vain niin vaikeaa? Rakastaa sitä miestä, joka vaan ei ajattele mua samalla tavalla. On sen aika voimakkaasti ilmaissut- ei suoraan, mutta kuitenkin niin, että tyhmempikin ymmärtäisi. Hän on mennyt eteenpäin. Mä yritän hoiperrella ja saavuttaa edes jonkinlaista tasapainoa.
Tuntuu niin typerältä, että jokin tunne on sekoittanut elämäni näin vahvasti. Vaikka tiedän, ettei tästä mitään tule niin en vain pääse yli. Hävettää. Joillakin menee oikeasti huonosti, lähimmäisiä kuolee jne. Itse riudun rakkauden takia. Yksipuoleisen sellaisen.
Omassa elämässänikin on tapahtunut kaikenlaista, josta olen aina päässyt yli joskin ajan kanssa. Kriisejä, kuolemaa yms. Miksi en pääse tästä yli? Aika vain kuluu, vuodet vierii. Haluan lapsia, perheen, läheisyyttä. En tällaista syvää yksinäisyyttä, jota nyt koen. En koskaan aikaisemmin edes kokenut olevani yksinäinen.
Miten tässä näin pääsi käymään? Missä vaiheessa multa vietiin järki pois? Mitä jos en koskaan pääse tästä yli? Niinkin voi käydä. Ei olisi ensimmäinen kerta maailman historiassa. Tottakai joku tai itsekin voi itseään tsempata, että kyllä se siitä, kyllä sä vielä tunnet samoin jotakin ihmistä kohtaan. Ei se silti ole niin varmaa. Haluanko todella vaihtaa loppuelämäni lyhyisiin hetkiin, joita olen viettänyt jonkun ihmisen kanssa? Ne hetket ovat olleet parasta mun elämässäni. Voin tietysti vaalia niitä muistoissani, mutta riittääkö ne pienet, mutta tärkeät muistot loppuelämäkseni?
On vaikea tyytyä vähempään kuin siihen syvään onnen tunteeseen, jota joskus koin. Siihen ei riitä toisten kannustukset ja sanat, vaikka arvostan kovasti läheisten lohdutusyrityksiä. Mua oikeasti pelottaa, että koko tulevaisuus on vain arjan pyöritystä ja sitä, että yritän vain jotenkin rämpiä eteenpäin.
En oikeasti tiennyt, että näin voi käydä. Että jokin tunne voi sekoittaa pakan kokonaan. Tällä hetkellä ajattelen näin. Joku varmaan haluaisi kirjoittaa, että kyllä se vielä löydät samanlaisen tunteen jonkun toisen kanssa, mutta mitä jos en löydä. Sehän todellakin tarkoittaisi sitä, että tulevaisuus olisi melko tyhjä.
Huomenna kun en ole enää niin väsynyt, saatan ajatella hieman eri tavalla. Olla optimistisempi, mutta tällä kertaa oli pakko avata pelkojani. Kysymyksiä, joita mietin usein, mutta en ole niitä sanoiksi koskaan pukenut.
Tuntuu niin typerältä, että jokin tunne on sekoittanut elämäni näin vahvasti. Vaikka tiedän, ettei tästä mitään tule niin en vain pääse yli. Hävettää. Joillakin menee oikeasti huonosti, lähimmäisiä kuolee jne. Itse riudun rakkauden takia. Yksipuoleisen sellaisen.
Omassa elämässänikin on tapahtunut kaikenlaista, josta olen aina päässyt yli joskin ajan kanssa. Kriisejä, kuolemaa yms. Miksi en pääse tästä yli? Aika vain kuluu, vuodet vierii. Haluan lapsia, perheen, läheisyyttä. En tällaista syvää yksinäisyyttä, jota nyt koen. En koskaan aikaisemmin edes kokenut olevani yksinäinen.
Miten tässä näin pääsi käymään? Missä vaiheessa multa vietiin järki pois? Mitä jos en koskaan pääse tästä yli? Niinkin voi käydä. Ei olisi ensimmäinen kerta maailman historiassa. Tottakai joku tai itsekin voi itseään tsempata, että kyllä se siitä, kyllä sä vielä tunnet samoin jotakin ihmistä kohtaan. Ei se silti ole niin varmaa. Haluanko todella vaihtaa loppuelämäni lyhyisiin hetkiin, joita olen viettänyt jonkun ihmisen kanssa? Ne hetket ovat olleet parasta mun elämässäni. Voin tietysti vaalia niitä muistoissani, mutta riittääkö ne pienet, mutta tärkeät muistot loppuelämäkseni?
On vaikea tyytyä vähempään kuin siihen syvään onnen tunteeseen, jota joskus koin. Siihen ei riitä toisten kannustukset ja sanat, vaikka arvostan kovasti läheisten lohdutusyrityksiä. Mua oikeasti pelottaa, että koko tulevaisuus on vain arjan pyöritystä ja sitä, että yritän vain jotenkin rämpiä eteenpäin.
En oikeasti tiennyt, että näin voi käydä. Että jokin tunne voi sekoittaa pakan kokonaan. Tällä hetkellä ajattelen näin. Joku varmaan haluaisi kirjoittaa, että kyllä se vielä löydät samanlaisen tunteen jonkun toisen kanssa, mutta mitä jos en löydä. Sehän todellakin tarkoittaisi sitä, että tulevaisuus olisi melko tyhjä.
Huomenna kun en ole enää niin väsynyt, saatan ajatella hieman eri tavalla. Olla optimistisempi, mutta tällä kertaa oli pakko avata pelkojani. Kysymyksiä, joita mietin usein, mutta en ole niitä sanoiksi koskaan pukenut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tunteeseen ja mielikuviin jotka eivät ole olemassa.
Haluat tarrautua niihin koska pelkäät niistä luopumista.
Ne eivät vain ole todellisia.
varmaankin, mutta vaikeaa on vain se, että oman tunteet oikeasti ovat olleet todella syvät- siitäkin huolimatta että niiden aiheuttaja olisi ollut pelkkä mielikuvaan takertuminen. Tunteeni ovat olleet olemassa, ja tunnemuisti on niin voimakas.
kirjoitustasi, sillä kirjoitat juuri, niinkuin minäkin olen tuntenut ja kokenut. Olen kuullut läheisten ja muiden ihmisten lohduttelut kuten sinäkin.
Oleellista on juuri se, että ei voi uskoa, että kokee enää mitään niin mahtavaa tunnetta. Sellaista ei usko sattuvan kahta kertaa saman ihmisen kohdalle. Eikä sellaista onnen tunnetta kovin moni varmaan ole saanut kokea ja siksi ei ymmärrä miksi siihen voi "jumahtaa" lopullisesti.
Aikaa on mennyt niin monia vuosia, että en edes kehtaa sanoa. Olen alistunut kohtalooni, mutta täytyy uskoa siihen, että onni on ihmisen sisällä. On vain ajateltava positiivisesti, muuten on kaikki menetetty.