3 asiaa askarruttaa

Tiedän, että näistä asioista on tällä palstalla varmaan puhuttu aiemminkin, mutta aina tulee uusiakin lukijoita, jotka eivät löydä etsimäänsä tietoa. Itsekin vierailin viimeksi ehkä vuosi sitten. Olisin siis kiitollinen kärsivällisille vastaajille.

Olen 50-vuotias nainen ja hiukseni ovat harventuneet ratkaisevasti viimeisen viiden vuoden aikana. Olen syönyt vuoden ajan Spiresis -verenpainelääkkeitä melko vahavana päiväannoksena, 100-150 mg. Ihotautilääkärini määräsi niitä, sillä niiden sivuvaikutuksena on kuulemma huomattu hiusten lähdön vähenemistä. Kesän aikana oli hyvä jakso, jolloin hiuksia tosiaan ei juurikaan lähtenyt. Nyt on kuitenkin taas aivan toivoton olo, sillä syksyn myötä hiustenlähtö on entisestäänkin kiihtynyt. Varmaan ensi vuonna tähän aikaan olen ihan kalju.

Hiusten lähtö on kammottava asia. Seuraan kaupungilla aina muiden hiuksia ja etsin kohtalotoveria. Kadehdin itseäni vanhempia naisia, joilla on vielä upeat hiukset. En enää aamuisin tunne itseäni peilistä, pelkään hiusten pesua ja harjaamista, sillä aina lavuaariin tippuu valtavasti hiuksia ja harjaan jää tuppoja. Illalla viimeiseksi mietin onnetonta kohtaloani ja aamulla ensimmäiseksi suren rumaa päätäni. Asia vaikuttaa mielialaani koko ajan. Olen kyllä puhunut siitä kaikkien ystävieni, sukulaisteni ja useimpien työtovereideni kanssa, joten ongelmastani tiedetään. En usko, että peittelyllä voittaa mitään.

Ostin kalliita Nioxin -tuotteita ja olen käyttänyt niitä nyt kuukauden verran, mutta en ole oikeastaan vielä huomannut mitään vaikutusta. Kysyisinkin:

1. Onko kenelläkään kokemusta Nioxin-tuotteista? Kuinka kauan niitä pitää käyttää, että tuloksia näkyy? Saako niitä jostain halvemmalla kuin kampaajalta? Mitä sivuvaikutuksia niillä on?

2. Onko alkoholin käytöllä yhteyttä hiusten lähtöön? Itse nauttisin mielelläni lasillisen viiniä iltaisin, mutta onko siitä haittaa?

3. Onko kenelläkään kokemusta naisten hiuslisäkkeistä? Kampaajani mainitsi asiasta ja kiinnostuin. Kuinka paljon ne maksavat? Kuinka usein lisäke pitää 'asentaa' uudelleen? Huomaavatko muut? Onko se käytössä mukava? Pidetäänkö sitä aina (yöllä, saunassa, uimassa ...)? Miten sen muotoilu onnistuu? Repiikö se lisää omia hiuksia?

Huh! Tulipas paljon asiaa. Toivon kanssasisarien jakavan kokemuksiaan.
61570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

viinilasillisella illassa ei ole mitään yhteyttä
hiustenlähdön kanssa, etenkin jos punaviiniä!!
on erittäin terveellistä :)
Nioxin on näin nätisti sanottuna rahan hukkausta..
mitä suuremmalla todennäköisyydellä kärsit DHT-
kaljuuntumisesta..Nykypäivänä se on naisillakin useimmiten syynä..tietenkin kova stressi, laihdutus
veren huonot rasva-arvot, verenpaine tms saattaa kanssa aiheuttaa hiustenlähtöä ja voimakas tupakointi..hanki tuotteita, jotka ovat oikeasti tehokkaita..En mollaa Nioxinia, mutta epäilen silti vahvasti ko. tuotteen toimivuutta! T:jani

Äänestä
  • Nisim-shampoo siis DHT-tapauksissa? Ja jos niin miten?
    Saako sitä apteekista ilman reseptiä?

    Äänestä

En voinut olla vastaamatta tähän viestiin. Minulla on lähipiirissä testattu tuota mainitsemaasi Nioxin-tuotetta, ja olen täysin samaa mieltä tuon edellisen vastauksen kanssa, en ole nähnyt mitään tuloksia. En tiedä missä vaiheessa tuo hiustenlähtösi on tai kuinka paha se on. Minä en mainosta mitään, sanon vain yhden vinkin, Nisim. Nimittäin minulle jotain aivan fantastista. Minä ratkaisin koko jutun öljykuurilla, omegat ym. kuntoon, muuten monivitamiineja ja MSM rikkiä eri aikoina. Lisäksi Nisim. Täydellinen muutos. Kysy lekuriltasi dht:sta.

Äänestä
  • ja muutenkin koitan syödä terveellisesti.

