Jo 2. viikko unettomuutta, kellokin jo 4:30 ja nyt vasta alkanut vähän haukotuttamaan.
Aamulla herään kukonlaulun aikaan ja juon päivän mittaan pannullisen kahvia ja taas illalla sama juttu, pitäisikö käydä kysymässä unilääkkeitä vai olisikohan tämä ohimenevää?
Yrittänyt pariin otteeseen tasoitella unirytmiä valvomalla yön ja seuraavan päivän, mutta ilman tulosta.
Aamulla herään kukonlaulun aikaan ja juon päivän mittaan pannullisen kahvia ja taas illalla sama juttu, pitäisikö käydä kysymässä unilääkkeitä vai olisikohan tämä ohimenevää?
Yrittänyt pariin otteeseen tasoitella unirytmiä valvomalla yön ja seuraavan päivän, mutta ilman tulosta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
terve sielu terveessä ruumiissa, sanovat.
..entä jos pihalla on muitakin? Näkevät minut pian siellä.
Mahdollista, että koittaisit juoda vain yhden pannullisen kahvia eli et joisikaan illalla.
Kahvin vähentäminen auttaa joitakin saamaan paremmin unta.
"Aamulla herään kukonlaulun aikaan ja juon päivän mittaan pannullisen kahvia ja taas illalla sama juttu"
Tuolla tarkoitan sitä, että illalla ei uni maita, enkä laisinkaan sitä, että illalla joisin toisen pannun kahvia.
Nyt vain odottelemaan jannik nimimerkillä kulkevaa kofeiinijehovaa sitten seuraavaksi.
Provo.
juoda yömaitoa iltaisin.
Jo ensimmäinen kahvikuppi voi tappaa!
Runsas vuosi sitten olin samassa tilassa kuin sinä. En tosin tuntenut väsymystä juuri ollenkaan, mutta välillä tunsin. Silti ei tarvinnut nukkua. Kuuntelin juuri terapiakasettiani, jossa terapeuttini selosti dissosiaatiota, joka minulla on. Siinä ihminen on joko ylivireässä tai alivireässä tilassa. Hän ei itse voi kiihtymykselleen mitään, ei saa sitä pysäytytetyksi. Terapeuttini sanoi, että silloin pitää ottaa lääkettä, jotta saa itsensä rauhoittumaan.
Minulla ylivireys eteni psykoosin porteille asti ennen kuin sain siihen lääkettä enkä silloinkaan vielä tajunnut, että minussa on jotain outoa meneillään. Koin harha-aistimuksia ja ajoittain alivireän dissosiaation aiheuttamia aistimusten vääristymiä. Sain lääkkeeksi väsyttävää masennuslääkettä, Mirtatsapinia, jonka avulla lopulta aloin nukkua. Se lääke on käytössäni edelleen enkä antaisi sitä pois enää. Sen avulla saan itseni nukahtamaan tunnissa (30 mg annos tällä hetkellä), vaikka oloni olisi miten hullun ylivireä tahansa.
Itse heräsin jatkuvasti yhä aikaisemmin ja lopulta en edes nukahtanut ollenkaan, vasta aamukolmelta tai -neljältä tunniksi pariksi. Terapeuttini sanoi, että ylivireydellä (traumatisoitunut) ihminen koettaa pitää ahdistavat muistot piilossa, estää niiden tulemisen tietoisuuteen. Minulla juuri muistin palautuminen lisäsi huomattavasti ylivireyttä.
En tiedä, onko sinulla dissosiaatiota vai ei, mutta unettomuus on vakava ja tuhoisakin oire, joka on hoidettava nopeasti. Minulla se vei muistin ja paljolti kyvyn ajatellakin, teki tyhmäksi.
Nyt taas uneton jakso meneillään olen valvonut 9 viikkoa.
MInäkin sairastuin psykoosiin, kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran. En silloin syönyt lääkkeitä, vaan (sairaalassa) piilotin ne puurooni ja mehuuni, joita en sitten syönyt..Minulla oli sellainen olo, että minut yritetään tappaa lääkkeillä, jotka eivät minulle kuulu. Nyt olen ymmästänyt, että olin silloin psykoosissa ja syön lääkkeeni, vaikka kaikki tämä onkin vaikea myöntää. Puolitoista vuotta sitten sairastuin toisen kerran ja olin taas sairaalassa, en tiedä auttoiko se, itse koen terapian hyödyllisemmäksi. Psykiatrini sanoi, että maniasta(jota minullakin on ollut lievempänä hypomaniana) seuraa usein psykoosi; ne molemmat kai toimivat kilpenä, etteivät ongelmat tulisi esiin. Niiden kohtaaminen voi nimittäin olla todella vaikeaa.Eikö unettomuuteen juuri auta masennuslääkkeet?Liittyykö sinunkin taudinkuvaasi masennusta? Tai se ylivireys kai on masennuksen peittämistä..Olisi kiva kirjoitella yhteisistä kokemuksista enemmänkin. Olitko muuten sairaalassa psykoosisi takia?
Tilani ei kehittynyt aivan psykoosiksi, mutta en ollut siitä kaukana. Olen puhunut terapeuttini kanssa siitä ja hän (sekä psykiatri b-lausunnossa) oli sitä mieltä, että hetkeä myöhemmin olisin seonnut. Pysähtyminen unettomuuden jälkeen oli kuin olisin kävellyt päin seinää. Se oli niin täydellinen äkkipysäys hillittömän vauhdin jälkeen.
Kognitiivinen terapeuttini pitää välillä opetustuokioita, jolloin hän selvittää minulle asioita. Minulla varsinainen diagnoosi on dissosiaatiohäiriö (konversiohäiriö), jonka yhtenä oireena on masennus. Dissosiaatiohäiriöinen on tavallisesti joko yli- tai alivirittyneessä tilassa, ei niiden välillä olevalla optimialueella, jossa ihminen tuntee itsensä ehjäksi, pystyy sietämään tunteitaan, aistimuksiaan ja ajatuksiaan. Minulla ovat tunteet eristettyinä ja myös aistimukset ovat olleet hyperorientuneina, havainnoiden kaikin keinoin mahdollista vaaraa. Jo jonkin aikaa tuo havainnointi on ollut turhaa, koska elämäni on ollut melko turvallista, ei enää traumatisoivaa. En sitäkään ollut tajunnut, vaan terapeuttini ohjauksessa olen vähitellen (helmikuusta lähtien) opetellut havainnoimaan ja tajuamaan.
Ylivireys on keino pitää ahdistavat muistot poissa tietoisuudesta. Siinä henkilö esimerkiksi suorittaa (työskentelee) hurjasti, koska käsillä tekeminen pitää muistot poissa. Silloin ei myös koe vääristyneitä aistimuksia, dissosiaation vääristämiä havaintoja. Alivireys on terapeuttini mukaan turtunutta ja jähmettynyttä olotilaa, väsymystä jakai masentuneisuuttakin, haluttomuutta ja kyvyttömyyttä tehdä, ajatella ja tuntea.
Mirtatsapin on väsyttävä masennuslääke. Sen avulla pystyn nukkumaan. Se ei auta minua masennuksessa kovin paljon, mutta lopetti uniongelmani ja pelasti sekoamasta. Ehkä se pitää pahimman masennuksen poissa. Olen kokeillut annoksia 30-60 mg. Suuri annos väsytti enemmän. Efexor pahensi unettomuutta, mutta paransi pääni toimintaa.
Terapeuttini on sanonut, että "elämäntehtäväni" on ollut olla muistamatta traumaattista elämääni. En muistanutkaan mitään kahdestakymmenestä ensimmäisestä vuodestani, mutta alkaessani muistaa tuli tuo hillitön ja vähitellen paheneva ylivireys. Sekin oli keino olla muistamatta, mutta se ei riittänyt enää sekään. En tiedä, miten paljon noista asioista oikeastaan olen vielä muistanut, mutta terapiassa en ole käsitellyt juuri mitään vielä. En tiedä, mistä terapeuttini on muodostanut käsityksensä tilastani ja hoitamisestani, mutta mitä enemmän työskentelen hänen kanssaan sitä paremmin huomaan hänen tietävän minusta. Alussa hän teki minulle pitkät haastattelut ja kyselyt. Ehkä kaikki selvisi hänelle niistä, en tiedä.
Tunteeni ovat minulle pelottavia enkä sen vuoksi ole uskaltanut kokea niitä, vaan ajatuksen voimalla hillinnyt niitä. Tunteet eivät kai olleet sallittuja minulle. Muut eivät sietäneet lapsen itkemistä tai vihaisuutta saati auttaneet häntä noissa sietämättömissä tunteissa. Terapeuttini sanoi, että vähitellen, kun koen elämäni ja oloni turvallisemmaksi, alan tuntea myös tunteita.
Niin, monenlaisia kilpiä kai meissä on. Monin tavoin pidämme ahdistavat muistoa torjuttuina. Tekee kipeää päästää ne esille, mutta ei kai ole muuta keinoa selviytyä niistä kuin psykoterapia. Se toipuminen on hidasta, mutta se tapahtuu kuitenkin. Vähitellen uskallamme, kun alamme luottaa terapeuttiin. Viime viikolla sanoin hänelle, etten enää hae hänen äänestään vaaran merkkejä ja olen käynyt hänen vastaanotollaan ehkä 25 kertaa.
Minulla hypomania kai liittyy siihen, etten ole pystynyt olemaan yhteydessä vanhempiini; isäni alkoi vanhempieni erottua soitella minulle joka päivä ja kertoa laveasti omia kuulumisiaan unohtaen minut ihan kokonaan, en siis koskaan saanut häneltä tukea kasvamiseeni, vaan opin, että minun on oltava vain muita varten. Siitä kai kehittyi halu miellyttää muita ja unohtaa oman eläämän eläminen kokonaan. Yritin kai ajatella isäni tehneen oikein, mutta nut olen pikku hiljaa ymmärtänyt kuinka vihainen olen hänelle ja ennen kaikkea pettynyt siihen, ettei hän ollut minusta ollenkaan kiinnostunut. Opinkin silloin ottamaan vastuuta isäni elämästä, olin ikään kuin äidin roolissa, ja nyt tuntuu omasta elämästä vastuun ottaminen raskaalta. KÄyn terapiassa, mutta silti minusta tuntuu, että äidin kanssa pitäisi olla läheisemmissä väleissä, siihen terapiani kai pyrkiikin. Silloin en ehkä terapiaa enää tarvitsisikaan, sillä tarpeeni olla niin riippumaton muista katoaisi myöskin.Jos kiinnostaa kirjoitella minulle enemmänkin, niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Melatolin Plus unihäiriöiden hoidossa - http://nplink.net/2FJmYDmO Auttoi kohtalaisen hyvin silloin, kun uni oli vuosia sitten täysin kateissa.
se kahvi pois kokonaan.. ja muut piristeet.
Ja päihteet pois.
Sitten illalla valot pois ja hiljaisuutta.
Jossei auta niin sitten luontaistuotekaupasta
saa erillaisia nukkumista auttavia aineita.
Jossei nekään toimi niin sitten lääkäriin,
kannattaa ensin kysyä jos saisi reseptin melatoniiniin,
se toimii ainakin joillain eikä aiheuta paljoa mitään sivuoireita.
Sitä ja muita unilääkkeitä tosin määrätään vaan lyhytaikaiseen käyttöön
sitten taas psyykenlääkkeitä määrätään usein nukahtamislääkkeeksi pitempiaikaiseen käyttöön.
Asti ollu katkonaista ja epäsäännöllistä unen saanti. Tällä hetkellä tilanne on se että en edes jaksa mennä ennen puoltayötä sänkyyn moneks tunniks unta odottamaa. Menen jossain puolenyön maissa nukkumaan ja unta saa odottaa yleensä vähintää tunnin. kolmeen asti saan nukuttua suht koht hyvin mutta sen jälkee heräilee 15-30 minuutin välein ja sitte taas valvoo vähän aikaa. ja sitte ku tuntuu että nyt saa kunnolla unen kiinni nii herätyskello herättää kuudelta töihin. Joskus harvoin hyvinä öinä saan kasaa ehkä just 3-4 tuntia unta mutta yleensä jää alle 3 tuntii. Ajan lähinnä autoa työkseni ja aamupäivän se ajaminen on välillä mitä sattuu. Viikonloppusinkaa en saa 5-6 tuntia enempää unta kasaa. Alkaa pikkuhiljaa olemaa jo aika vetämätön olo koko ajan..