Olen tuntenut itseni yksinäiseksi noin 15 vuotta. Tajusin 13-vuotiaana, että olen jollain tapaa ulkopuolinen ja seuraani ei kaivata. En tiedä mikä ominaisuus minusta tekee ulkopuolisen. Onko se vain oma tunne vai onko todella niin? Masennus on värittänyt suurinta osaa elämästäni, joten en ole aivan varma. Toisaalta yksinäisyys on suurin syy masennukseeni.
Lapsuudessani vanhempani käänsivät minulle selkänsä ja jättivät yksin sekä pettivät useimmat lupauksena (mielenterveysongelmia). Sisareni oli kuulemma kauniimpi, lahjakkaampi ja enemmän tuen tarpeessa kuin minä (vaati huomiota). Pärjäsin kuulemma itsenäisesti niin hyvin (en ollut edes kymmentä täyttänyt). Pärjäsinhän minä, kun oli pakko. Onneksi KELA kustansi terapian.
Minulla on ollut useita lyhyitä parisuhteita, joissa mies on vienyt kunnes lopulta kyllästynyt. Melkein kaikilla miesystävilläni on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Useimmille miehille olen ilmaa, mutta aina joku on huolinut. Koira koiran tuntee?
Jokainen jota olen luullut läheiseksi ystäväkseni onkin käyttänyt minua johonkin omaan tarkoitukseensa (kuuntelijana, seuralaisena, juhlien täytteenä, ihailijana, mitä vain), kun olisin tarvinnut ystävää niin onkin ollut kiireitä. Kun olin 14 paras ystäväni sairastui skitsofreniaan - minä olin jostain syystä hänen mustien harhojensa syypää. Tällä hetkellä minulla on kourallinen kavereita, joita näen noin kerran kuussa (kun joku haluaa ison porukan kasaan ryyppäämistä varten) ja ystävä, joka ei enää soita minulle (seurustelee). Yhteydenottoyritykseni on useinmiten jollain tapaa ohitettu ja on hyvin tavallista ettei esimerkiksi viesteihin vastata. Olen piilotellut yksinäisyyttäni niin pitkään kuin muistan.
Äiti on ainoa, joka soittaa minulle, noin kerran kuussa. Soitot koskevat pärjäämistäni ja hän kyselee tarvitseeko käydä kaupassa (olen elättänyt itseni osittain 14-vuotiaasta ja täysin 18-vuotiaasta, minulla on korkeakoulututkinto ja omanalan työpaikka). Soittojen motiivi on huono omatunto ja yritys paikata puuttunutta huolenpitoa lapsuudessani.
Tiedän, että on ihmisiä kenellä menee vielä huonommin, mutta minulle yksinäisyys on helvetti.
Lapsuudessani vanhempani käänsivät minulle selkänsä ja jättivät yksin sekä pettivät useimmat lupauksena (mielenterveysongelmia). Sisareni oli kuulemma kauniimpi, lahjakkaampi ja enemmän tuen tarpeessa kuin minä (vaati huomiota). Pärjäsin kuulemma itsenäisesti niin hyvin (en ollut edes kymmentä täyttänyt). Pärjäsinhän minä, kun oli pakko. Onneksi KELA kustansi terapian.
Minulla on ollut useita lyhyitä parisuhteita, joissa mies on vienyt kunnes lopulta kyllästynyt. Melkein kaikilla miesystävilläni on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Useimmille miehille olen ilmaa, mutta aina joku on huolinut. Koira koiran tuntee?
Jokainen jota olen luullut läheiseksi ystäväkseni onkin käyttänyt minua johonkin omaan tarkoitukseensa (kuuntelijana, seuralaisena, juhlien täytteenä, ihailijana, mitä vain), kun olisin tarvinnut ystävää niin onkin ollut kiireitä. Kun olin 14 paras ystäväni sairastui skitsofreniaan - minä olin jostain syystä hänen mustien harhojensa syypää. Tällä hetkellä minulla on kourallinen kavereita, joita näen noin kerran kuussa (kun joku haluaa ison porukan kasaan ryyppäämistä varten) ja ystävä, joka ei enää soita minulle (seurustelee). Yhteydenottoyritykseni on useinmiten jollain tapaa ohitettu ja on hyvin tavallista ettei esimerkiksi viesteihin vastata. Olen piilotellut yksinäisyyttäni niin pitkään kuin muistan.
Äiti on ainoa, joka soittaa minulle, noin kerran kuussa. Soitot koskevat pärjäämistäni ja hän kyselee tarvitseeko käydä kaupassa (olen elättänyt itseni osittain 14-vuotiaasta ja täysin 18-vuotiaasta, minulla on korkeakoulututkinto ja omanalan työpaikka). Soittojen motiivi on huono omatunto ja yritys paikata puuttunutta huolenpitoa lapsuudessani.
Tiedän, että on ihmisiä kenellä menee vielä huonommin, mutta minulle yksinäisyys on helvetti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksinäisyyttä on kahta lajia: sosiaalista ja emotionaalista. Musta tuntuu, että sun kohdalla pitäis ensin hoitaa toi emotionaalinen puoli (tunne että on yksin vaikka ympärillä olisikin ihmisiä). Tekstistäsi käy ilmi myös positiivisia asioita: Olet saavuttanut paljon elämäsi varrella huonoksi kokemastasi lapsuudesta huolimatta. Olet menestynyt (ammatti ja työ), kuulostat sympaattiselta, aidolta ja rohkealta (kerrot rehellisesti tuntemuksistasi) ja hoidat terveyttäsi (psykologi). Sinä et ole yhtään muita huonompi. Kaikilla on elämässä vaikeuksia ja persoonan heikkouksia, mutta useimmat piilottelevat niitä ja esittävät muille ns. täydelliset naiset roolia. Mieti mistä asioista sinä pidät ja mitkä asiat tuottavat sinulle mielihyvää ja pyri siihen että niitä olisi arjessasi. Jos pystyt olemaan vielä hieman avoimempi muita kohtaan ja yrität löytää myös positiivisia asioita, uskon että moni ottaisi sinut mielellään ystäväkseen!
Kaikesta huolimatta sä olet selvinnyt tähänkin asti. Joten älä nyt vaan anna periksi. Aika monet tuijottaa vaan sitä omaa napaansa, eivätkä edes tajua millaisia ovat. Oletko sä sitten liian voimaton pistämään vastaan, etkä uskalla sanoa ihmisille suoraan, että sä tunnet kokevasi vääryyttä ja hyväksikäyttöä? Tuntuuko susta siltä, että sä et ansaitsekaan muuta, etkä osaisikaan olla toisenlaisen/laisten ihmisten seurassa?
Mitä miehiin tulee, niin oletko sä jo niin huonossa jamassa, että päädyt ns. suhteeseen ihan kenen kanssa tahansa kuka sut huolii? Heikkoja on helppo pyörittää tahtonsa mukaan ja kusipäät käyttää ihan varmasti sitä "heikkoutta" hyväkseen. Mistä ihmeestä sä niitä miehiä olet oikein löytänyt (tai ne sut), jos melkein jokaisella on ollut päihde ja/tai mielenterveysongelmia?
Oletko sä yleensä kaikkialla se seinäruusu ja harmaavarpunen johon oikein kukaan ei kiinnitä huomiota? Pidätkö itseäsi rumana ja itseluottamus on lähes nollilla?
Olet suorittanut korkeakoulututkinnon ja saanut koulutusta vastaavan töpaikan, hieno saavutus! Olet saanut seurustellakin, hienoa! Kyllä ne asiat menee vieläkin parempaan jamaan. Saat uusia ystäviä ja hyvän, rakastavan miehen.
Luin tuon sinun kirjoituksesi ja uskon ymmärtäväni sinua ja sinun andidtuksesi..:(
Olisi tosi kiva vaihtaa ajatuksia jos haluaisit ruveta kirjoittelemaan miun kanssa niin osoitteni on [email protected]
Luin tuon sinun kirjoituksesi ja uskon ymmärtäväni sinua ja sinun ahdistuksesi..:(
Olisi tosi kiva vaihtaa ajatuksia jos haluaisit ruveta kirjoittelemaan miun kanssa niin osoitteni on [email protected]