    Hiuksia ei minulla koskaan ole ollutkaan paljoa siispä tämä ongelma on sitäkin kauhistuttavampi, sillä kaikki lähtevät hiukset pahentavat tilannetta entisestään ja iho paistaa läpi jo lähes kaikkialta. Onko niin, että vain lääkari voi määrätä tuota ihmeaine-Nisimiä?

    Äänestä

En usko, että se "viinilasillinen iltaisin" tekee mitään pahaa - päinvastoin hyvää.

Viinissä on muuten rautaa, jota hiukset tarvitsevat ollakseen hyvälaatuiset.

Mitäs jos sinulla onkin juurikin raudanpuutetta...? Jo pelkästään se riittää pudottamaan hiuksia päästä (ja aiheuttaa yleisväsymystä).

Niin...veikkaan, että viini (kohtuukäyttöisenä) vain rentouttaa sinua sopivasti (niin että et murehdi liikaa jatkuvasti) plus että koska se kierrättää YLEISverta, niin auttaahan se päänahkankin verenkiertoon.

Tulipas nyt puolustuspuhe viinille...niin ja siis PUNAviiniä tarkoitin! SIINÄ siis on rautaa.

Äänestä
  • kommenteista.

    Veriarvoni on kyllä tutkittu, eikä mitään erikoista löytynyt. Myös kilpirauhasarvot olivat OK. Stressiä on tietysti töissä, mutta kenelläpä ei olisi. Joskus unirytmikin vaihtelee. Söin vuoden ajan lisäestrogeenia ja silloin nukuin kyllä paremmin, mutta hiustenlähtö ei tasaantunut.

    Viini kyllä auttaa rentoutumaan ja se edistää myös ruuansulatusta. Itselläni aineenvaihdunta on todella hidasta ja ne Spiresis lääkkeet tuntuvat kuivattavan elimistöä entisestään.

    Onpas tämä monisyinen ongelma, ihan joka päivä sitä mietin ja paljon....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisten hiusten lähdöstä ja... kirjoitti:

Tiedän, että näistä asioista on tällä palstalla varmaan puhuttu aiemminkin, mutta aina tulee uusiakin lukijoita, jotka eivät löydä etsimäänsä tietoa. Itsekin vierailin viimeksi ehkä vuosi sitten. Olisin siis kiitollinen kärsivällisille vastaajille.

Olen 50-vuotias nainen ja hiukseni ovat harventuneet ratkaisevasti viimeisen viiden vuoden aikana. Olen syönyt vuoden ajan Spiresis -verenpainelääkkeitä melko vahavana päiväannoksena, 100-150 mg. Ihotautilääkärini määräsi niitä, sillä niiden sivuvaikutuksena on kuulemma huomattu hiusten lähdön vähenemistä. Kesän aikana oli hyvä jakso, jolloin hiuksia tosiaan ei juurikaan lähtenyt. Nyt on kuitenkin taas aivan toivoton olo, sillä syksyn myötä hiustenlähtö on entisestäänkin kiihtynyt. Varmaan ensi vuonna tähän aikaan olen ihan kalju.

Hiusten lähtö on kammottava asia. Seuraan kaupungilla aina muiden hiuksia ja etsin kohtalotoveria. Kadehdin itseäni vanhempia naisia, joilla on vielä upeat hiukset. En enää aamuisin tunne itseäni peilistä, pelkään hiusten pesua ja harjaamista, sillä aina lavuaariin tippuu valtavasti hiuksia ja harjaan jää tuppoja. Illalla viimeiseksi mietin onnetonta kohtaloani ja aamulla ensimmäiseksi suren rumaa päätäni. Asia vaikuttaa mielialaani koko ajan. Olen kyllä puhunut siitä kaikkien ystävieni, sukulaisteni ja useimpien työtovereideni kanssa, joten ongelmastani tiedetään. En usko, että peittelyllä voittaa mitään.

Ostin kalliita Nioxin -tuotteita ja olen käyttänyt niitä nyt kuukauden verran, mutta en ole oikeastaan vielä huomannut mitään vaikutusta. Kysyisinkin:

1. Onko kenelläkään kokemusta Nioxin-tuotteista? Kuinka kauan niitä pitää käyttää, että tuloksia näkyy? Saako niitä jostain halvemmalla kuin kampaajalta? Mitä sivuvaikutuksia niillä on?

2. Onko alkoholin käytöllä yhteyttä hiusten lähtöön? Itse nauttisin mielelläni lasillisen viiniä iltaisin, mutta onko siitä haittaa?

3. Onko kenelläkään kokemusta naisten hiuslisäkkeistä? Kampaajani mainitsi asiasta ja kiinnostuin. Kuinka paljon ne maksavat? Kuinka usein lisäke pitää 'asentaa' uudelleen? Huomaavatko muut? Onko se käytössä mukava? Pidetäänkö sitä aina (yöllä, saunassa, uimassa ...)? Miten sen muotoilu onnistuu? Repiikö se lisää omia hiuksia?

Huh! Tulipas paljon asiaa. Toivon kanssasisarien jakavan kokemuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu