Rakkauden tarve ja rakkauden pitäminen tärkeänä, jatkuvana elämänkokemuksena ei ole rakkausnarkomaniaa. Rakkausnarkomania erkanee normaalista, terveestä rakkaudesta silloin, kun ihminen suuresti liioittelee ja vääristää rakkauteen liittyviä tunteita. Rakkauden etsimisestä tulee pakkoajatus.
Millainen on rakkausnarkomaani? Hän elää henkeen ja vereen fantasiassa, että hän löytää miehen, joka tekee hänestä eheän, joka antaa kaiken, mitä hänen elämästään puuttuu. Riippumatta siitä, millaista elämää naisen elämä on - vaikka hänellä olisi työ, josta hän pitää, ystäviä, lahjakkuutta tai saavutuksia takanaan - hänestä tuntuu, että millään ei ole yhtä paljon merkitystä kuin romanssilla. Jokaisen päivän ja yön, jonka hän on ilman rakastajaa, hän viettää odottaen, kaivaten tuota taianomaista tapaamista.
Rakkausnarkomaanin kenties selvin tunnuspiirre on hänen pakkotoimintansa, jossa hän toistaa ja toistaa samaa käyttäytymiskaavaa. Tämä loputon toistaminen tekee rakkausnarkomaniasta tuhoisan asian. Rakkausnarkomaani uskoo vilpittömästi, että hän haluaa solmia mieheen pysyvän suhteen, mutta itse asiassa hän ei halua sitä.
Rakkausnarkomaniaa on neljää peruslajia. Kaikki lähtevät liikkeelle vääristä tai epätäydellisistä lapsuusajan oppimiskokemuksista, joita tämän päivän miehen ja naisen välisiä suhteita koskevat sekaannukset vielä pahentavat.
Kaipausaddiktio: "Jos vanhempien lapselleen antama rakkaus on lämmintä, runsasta ja jatkuvaa, lapsen muodostama rakkauden määritelmä heijastaa hänen kokemaansa tyytyväisyyttä ja on luja. Olennaisesti lapsi oppii, että tunnen rakkautta, kun minusta pidetään huolta ja kun minulla on joku.
Monet lapset taas kokevat vanhempien antaman rakkauden olevan epäyhtenäistä, ehdollista ja arvaamatonta. Tällainen lapsi kaipaa vanhempiensa rakkautta. Kun tällainen tyttölapsi aikuistuu, hän sekoittaa edelleen toisiinsa rakkauden ja kaipuun ja hänen käyttäytymisensä noudattaa kaavaa "metsästä, valloita, hylkää". Tälle naiselle rakkaus ei ole omaamista vaan haluamista - mikä ajaa hänet loputtomaan ja väsyttävään uusien valloitusten sarjaan."
Todisteluaddiktio: "Elämänsä alkuvaiheessa kaikki lapset haluavat vanhempiensa hyväksyvän ja todistavan heidän arvonsa."
"Sen sijaan toiset vanhemmat eivät johdata lasta tähän itsensä hyväksymisen prosessiin vaan viestivät lapselle, että vain vanhempien ajatukset ja asenteet ovat merkitseviä. Tällaiset vanhemmat saattavat kokea menetyksenä vallan siirtymisen lapselle ja haluta pitää lapsen lähellään sekä toimia lapsen ensisijaisena hyväksynnän lähteenä. Valitettavasti lapsi oppii tällöin hakemaan omanarvon ja hyväksymisen tunteita vain toisilta ihmisiltä eikä itsestään. Lapsena tällainen tyttö ei voi katsoa peiliin ja sanoa: " Pidän siitä mitä näen!"
Vuosia myöhemmin tämä nainen katsoo peiliin ja pohtii: "Pitääköhän mies siitä, mitä hän minussa näkee?"
Illuusioaddiktio: "Eräiden naisten lapsuuden kokemukset opettivat heille, että he ovat yksin ollessaan haavoittuvaisia, epätäydellisiä tai arvottomia. Nämä naiset opetettiin epävarmoiksi. Heille opetettiin myös, että mies oli ratkaisu tuohon epävarmuuteen. Monille naisille on opetettu, että he tarvitsevat miehiä - ei sen vuoksi, että elämä on miellyttävämpää, kun on joku mies heidän elämässään, vaan koska mies on symboli heidän arvostaan naisena. Tällainen rakkausnarkomaani on tullut riippuvaiseksi illuusiosta, että hän löytää täydellisen miehen, joka tekee hänen olonsa eheäksi ja turvalliseksi. Nainen on kiusallisen tietoinen omasta epävarmuudestaan ja siirtyy miehestä toiseen uskoen, että on vain ajan kysymys, kunnes hän löytää oikean miehen."
Romanssiaddiktio: "Tämä nainen rakastaa romanssia, hän on hullaantunut hullaantumiseen. Hän kertoo uudelle miehelle, että hän välittää tästä ja hän myös uskoo, että näin on. Nainen ei todellisesti rakasta miestä vaan uuden rakkauden huumaa. Kun tämä ihmeellinen huuma alkaa tasaantua - sehän tasaantuu väistämättä, kun ihmiset oppivat tuntemaan toisensa -, nainen pettyy, tuntee joutuneensa huijatuksi. Sen sijaan, että hän pitäisi tätä emootioiden muutosta luonnollisena rakkauden evoluution vaiheena hän ajattelee, että jotain täytyy olla vinossa - joko hänen omassa rakastamisen kyvyssään, mikä on liian pelottava ajatus pohdittavaksi, tai miehessä, josta löytyykin joku vika, jota hän ei alussa huomannut."
(suora lainaus Connel Cowanin ja Melwyn Kinderin kirjasta)
Millainen on rakkausnarkomaani? Hän elää henkeen ja vereen fantasiassa, että hän löytää miehen, joka tekee hänestä eheän, joka antaa kaiken, mitä hänen elämästään puuttuu. Riippumatta siitä, millaista elämää naisen elämä on - vaikka hänellä olisi työ, josta hän pitää, ystäviä, lahjakkuutta tai saavutuksia takanaan - hänestä tuntuu, että millään ei ole yhtä paljon merkitystä kuin romanssilla. Jokaisen päivän ja yön, jonka hän on ilman rakastajaa, hän viettää odottaen, kaivaten tuota taianomaista tapaamista.
Rakkausnarkomaanin kenties selvin tunnuspiirre on hänen pakkotoimintansa, jossa hän toistaa ja toistaa samaa käyttäytymiskaavaa. Tämä loputon toistaminen tekee rakkausnarkomaniasta tuhoisan asian. Rakkausnarkomaani uskoo vilpittömästi, että hän haluaa solmia mieheen pysyvän suhteen, mutta itse asiassa hän ei halua sitä.
Rakkausnarkomaniaa on neljää peruslajia. Kaikki lähtevät liikkeelle vääristä tai epätäydellisistä lapsuusajan oppimiskokemuksista, joita tämän päivän miehen ja naisen välisiä suhteita koskevat sekaannukset vielä pahentavat.
Kaipausaddiktio: "Jos vanhempien lapselleen antama rakkaus on lämmintä, runsasta ja jatkuvaa, lapsen muodostama rakkauden määritelmä heijastaa hänen kokemaansa tyytyväisyyttä ja on luja. Olennaisesti lapsi oppii, että tunnen rakkautta, kun minusta pidetään huolta ja kun minulla on joku.
Monet lapset taas kokevat vanhempien antaman rakkauden olevan epäyhtenäistä, ehdollista ja arvaamatonta. Tällainen lapsi kaipaa vanhempiensa rakkautta. Kun tällainen tyttölapsi aikuistuu, hän sekoittaa edelleen toisiinsa rakkauden ja kaipuun ja hänen käyttäytymisensä noudattaa kaavaa "metsästä, valloita, hylkää". Tälle naiselle rakkaus ei ole omaamista vaan haluamista - mikä ajaa hänet loputtomaan ja väsyttävään uusien valloitusten sarjaan."
Todisteluaddiktio: "Elämänsä alkuvaiheessa kaikki lapset haluavat vanhempiensa hyväksyvän ja todistavan heidän arvonsa."
"Sen sijaan toiset vanhemmat eivät johdata lasta tähän itsensä hyväksymisen prosessiin vaan viestivät lapselle, että vain vanhempien ajatukset ja asenteet ovat merkitseviä. Tällaiset vanhemmat saattavat kokea menetyksenä vallan siirtymisen lapselle ja haluta pitää lapsen lähellään sekä toimia lapsen ensisijaisena hyväksynnän lähteenä. Valitettavasti lapsi oppii tällöin hakemaan omanarvon ja hyväksymisen tunteita vain toisilta ihmisiltä eikä itsestään. Lapsena tällainen tyttö ei voi katsoa peiliin ja sanoa: " Pidän siitä mitä näen!"
Vuosia myöhemmin tämä nainen katsoo peiliin ja pohtii: "Pitääköhän mies siitä, mitä hän minussa näkee?"
Illuusioaddiktio: "Eräiden naisten lapsuuden kokemukset opettivat heille, että he ovat yksin ollessaan haavoittuvaisia, epätäydellisiä tai arvottomia. Nämä naiset opetettiin epävarmoiksi. Heille opetettiin myös, että mies oli ratkaisu tuohon epävarmuuteen. Monille naisille on opetettu, että he tarvitsevat miehiä - ei sen vuoksi, että elämä on miellyttävämpää, kun on joku mies heidän elämässään, vaan koska mies on symboli heidän arvostaan naisena. Tällainen rakkausnarkomaani on tullut riippuvaiseksi illuusiosta, että hän löytää täydellisen miehen, joka tekee hänen olonsa eheäksi ja turvalliseksi. Nainen on kiusallisen tietoinen omasta epävarmuudestaan ja siirtyy miehestä toiseen uskoen, että on vain ajan kysymys, kunnes hän löytää oikean miehen."
Romanssiaddiktio: "Tämä nainen rakastaa romanssia, hän on hullaantunut hullaantumiseen. Hän kertoo uudelle miehelle, että hän välittää tästä ja hän myös uskoo, että näin on. Nainen ei todellisesti rakasta miestä vaan uuden rakkauden huumaa. Kun tämä ihmeellinen huuma alkaa tasaantua - sehän tasaantuu väistämättä, kun ihmiset oppivat tuntemaan toisensa -, nainen pettyy, tuntee joutuneensa huijatuksi. Sen sijaan, että hän pitäisi tätä emootioiden muutosta luonnollisena rakkauden evoluution vaiheena hän ajattelee, että jotain täytyy olla vinossa - joko hänen omassa rakastamisen kyvyssään, mikä on liian pelottava ajatus pohdittavaksi, tai miehessä, josta löytyykin joku vika, jota hän ei alussa huomannut."
(suora lainaus Connel Cowanin ja Melwyn Kinderin kirjasta)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunnistin itseni lähes täysin rakkausnarkomaanin kuvaksesta. Olen tainnut jonkun kirjankin joskus lukea. Mulla vaan nuo suhteet eivät edes ala kunnolla. Näyttää pahasti siltä, että kiinnostun ainoastaan sellaisista miehistä (usein ns. pelimiehiä), joita en saa. Alussa kuvittelen, että tästähän voi tullakin jotain ja mies vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta kun ihastun tosissaan, miehestä ei kuulu lopulta enää mitään. Ja mitä vähemmän miehestä kuuluu, sen vakuuttuneempi olen siitä, että haluan vain hänet ja että hänen rakkautensa muuttaisi koko elämäni onnelliseksi. Itken, odotan, itken ja odotan kunne unohdan hänet :*(... Ennen jäin pitkäksi aikaa roikkumaan tällaisten miesten perään, mutta nykyään ymmärrän luovuttaa varsin pian, jos mies ei pidä minuun aktiivisesti yhteyttä. Kärsin silti suunnattomasti.
Olen kokenut lapsuudessa isäni totaalisen hylkäämisen, eli olen kasvanut aikuisesksi ilman häntä. Tiedän, että arvotan itseäni liikaa sen perusteella, mitä miehet ajattelevat minusta (olenko viehättävä tai millainen minun pitäisi tuon tain tuon miehen mielestä olla, jotta saisin hänet kiinnostumaan).
