Pilleriä

Onpa outo tunne kun ei ole krapulaa sunnuntaina. Ihan tuntuu, että elismistökin on ihmeissään. Lääkekuurilla olen ja pilleriä on vielä jäljellä 22 kappaletta. Lääkäri sanoi, ettei viinaksia näiden kanssa. Ja kun luin pakkauksen ohjeissa niin siinäkin varoiteltiin. Olin muuten veljeksillle kuskinakin koko yön seudun. Ne pojat osaa pitää todentotta hauskaa. Ajeltiin Porissa asti, kun niillä on sellanen hassu perinne, että Helmentiellä Herralahdessa pitää käydä kusella. Niin ja Masun grillillä ne höpötytti myyjätyttöjä ja saivat makkaraperunat puoleen hintaan ja tuplasinapilla. Toinen veljeksistä kakoi ne kyllä tienpientareelle paluumatkalla. Oli kuulemma maha käyny herkemmäks, ei kestä enää tuplasinappia niinku ennenaikaan. Sitten otettiin niitä liftarityttöjä kyytiin siinä illan mittaan. Oli tunne, että olen taksikuski, kun oli sentäs mersukin alla. Mutta kyllä paloi pensaakin. Seteliautomaatilla veljekset syöttivät seteliä toisensa jälkeen ja mittari ei siltikään missään vaiheessa täyttä näyttäny. Toinen kylläänty aamuyöstä, kun ei kukaan liftarityttö ei kämpille lähtenyt. Ei vaikka olis kuulema ollu Lidlin hampurilaisia jääkaapissa ja keskioluttakin, kahta lajia vieläpä. Mutta meni se viikonloppu näinkin. Pitää muistaa nyt vielä illalla ottaa se pilleri ja runsaan nesteen kera. Mutta viiminen kerta on kun virolaisen naisen kanssa alan kielisuutelmia vaihteleen. Niillä kun saattaa olla ihan eriskummallisia bakteereja suussaan sanoi tohtori. Suun limakalvolla kun vaan on pienikin haava, niin PUMPS! siitä verenkiertoon basilli ja sitten lääkekuurille. Muuten oli kyllä koree vosu. Sukkanauhat ja mustat pitsit ja sellaset pushupit. En tiedä oliko silikonia laitattanu vai oliko muuten kiinteet. Kokoa oli kyllä enämpi kuin keskimäärin näillä raumalaisilla.
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Virolainen nainen on huoliteltu. Ei mikään plösö.
Aistikkaasti pukeutuu ja osaa hommat:)

Äänestä

Kesällä soma katsella kun loikoilevat siinä penkeillä. Niin lähellä ja kuitenkin saavuttamattomissa. Syynä se että en voi virka-aikana solmia heihin lähempiä suhteita. Virossa kerran sain tippurin. Siksi pidättäydyn kotimaisissa. Autonikin on Saab. On aina ollut. Uudessakaupungissa osataan tehdä autoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V.Karra kirjoitti:

Onpa outo tunne kun ei ole krapulaa sunnuntaina. Ihan tuntuu, että elismistökin on ihmeissään. Lääkekuurilla olen ja pilleriä on vielä jäljellä 22 kappaletta. Lääkäri sanoi, ettei viinaksia näiden kanssa. Ja kun luin pakkauksen ohjeissa niin siinäkin varoiteltiin. Olin muuten veljeksillle kuskinakin koko yön seudun. Ne pojat osaa pitää todentotta hauskaa. Ajeltiin Porissa asti, kun niillä on sellanen hassu perinne, että Helmentiellä Herralahdessa pitää käydä kusella. Niin ja Masun grillillä ne höpötytti myyjätyttöjä ja saivat makkaraperunat puoleen hintaan ja tuplasinapilla. Toinen veljeksistä kakoi ne kyllä tienpientareelle paluumatkalla. Oli kuulemma maha käyny herkemmäks, ei kestä enää tuplasinappia niinku ennenaikaan. Sitten otettiin niitä liftarityttöjä kyytiin siinä illan mittaan. Oli tunne, että olen taksikuski, kun oli sentäs mersukin alla. Mutta kyllä paloi pensaakin. Seteliautomaatilla veljekset syöttivät seteliä toisensa jälkeen ja mittari ei siltikään missään vaiheessa täyttä näyttäny. Toinen kylläänty aamuyöstä, kun ei kukaan liftarityttö ei kämpille lähtenyt. Ei vaikka olis kuulema ollu Lidlin hampurilaisia jääkaapissa ja keskioluttakin, kahta lajia vieläpä. Mutta meni se viikonloppu näinkin. Pitää muistaa nyt vielä illalla ottaa se pilleri ja runsaan nesteen kera. Mutta viiminen kerta on kun virolaisen naisen kanssa alan kielisuutelmia vaihteleen. Niillä kun saattaa olla ihan eriskummallisia bakteereja suussaan sanoi tohtori. Suun limakalvolla kun vaan on pienikin haava, niin PUMPS! siitä verenkiertoon basilli ja sitten lääkekuurille. Muuten oli kyllä koree vosu. Sukkanauhat ja mustat pitsit ja sellaset pushupit. En tiedä oliko silikonia laitattanu vai oliko muuten kiinteet. Kokoa oli kyllä enämpi kuin keskimäärin näillä raumalaisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu