...
Vaadit mahdottomia.
Kuinka voisin selittää
miltä tuntuu löytää kuoreltaan rikkoutunut kello
heinän ja puunkappaleiden seasta.
Kahlatessani kivinavetan raunioissa
syksyisenä aamupäivänä.
Ei sellaista voi selittää, ei.
Vaadit mahdottomia...
Miltä tuntuu
kun lenkkipolulla eksyttyään
hengästyneenä pysähtyy
odottamattoman maiseman äärelle:
Pellon tuolla puolen
metsänreunassa
hevonen ja ratsastaja hohtavat
viistossa valossa.
Ei sellaista voi kuvailla, kultaseni.
Ja kuitenkin sanoit:
Kerro, miltä sinusta tuntuu juuri nyt...
Istuessamme kalliolla vieretysten
kun aurinko putosi mereen.
Ja ymmärtäisitkö, jos sanoisin
että minusta tuntuu ehkä vähän samanlaiselta
kuin löytäessäni rikkoutuneen kellon
tai eksyessäni lenkkipolulla odottamattomaan maisemaan?
Katson silmiisi ja vaikenen.
Niin, miltä minusta tuntuu - kultaseni?
Jos tahdot vastauksen, sinun on löydettävä se itse.
Kuuntele kämmentäni kämmentäsi vasten
ja paidan alla hakkaavan sydämeni lyöntejä välillämme
väreilevässä ilmassa.
Tuntuuko sinustakin samalta?
Niin kuin huomaisi rikkoutuneen kellon,
ruostuneen esineen heinikossa,
kauan sitten kadonneen, joltain pudonneen
ja nyt löytyvän.
Niin kuin hengästyneenä katselisi hevosta ja ratsastajaa.
Niin, tuntuuko sinusta samalta
kuin minusta
istuessamme kalliolla auringon laskiessa.
Ymmärrän.
Se on jotain mitä ei voi selittää, ei kuvailla.
Vasta jälkeenpäin, vuosien kuluttua
niin kuin nyt
voi kirjoittaa hapuilevan runon,
katsoessaan ikkunasta vähän surullisena
ja kuitenkin hymyillen.
On asioita mistä ei voi puhua,
mitkä ovat sanojen tavoittamattomissa.
Ymmärräthän rakkaani,
on asioita joista voimme
ainoastaan kirjoittaa runon,
päästää sanat virran viedä,
heittää kirje tuulen kuljetettavaksi.
Ja jos luet
kämmen kämmentäni vasten
ja kuulet välillämme näyttöpäätteiden hämärässä
ikäänkuin ihmisen sydämen sykkeen
se on ajatustesi kaiku,
muisto
miltä sinusta tuntui
löydettyäsi kuoreltaan rikkoutuneen kellon
kivinavetan raunioissa
heinän ja laudankappaleiden seasta
syksyisenä aamupäivänä.
Vaadit mahdottomia.
Kuinka voisin selittää
miltä tuntuu löytää kuoreltaan rikkoutunut kello
heinän ja puunkappaleiden seasta.
Kahlatessani kivinavetan raunioissa
syksyisenä aamupäivänä.
Ei sellaista voi selittää, ei.
Vaadit mahdottomia...
Miltä tuntuu
kun lenkkipolulla eksyttyään
hengästyneenä pysähtyy
odottamattoman maiseman äärelle:
Pellon tuolla puolen
metsänreunassa
hevonen ja ratsastaja hohtavat
viistossa valossa.
Ei sellaista voi kuvailla, kultaseni.
Ja kuitenkin sanoit:
Kerro, miltä sinusta tuntuu juuri nyt...
Istuessamme kalliolla vieretysten
kun aurinko putosi mereen.
Ja ymmärtäisitkö, jos sanoisin
että minusta tuntuu ehkä vähän samanlaiselta
kuin löytäessäni rikkoutuneen kellon
tai eksyessäni lenkkipolulla odottamattomaan maisemaan?
Katson silmiisi ja vaikenen.
Niin, miltä minusta tuntuu - kultaseni?
Jos tahdot vastauksen, sinun on löydettävä se itse.
Kuuntele kämmentäni kämmentäsi vasten
ja paidan alla hakkaavan sydämeni lyöntejä välillämme
väreilevässä ilmassa.
Tuntuuko sinustakin samalta?
Niin kuin huomaisi rikkoutuneen kellon,
ruostuneen esineen heinikossa,
kauan sitten kadonneen, joltain pudonneen
ja nyt löytyvän.
Niin kuin hengästyneenä katselisi hevosta ja ratsastajaa.
Niin, tuntuuko sinusta samalta
kuin minusta
istuessamme kalliolla auringon laskiessa.
Ymmärrän.
Se on jotain mitä ei voi selittää, ei kuvailla.
Vasta jälkeenpäin, vuosien kuluttua
niin kuin nyt
voi kirjoittaa hapuilevan runon,
katsoessaan ikkunasta vähän surullisena
ja kuitenkin hymyillen.
On asioita mistä ei voi puhua,
mitkä ovat sanojen tavoittamattomissa.
Ymmärräthän rakkaani,
on asioita joista voimme
ainoastaan kirjoittaa runon,
päästää sanat virran viedä,
heittää kirje tuulen kuljetettavaksi.
Ja jos luet
kämmen kämmentäni vasten
ja kuulet välillämme näyttöpäätteiden hämärässä
ikäänkuin ihmisen sydämen sykkeen
se on ajatustesi kaiku,
muisto
miltä sinusta tuntui
löydettyäsi kuoreltaan rikkoutuneen kellon
kivinavetan raunioissa
heinän ja laudankappaleiden seasta
syksyisenä aamupäivänä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Höh, häijyltä. Häijyltä se tuntui.
Mutta luulenpa ettei se minua murheeseen suureen saata, niinkuin ei kait sinuakaan. Tiukempi ja ehkä hieman intensiivisempi tutkimus särkyneestä kellosta tietenkin voisi antaa joitakin viitteitä jostakin, mutta mistä, -siihen en osaa ottaa vielä tässä vaiheessa ollenkaan kantaa.
kiitos kommentista... särkynyt kello ei ole siinä mielessä symboliikkaa että viittaisi mihinkään, hmm, mihinkään kalliolla istuvien ihmisten suhteessa olevaan kuten esimerkiksi rakastavien sielujen rikkinäisyyteen ja ajattoman läheisyyden löytymiseen arkipäiväisyyden merkityksettömien tekojen heinikosta, kuten voitaisiin vetää tulkintoja, vaan yksinkertaisesti käytin tässä kirjallisessa tutkielmassa tai kuinka nimittäisin, omasta elämästä otettuja mielihyvää ja onnellisuuden tunnetta tuottavia asioita esimerkkeinä henkilökohtaisesta nautinnollisuudesta mikä kenellekin sitten nautintoa tuottaa.
En ole hirveästi kokenut tarvetta analysoida mikä minua viehättää romahtaneissa navetoissa ja yleensäkin rapistuneissa rakennuksissa, pellolle ruostuneissa traktoreissa ja muissa ruostuneissa esineissä, rojun keskeltä löytyvissä vanhoissa ja särkyneissä käyttötavaroissa, seinissä missä hilseillyt maali paljastaa altaan vanhat maalikerrokset - jotain käsittämättömän kaunista ja aivan esteettisesti silmiä hivelevää niissä on.
Viime vuosina olen sitä hieman kysellyt itseltäni ja oletan, että asia saattaa liittyä ajan kulumiseen, sen tragediaan ja jotenkin hyväksymiseen. Se on mielihyvää missä on suloisenkipeä, joskus jopa itkuun asti satuttava sointi. Siinä mielessä kyllä rikkoutunut kello - ja eksyminen lenkkipolulla huikaisevaan maisemaan - ovat symboleja: symboleja siitä, mikä ihmiselle tuottaa selittämätöntä mielihyvää, vaikeasti määriteltävää onnentunnetta. Jokaisella on omat rikkoutuneiden kellojen löytymiset ja lenkkipoluilla eksymiset, juuri ne asiat, mitkä hänen sielussa tuottavat herkästi soivaa ääntä.
Runon paranneltu versio täällä
http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=50819&lue=1
Kuten Vipero palautteessaan asiallisesti toteaa, punakynällä lisäämääni selitys saattaa olla häiritsevä ja liiaksi ohjailee runon tulkintaa, ajattelin itsekin että laitanko selityksen sinne loppuun vai en ja voi olla, että vielä poistankin sen.
Hyvää yötä. ♥