Ymmärrän siis ongelmani, mutta miten voisin muuttaa itseni ja käsityksiäni rakkaudesta "normaalimmaksi"?! Olen yksinäinen ja kärsin kovasti ilman rakkautta, mutta en kai sitten koskaan muuhun kykene... =(
Onko ketään kohtalotovereita?
Tunnistin itseni lähes täysin rakkausnarkomaanin kuvaksesta. Olen tainnut jonkun kirjankin joskus lukea. Mulla vaan nuo suhteet eivät edes ala kunnolla. Näyttää pahasti siltä, että kiinnostun ainoastaan sellaisista miehistä (usein ns. pelimiehiä), joita en saa. Alussa kuvittelen, että tästähän voi tullakin jotain ja mies vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta kun ihastun tosissaan, miehestä ei kuulu lopulta enää mitään. Ja mitä vähemmän miehestä kuuluu, sen vakuuttuneempi olen siitä, että haluan vain hänet ja että hänen rakkautensa muuttaisi koko elämäni onnelliseksi. Itken, odotan, itken ja odotan kunne unohdan hänet :*(... Ennen jäin pitkäksi aikaa roikkumaan tällaisten miesten perään, mutta nykyään ymmärrän luovuttaa varsin pian, jos mies ei pidä minuun aktiivisesti yhteyttä. Kärsin silti suunnattomasti.
Olen kokenut lapsuudessa isäni totaalisen hylkäämisen, eli olen kasvanut aikuisesksi ilman häntä. Tiedän, että arvotan itseäni liikaa sen perusteella, mitä miehet ajattelevat minusta (olenko viehättävä tai millainen minun pitäisi tuon tain tuon miehen mielestä olla, jotta saisin hänet kiinnostumaan).
Ymmärrän siis ongelmani, mutta miten voisin muuttaa itseni ja käsityksiäni rakkaudesta "normaalimmaksi"?! Olen yksinäinen ja kärsin kovasti ilman rakkautta, mutta en kai sitten koskaan muuhun kykene... =(
Onko ketään kohtalotovereita?
Koskeeko tämä aihe vain naisia.... löytää miehen?
Kuuntele Yat-Kha yhtyettä, lähtee turhat ajatukset...
Tunnistin itseni lähes täysin rakkausnarkomaanin kuvaksesta. Olen tainnut jonkun kirjankin joskus lukea. Mulla vaan nuo suhteet eivät edes ala kunnolla. Näyttää pahasti siltä, että kiinnostun ainoastaan sellaisista miehistä (usein ns. pelimiehiä), joita en saa. Alussa kuvittelen, että tästähän voi tullakin jotain ja mies vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta kun ihastun tosissaan, miehestä ei kuulu lopulta enää mitään. Ja mitä vähemmän miehestä kuuluu, sen vakuuttuneempi olen siitä, että haluan vain hänet ja että hänen rakkautensa muuttaisi koko elämäni onnelliseksi. Itken, odotan, itken ja odotan kunne unohdan hänet :*(... Ennen jäin pitkäksi aikaa roikkumaan tällaisten miesten perään, mutta nykyään ymmärrän luovuttaa varsin pian, jos mies ei pidä minuun aktiivisesti yhteyttä. Kärsin silti suunnattomasti.
Olen kokenut lapsuudessa isäni totaalisen hylkäämisen, eli olen kasvanut aikuisesksi ilman häntä. Tiedän, että arvotan itseäni liikaa sen perusteella, mitä miehet ajattelevat minusta (olenko viehättävä tai millainen minun pitäisi tuon tain tuon miehen mielestä olla, jotta saisin hänet kiinnostumaan).
Ymmärrän siis ongelmani, mutta miten voisin muuttaa itseni ja käsityksiäni rakkaudesta "normaalimmaksi"?! Olen yksinäinen ja kärsin kovasti ilman rakkautta, mutta en kai sitten koskaan muuhun kykene... =(
Onko ketään kohtalotovereita?
Mulla on tökkinyt vähän tää viestin lähetys ja oon yrittänyt useemmankin kerran sitä tänään lähettää. Sitä ei vaan näkynyt missään, kunnes vasta nyt huomasin, että vastaus onkin jo muutamaan otteeseen tuolla näkyvissä...
Sorry siis siitä...
:)