikakin kuluu seurustellessa mukavammin omien joukossa.
sinä. Aloittaja ei tainnut päästä toivomaansa lopputulokseen. Hyvä, täällä on sentään järkeviä kirjoittajia.
Kirjoittaja varmaan kepulainen tai “kommari”, äänestäjät lähtee city-kepulaisilta ja “kommareilla” on luonnollinen poistuma. Me perustuslaillisten kanssa tulemme menestymää vieläkin paremmin ja yhteistyön pelisäännötkö saadaan valmiiksi.
kokkarit ovat vallanneet. Vasurit hei, ei anneta hyppiä nenälle vaikka kokkarit lihoivatkin näissä vaaleissa. Mihinkä laitaan se persu asettuu?? taitaa liidellä tuolla yläpuolella. No puheet ei paljon merkitse kyllä ne teot on joita punnitaan.