Ensinnäkin kuinka urheilussa menestytään ja saavutetaan tietty status: esim.yleisurheilussa asia on hyvin selkeää,heitetään tai hypätään pitemmälle (tai korkeammalle) kuin muut tai juostaan tietty aika nopeammin. Objektiivista paremmuutta. Sitten on kamppailu-urheilulajit kuten nyrkkeily tai judo joissa on pistejärjestelmä ja kisoja ja pitää voittaa tietyt kisat ja päihittää vastaantulevat kaverit saadakseen tietyn statuksen,kuten esim.Suomen mestaruus. Kamppailu-urheilussa kilpailijoiden paremmuutta ei voi välttämättä mitata samanlaisella tarkkuudella kuin yleisurheilussa tai esim.painonnostossa. Esim.painoa voi nostaa 1-100 kiloa enemmän kuin kanssakilpailija ja voittaa,tai korkeutta hypätä 1-100 senttiä enemmän. Erot parhaan ja toiseksi parhaan välillä voivat olla todella massiiviset (erityisesti jos jää ilman tulosta) tai todella pienet. Kuitenkin säännöt ja voittaja ovat yleensä selvät.
Entäs sitten kaikki itsepuoluspainotteiset modernit lajit ja perinteiset lakanataistelulajit? Nyt asia ei olekkaan enää niin selkeää. Eri painoiset ja eri sukupuoltakin olevat harrastajat treenaavat keskenään mikä ei kuulu urheiluun ja kisoja ei järjestetä joissa objektiivisin säännöin voitettaisiin pisteillä vastustaja. Vaan homma voi olla sitä että tehdään tietyt liikkeet ilmaan tai sitten paikallinen jehu katsoo että harjoittelija osaa tehdä tietyt tekniikat vastaanhankaamattomille kanssaharjoittelijoille. Naisten ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan täysin epätasa-arvoisten harjoittelijoiden yhteenottaminen toistensa kanssa voi johtaa löysäilyyn ja poliittiseen korrektiuteen jossa siisti muodollinen suoritus on tärkeämpää kuin todellinen kamppailukyky. Objektiivisinta hommaa on joihinkin lajeihin kuuluvat suorituskykyä mittaavat murskaustestit.
Siis kamppailu-urheilija menee kisoihin ottamaan yhteen jonkun samaa koko luokkaa olevan kanssa ja voittaessaan voi ehkä kutsua itseään jonkinlaiseksi mestariksi. Samalla dojon suojissa 50-kiloinen Eero/Eija on potkaisevinaan ennalta suunnitellulla tavalla hidastetun lyönnin heittävää 100-kiloista Eemeliä. Ja saa jonkun vyön,koska jehu kokee että suoritus nyt vaan oli niin ja niin hyvä.
Entäs sitten kaikki itsepuoluspainotteiset modernit lajit ja perinteiset lakanataistelulajit? Nyt asia ei olekkaan enää niin selkeää. Eri painoiset ja eri sukupuoltakin olevat harrastajat treenaavat keskenään mikä ei kuulu urheiluun ja kisoja ei järjestetä joissa objektiivisin säännöin voitettaisiin pisteillä vastustaja. Vaan homma voi olla sitä että tehdään tietyt liikkeet ilmaan tai sitten paikallinen jehu katsoo että harjoittelija osaa tehdä tietyt tekniikat vastaanhankaamattomille kanssaharjoittelijoille. Naisten ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan täysin epätasa-arvoisten harjoittelijoiden yhteenottaminen toistensa kanssa voi johtaa löysäilyyn ja poliittiseen korrektiuteen jossa siisti muodollinen suoritus on tärkeämpää kuin todellinen kamppailukyky. Objektiivisinta hommaa on joihinkin lajeihin kuuluvat suorituskykyä mittaavat murskaustestit.
Siis kamppailu-urheilija menee kisoihin ottamaan yhteen jonkun samaa koko luokkaa olevan kanssa ja voittaessaan voi ehkä kutsua itseään jonkinlaiseksi mestariksi. Samalla dojon suojissa 50-kiloinen Eero/Eija on potkaisevinaan ennalta suunnitellulla tavalla hidastetun lyönnin heittävää 100-kiloista Eemeliä. Ja saa jonkun vyön,koska jehu kokee että suoritus nyt vaan oli niin ja niin hyvä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa huomioida, että kamppailu-urheilussa lajin idea ja harrastajien tavoitteet ovat tyypillisesti erilaiset kuin itsepuolustus- tai taistelulajeissa. Jälkimmäiset ovat itselleni vieraampia joten en niiden osalta lähde spekuloimaan toiminnan mielekkyttä. Mutta kun nyt sisällytit arvosteluusi myös ip-lajit, niin niistä voin jotain sanoa.
Ip-lajeissa kyse on itsepuolustuskyvyn tavoittelemisesta (ts. hyökkäyksistä selviytymisestä), ei siitä kuka on paras. Sillä ei ole niiden näkökulmasta juurikaan merkitystä, voittaisiko mainitsemasi 50-kiloinen Eero/Eija kokoisensa vastustajan urheiluhenkisessä kamppailussa. Jos hyökkääjä on se 100-kiloinen Eemeli, niin Eemelin hyökkäyksestä olisi selvittävä, tavalla tai toisella. Selvää on myös se, että noin suuren massaeron takia pienempi on väkisinkin altavastaaja eikä mitään takuuvarmoja selviytymiskeinoja voida antaa. Tämä pitää kuitenkin myöntää voidakseen oppia mitään mahdollisia selviytymiskeinoja, ja isompiakin vastaan on hyvä harjoitella sen sijaan että totuttelisi vain samankokoisiin vastustajiin.
Se on tietysti eri asia minkä verran isompi saa keventää otteitaan välttääkseen pienemmän turhaa telomista. Lähtökohtana pitäisin sitä että toimintaansa ei saisi hidastaa tai tehdä ennalta-arvattavammiksi, vaikka voimaa vähentäisikin sen verran ettei murskaa toista ihan palasiksi... Eikä sitä voimaakaan saisi ihan pois jättää, koska siihen on totuttava että vastustaja voi olla vahvempi. Ja pelkät ennalta sovitut hyökkäystavat eivät tietenkään tule kyseeseen.
Kannattaa tutustua itsepuolustuslajeihin lähemmin ennen kuin tuomitsee täysin. Kyllä niissä harjoitellaan ja testataan paljon myös tilanteita, joissa puolustaja ei tiedä miten hyökkäys tulee tai edes kuka hyökkää. Kyse ei todellakaan ole siitä että tehtäisiin ennalta määrättyjä suorituksia jotka opettaja arvostelee muodollisen puhtauden perusteella.
Tämä aihe on täällä aika-ajoin millon missäkin muodossa. Mitähän tähän tällä kertaa kirjoittaisi. Sanotaan nyt vaikka näin että oletko ikinä nähnyt 150kiloista korkeushyppääjää tai aitajuoksijaa, voittavan MM-tason kilpailuja? Ja jos nyt voittaa jossain kamppailulajikilpailussa yhden tai pari kisaa, en välttämättä alkais heti kutsua mestariksi, nousee vaan pissa päähän.
"Naisten ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan täysin epätasa-arvoisten harjoittelijoiden yhteenottaminen toistensa kanssa voi johtaa löysäilyyn ja poliittiseen korrektiuteen jossa siisti muodollinen suoritus on tärkeämpää kuin todellinen kamppailukyky."
-> niin et sun mielestä treenaamiseen kuuluu että vedetään sparrikaveria turpaan niin että näkö lähtee - tekniikoista viis?
Ei ole löysäilyä tai poliittista korrektiutta että mitoittaa voimansa sparrikaveriin. Se vaatii jopa hieman harjoittelua. Ja treenatulla itsehillinnällä voi olla jakoa myös nakkikiskalla.