mikä on navigaattorin oikea paikka autosa.
autonavigatorin
paikka AUTOSSA
91487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuulilasissahan sen pitäminen on Suomessa kielletty mutta kojelaudassa lienee paras paikka näkyvyyden ja käsiteltävyyden kannalta, mutta tällöin joutuu hankkimaan lisätelineen/telineitä.
Itse pidän navigaattoria silloin harvoin kuin sitä käytän tuulilasin vasemmassa reunassa. Silloin se tulee aika lähelle kuskia ja sitä on helppo näpytellä (mikä myös ajon aikana on kielletty matkapuhelimien tapaan).
Omassa VW ventossani on tehdasasennettu peili tuulilasissa, joka on niin alhaalla, että pitkänä kuskina peili on lähes keskellä näkökenttää. Liikennevalo tolpan valoja ei nää ilman päätä kääntämällä. Katsastusmies ei ole puuttunut tähän, mutta sanoi että navigaattori pois. Tuulilasin alareunasta oleva navi vie näkökentästä pienen sektorin pois. Arvion pimeäksi jäävän kohdan olevan yhden metrin auton edestä navin kohdalta.
Vähän suhteellisuuden tajua tähänkin asiaan kaivattaisiin???
Liikenneministeriössä on valmisteilla ohjeet hyväksytyistä navigaattorien kiinnityspaikoista. Valmistelusta tihkuneiden tietojen mukaan, tuulilasi kiinnitys paikkojen edellytyksiä tarkastellaan samalla.
Sisäpuolinen taustapeili on pakollinen varuste autossa. Taustapeilin kiinnitys voi olla tuulilasissa, ja peili voi peittää paljonkin eteenpäin näkymää tuulilasista kuljettajan pituudesta riippuen.
katsastaja sanoi tuulilasin alareunan olevan hyvä navin paikka,kertoi omankin navin olevan siinä kiinni,kun se ei peitä näkyvyyttä
Navigaattorin pitäisi olla kuljettajan näkökentässä selvästi näyttö luettavissa. Laite ei kuitenkaan saa olla sijoitettu siten, että se peittää näkyvyyttä ulspäin. Tuulilasi kiinnitys on kielletty (vielä toistaiseksi). Vähiten haittaavia paikkoja yleensä on tuulilasin vasen alakulma, vasen tuulilasipilari tai kojetaulussa sopiva kohta. Laitteen ollessa vasemmassa laidasa on huomioitava, ettei navikaattori peitä näkyvyyttä osittainkaan sivupeilistä.
Oma navigaattori on tuulilasin keskikohdalla, aivan alalaidassa. Peittää näkyvyyden ainoastaan tuulilasin pyyhkijään ja pienelle alalle konepeltiä.
Mitä kauemmaksi tuulilasista navigaattori
tuodaan auton sisälle päin kojelautaan, sitä
huonommin se toimii autoissa joissa on suh-
teellisen pysty tuulilasi kuten maastureissa.
Onneksi henkilöautoissa on nykyisin hyvin
viistot tuulilasit, joten katon katve ei paljoa
huononna toimintaa.
Olen kysynyt kolmelta katsastusinssiltä tuota
paikkaa ja kaksi on hyväksynyt sen tuulilasiin
vasempaan alareunaan. Yki oli sitä mieltä, että
poliisi poistattaa sen. Ei ole poistattanut vielä
tähän päivään mennessä.
Laite irtosi jatkuvasti tuulilasista. Siirsin navin (Honda Accord) keskikonsolin lokeroon. Toimii, vaikka on luukku kiinni.
Auton yläkulma,ei vaihdelaatikon radion vieressä näin toimii ulkomaan taksit ja on nopea
Onneksi autoissa on jo vakiona navit ja 2-3 näyttöä sille.