Valtuustokauden

Kun nyt valtuusto pitää viimeisiä kokuksiaan, on sopiva aika listata neljän vuoden saavutuksia.

Näkyvin saavutus Pyhäjärvellä on Vaskilammen risteysalueen rakentamisen alkaminen. Siellä on jo vilkkaasti toimiva ABC Vaskikellon rinnalla ja lisää on tulossa.

Tuon valtateiden risteysalueen hyödyntämistä haikaltiin kymmeniä vuosia. Nykyinen valtuustokausi sai alueen kehittämiseen vauhtia. Tuollaisesta kehittämishankkeesta on vaikea erotella, kuinka paljon anisota tulee kaupunginjohdolle ja kuinka paljon Nihakille. Merkittävä saavutus silti ja näin viedään paikkakunnan elinkeioelämää eteenpäin.

Toinen iso plussa valtuustolle on kaupungin talouden vanhvistaminen. Nyt talous on hyvässä kunnossa valtuuston vaihtuessa. Taloudesta huolehtiminen on kova haaste tulevalle valtuustolle.
6431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viimeinkin on hyvä asia mutta kyllä naapurikunnat oli näissä risteysasioissa taas valovuosia edellä.Mutta kerroppas milloin alkaa ne tietyöt siinä risteysalueella kun se on jo vuosia ollut kapea ja tukkoinen,kolari altis aluekkin vielä.On niin monasti luvattu että risteys laitetaan kuntoon mutta,MILLOIN SE TAPAHTUU???

Äänestä
  • Destia noita teitä rakentelee. Eikö se juuri ole valmistumassa. Liittymä on tehty niin kapekasi, että heikkonököisempikin, joka ei liikennemerkkejä näe, osaa hilentää vauhtia. Nelostielle on alennettu nopeutta ja pänttö pantu vahtiin. Kyllä on nyt turvallisempi liikkua ja nelostien ylitys on sujuvampaa kuin ennen. Käy vaikka kokeilemassa. tämän ovat todenneet ne, jotka Haapajärvelle töihin ajavat.

    Äänestä

  • 27 ja 4 kirjoitti:

    Destia noita teitä rakentelee. Eikö se juuri ole valmistumassa. Liittymä on tehty niin kapekasi, että heikkonököisempikin, joka ei liikennemerkkejä näe, osaa hilentää vauhtia. Nelostielle on alennettu nopeutta ja pänttö pantu vahtiin. Kyllä on nyt turvallisempi liikkua ja nelostien ylitys on sujuvampaa kuin ennen. Käy vaikka kokeilemassa. tämän ovat todenneet ne, jotka Haapajärvelle töihin ajavat.

    ON kovin kapea jos lavetilla vaikka ajeloo.Mitä järkkee tuollaista tien tukkoo on tehä? Muualla kun yritettään saaha liikenne joustavaksi niin täällä haluttaan kaikki niin h...vetin hankalaksi ja hitaaksi.Jo on ollut taas "suunnittelijat" asialla.Tais olla se "halavin" tarjous.Risteys on mitotettu kottikärryille ja alueelle haikaillaan rahti terminaalia???? Niin sitä pitää johan on järkeen käypää.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Yhdyn edelliseen ja lisäisin vielä, että eikös tämä noudattele vanhaa kaavaa. Ensin halutaan ajaa kylät alas ja sen jälkeen kun siinä on onnistuttu, aletaan vetään niihin vesijohtoja ja viemäreitä. No saadaanpahan 50% tukea.

    Äänestä

  • Kuntalaanen kirjoitti:

    Yhdyn edelliseen ja lisäisin vielä, että eikös tämä noudattele vanhaa kaavaa. Ensin halutaan ajaa kylät alas ja sen jälkeen kun siinä on onnistuttu, aletaan vetään niihin vesijohtoja ja viemäreitä. No saadaanpahan 50% tukea.

    Nyt kun kaikki on ajettu (melkein) huis helvettiin, ja rahaa on Outokummun ansiosta (ei meidän valtuutettujen, kuten joku yrittää sanoa), halutaan se laittaa tiehen- päätiehen. On sillä muutakin tekemistä, kunhan saadaan kuntaelämä toimimaan pyhäjärvisten parhaaksi. Nyt on ajettu yhtä paska-asiaa. Haapajärvelle kaikki. Siinä naukuvat varmasti kärsämäkisetkin meidän kanssamme.

    Auta, Oi Herra, meitä.

    Äänestä

  • 27 ja 4 kirjoitti:

    Destia noita teitä rakentelee. Eikö se juuri ole valmistumassa. Liittymä on tehty niin kapekasi, että heikkonököisempikin, joka ei liikennemerkkejä näe, osaa hilentää vauhtia. Nelostielle on alennettu nopeutta ja pänttö pantu vahtiin. Kyllä on nyt turvallisempi liikkua ja nelostien ylitys on sujuvampaa kuin ennen. Käy vaikka kokeilemassa. tämän ovat todenneet ne, jotka Haapajärvelle töihin ajavat.

    MItä nuilla kaikilla avioliittorahhoilla ois saatu aikases jos ois ollu asioista ehytlatvasten kokkous.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saavutuksia arvioimaan kirjoitti:

Kun nyt valtuusto pitää viimeisiä kokuksiaan, on sopiva aika listata neljän vuoden saavutuksia.

Näkyvin saavutus Pyhäjärvellä on Vaskilammen risteysalueen rakentamisen alkaminen. Siellä on jo vilkkaasti toimiva ABC Vaskikellon rinnalla ja lisää on tulossa.

Tuon valtateiden risteysalueen hyödyntämistä haikaltiin kymmeniä vuosia. Nykyinen valtuustokausi sai alueen kehittämiseen vauhtia. Tuollaisesta kehittämishankkeesta on vaikea erotella, kuinka paljon anisota tulee kaupunginjohdolle ja kuinka paljon Nihakille. Merkittävä saavutus silti ja näin viedään paikkakunnan elinkeioelämää eteenpäin.

Toinen iso plussa valtuustolle on kaupungin talouden vanhvistaminen. Nyt talous on hyvässä kunnossa valtuuston vaihtuessa. Taloudesta huolehtiminen on kova haaste tulevalle valtuustolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu