Uuden

hinnalla saa loppuunajetun länsiauton. Niinpä ihmettelenkin, kuinka moni Ladoja kehuskeleva on eläissään omistanut tai ajanut uudella ns. länsiautolla. Ymmärrän hyvin, että vertailukohteen ollessa vuosikymmeniä sitten valmistettu puhkiruostunut auto, niin jo uuden Ladan ehjät pellit antavat harhauttavan kuvan Ladan laadusta. Ymmärrän tietysri senkin, ettei ladailijalla ole taloudellisia mahdollisuuksia vertailujen tekoon, paitsi vanhojen länsiautojen kohdalla. Siksipä ilmeisesti tälläkin palstalla jatkuvasti Ladaa kehuskellaan toisille vähävaraisille.
28875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Esimerkiksi n. kuusivuotiaan Corollan tai Golfin. Niillä on vielä tuplasti kilometreja edessä verrattuna uuteen Ladaan ja ne ovat laadukkaita ja jopa loistokkaita sekä turvallisia uuteen Ladaan verrattuna. Myös status yhteiskunnassa nousee huimasti Ladaan verrattuna.

Äänestä
  • Länsiauto, maantiedettä vähänkin lukenut ymmärtää, että Japani on vielä huomattavasti Venäjää Idempänä...

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    Länsiauto, maantiedettä vähänkin lukenut ymmärtää, että Japani on vielä huomattavasti Venäjää Idempänä...

    itsekin, että itäautoiksi kutsutaan edesmenneen itäblokin alueella tehtyjä kotteroita.

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    itsekin, että itäautoiksi kutsutaan edesmenneen itäblokin alueella tehtyjä kotteroita.

    Japani on Idässä ja sillä sipuli. Mikä sinä olet maantiedettä muuttamaan?

    Äänestä

  • koska asia on niin, että kirjoitti:

    käsitteitä. Itäblokin maissa valmistettuja autoja on meillä aina kutsuttu itäautoiksi, ei sillä asialla ole kummempaa tekemistä maantieteen kanssa.

    Äänestä

  • koska asia on niin, että kirjoitti:

    Japani on Idässä ja sillä sipuli. Mikä sinä olet maantiedettä muuttamaan?

    karttapallosta juuri katsoin. Tosi idässä. Aina kun puhutaan itämaisista taistelulajeista, niin niihin liittyy Japani tai Korea.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    Reiska. Yhtä vähän idässa, kuin Saksa lännessä.

    Äänestä

katalysaattoria,kuinhan monella räppänäkirjoittajalla on katalysaattori,vaikka onkin muita turhia vempaimia

Äänestä

Omalta kohdaltani voin kertoa, että olen ajanut useallakin uudehkolla autolla viimeisten vuosien aikana. Työni puolesta ole käyttänyt työnantajan vaatimuksesta vuokra tai leasing-autoa viime vuosina. Esimerkiksi seuraavat merkit ja mallit ovat olleet ajossa: Audi A4, Citroen Xsara, Citroen Xsara Picasso vanha malli (järkyttävä kokemus), Ford Focus, Mazda 3 Turbodiisseli 1.6 (oli japsiksi hyvä) , Opel Meriva, Opel Vectra, Peugeot 206, Peugeot 307 farkku, Skoda Octavia, VW Polo ja VW Passat uusi malli. Huomioitavaa on se, että järkyttävää Picassoa lukuunottamatta autot ovat olleet käytössä vähintään kuukauden jakson ja ne ovat olleet uuden karheita eli kokemusta on. Focus oli 200km ajettu, kun sain sen ja se kesti melkein 200km lisää ennen kuin kytkin hajosi. Yksityiskäytössä Lada on minun ykkösmerkki ja sillä ajaa samat ajot kuin edellä mainituilla autoilla ja huomattavasti edullisemmin.

Äänestä
  • Kun rahaa ei ole niin Lada on hyvin perusteltu ykkösmerkki. Normaalisti työssä käyväthän eivät ladaan koskisi pitkällä tikullakaan.

    Äänestä

  • ykkösmerkki kirjoitti:

    Kun rahaa ei ole niin Lada on hyvin perusteltu ykkösmerkki. Normaalisti työssä käyväthän eivät ladaan koskisi pitkällä tikullakaan.

    rahaa autoon 600-700€/kk, jos samat ajot ajan Ladalla ja kulut ovat murto-osa edellämainitusta summasta. Kyllä ihan normaalisti käyn töissä minäkin.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    rahaa autoon 600-700€/kk, jos samat ajot ajan Ladalla ja kulut ovat murto-osa edellämainitusta summasta. Kyllä ihan normaalisti käyn töissä minäkin.

    säästöillä käydä etelässä 2-3 kertaa vuodessa

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    rahaa autoon 600-700€/kk, jos samat ajot ajan Ladalla ja kulut ovat murto-osa edellämainitusta summasta. Kyllä ihan normaalisti käyn töissä minäkin.

    Siinä verrattiin uutta Ladaa ja saman hintaista käytettyä oikeaa autoa.

    Esimerkiksi Corollan tai Golfin pito tulee halvemmaksi ja niistä saa myös vaihdossa vielä monta kertaa Ladan hinnan kun vaihdon aika koittaa. Siis ajetaan halvemmalla, mukavammin ja turvallisemmin. Ja vielä ilman sitä häpeän tunnetta mikä Ladasta tulee. Myös vaimo ja perheen lapset lähtevät ilomielin mukaan toisin kuin Ladalla.

    Äänestä

  • verrattiin kirjoitti:

    arvioida ihmisiä. Minä en tunne mitään häpeää ajaa Ladalla. Päin vastoin pidän itseäni itsenäisenä ihmisenä, joka tekee valinnat ITSE välittämättä yleisestä mielipiteestä. Ostan auton tai minkä tahansa kulutushyödykkeen OMAAN käyttöön ja nimenomaan käyttöön. En hanki autoa pihan seisomaan ja menettämään arvoaan kymmenen euroa päivässä.
    Ei ole myöskään oikein verrata uuden Ladan ja 5 vuotta vanhan tojotan arvoan alenemaa Ladan ensimmäisen vuoden aikana. Lada onkin monesti mainio ostos kun se on vuoden tai kahden vanha.

    kysyisin näin, eriskummallisen kysymyksen jos se ei ole auto niin mikä?. Millä ihmiset toisiaan arvioivat. Kyllähän naapuriin kylään tullutta tiirataan ikkunasta, että " näitkö AUTOA millä se tuli ". Mitä hienompi auto sen arvokkaampi vieras jne,jne. Pyhälehmä on suomalaisten ihmismittari ( valitettavasti)

    Äänestä

  • oikea mittari kirjoitti:

    korviaan myöten

    Äänestä

  • todennököisesti velassa kirjoitti:

    korviaan myöten

    omaavan henkilön ei tartte näyttää, mitään kellekkään. Kyllähän huonon itsetunnon omaava henkilö useimmiten velka autolla sitä pönkittää. Itse vedän ihmisistä johtopäätöksi usein autoon katsomalla. Vanhemmilla autoilla ajavat luokittelen ns.Paremmiksi ja vakavaraisemmiksi.Jotka eivät velkavetoisilla kurvaile.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    arvioida ihmisiä. Minä en tunne mitään häpeää ajaa Ladalla. Päin vastoin pidän itseäni itsenäisenä ihmisenä, joka tekee valinnat ITSE välittämättä yleisestä mielipiteestä. Ostan auton tai minkä tahansa kulutushyödykkeen OMAAN käyttöön ja nimenomaan käyttöön. En hanki autoa pihan seisomaan ja menettämään arvoaan kymmenen euroa päivässä.
    Ei ole myöskään oikein verrata uuden Ladan ja 5 vuotta vanhan tojotan arvoan alenemaa Ladan ensimmäisen vuoden aikana. Lada onkin monesti mainio ostos kun se on vuoden tai kahden vanha.

    sen parin vuoden ikäisen Ladan on uutena ostanut ja tehnyt luultavasti tosi huonot kaupat.

    Äänestä

  • itsetunnon kirjoitti:

    omaavan henkilön ei tartte näyttää, mitään kellekkään. Kyllähän huonon itsetunnon omaava henkilö useimmiten velka autolla sitä pönkittää. Itse vedän ihmisistä johtopäätöksi usein autoon katsomalla. Vanhemmilla autoilla ajavat luokittelen ns.Paremmiksi ja vakavaraisemmiksi.Jotka eivät velkavetoisilla kurvaile.

    ...noinkin ajatella.

    Täälläpäin näyttää uusien omakotitalojen pihoissa olevan pääsääntöisesti uudehkoja autoja, ei välttämättä hienoja vaan yleensä ihan tavallisia perheautoja. 70-luvun vuokrakerrostalojen pihoista taas löytyy enimmäkseen noin 15-vuotiasta kalustoa.

    Lienevät ne kaikki vakavaraiset henkilöt muuttaneet noihin elementtikolosseihin, onhan pienehkössä kerrostaloasunnossa toki pienemmät käyttökulut mikä auttaa pysymään jatkossakin vakavaraisena.

    Mutta miten auton perusteella voi määritellä jonkun toista "paremmaksi"? Onko parempi se, jolla on kalliimpi auto, enemmän rahaa vai miten tuo rankkaus tapahtuu?

    Itse arvostan lähinnä itse henkilön ominaisuuksia, niillä ei näyttäisi olevan juuri minkäänlaista kytköstä kyseisen henkilön käyttämään autoon.

    Äänestä

  • mutta joku kirjoitti:

    sen parin vuoden ikäisen Ladan on uutena ostanut ja tehnyt luultavasti tosi huonot kaupat.

    menettää paljon arvoa ensimmäisen kahden vuoden aikana. Voi niitä onnettomia, jotka ehtivät ostaa uuden auton ennen autoveruuudistusta. Auton arvolle kävi melkoinen lasku.
    Jos minä ostaisin uudehkon länsiauton niin hakisin sen euroopasta muutaman vuoden ikäisenä esim Saksasta tai Italiasta. Niin ja se ei olisi tojota. Mutta Suomessa onneksi on myytävänä mainioita Lada laatuautoja.

    Reiskalta!

    olisi enemmän, ikävä kyllä tälläkin hetkellä aivan likaa, niin me eläisimme melko alkukantaisessa maailmassa. Kukaan ei uskaltaisi tehdä mitään, koska ensi viikolla kaikki voi olla muuttunut. Tosin verolait, mikä etenkin autojen kohdalla on selvää, ovat rikollisten laatimia, eli luottaa niihin ei voi ollenkaan. Laki, joka tänään on tullut voimaan, voi ensi vuonna kääntyä päälaelleen. Poliitikkojen sekoilusta huolimatta ihmiset kuitenkin uskaltavat, lukuunottamatta kaltaisiasi, luottaa tulevaisuuteen ja ostaa vaikka autoja, joita kuitenkin joka päivä tarvitaan.

    Äänestä

  • kaltaisiasi kirjoitti:

    Ihme näkemys ja alhainen luottamus maamme päättäjiin. Kukahan ne sinne on valinnut? Kansapa hyvinkin eli me. Turha purnata.
    Luotan tulevaisuuteen, mutta nyt on tilanne se, että olemme ajautumassa syvään taantumaan. Seurataanpa vaan niin uusien autojen myynti tulee olemaan ensi vuonnakin vähäistä. Verolait Suomessa ovat se minkä mukaan autojen vero kannetaan. Turha syyttää muita siitä.

    Nehän ovat rosvousta, joten rikollinen mieli täytyy laatijalla olla. Tosin viime aikoina on hiukan järkeäkin ollut havaittavissa, poistuihan varallisuusvero ja mikäli perussuomalaiset saavat tahtonsa läpi, poistuu kiinteistöverokin joka on todella käsittämätöntä rosvousta. No, verottajalla riittää mielikuvitusta. Keksittiin vuosittain maksuun tuleva auton hiilidioksiidipäästöjen perusteinen vero, joka taitaa kurittaa Ladan omistajiakin mukavasti. No, joo, äänestäjillä on tietysti sellainen verottaja kuin minkä se ansaitsee.

    Äänestä

Tänä vuonnakin on myyty jo 186 aitoa Ladaa! Kysehän on kohta keräilyharvinaisuudesta, jota veli venäläinen tulee aikanaan ostamaan takaisin latojen nurkista kunhan tämän talouskriisin todellisuus on itänaapurille selvinnyt ja Vaalimaan autorekkajonot kauan sitten loppuneet! Vanhat paalaamokelpoiset Ladat menivät 90-luvun alussa kuin kuumille kiville tuolla itärajan tuntumassa.

Aattelepa ite: tänä vuonna joka 682:s uutena ostettu auto on Lada, kun taas jotain ikävystyttävää Golfia on jo joka 22:s uusi auto ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ladan kirjoitti:

hinnalla saa loppuunajetun länsiauton. Niinpä ihmettelenkin, kuinka moni Ladoja kehuskeleva on eläissään omistanut tai ajanut uudella ns. länsiautolla. Ymmärrän hyvin, että vertailukohteen ollessa vuosikymmeniä sitten valmistettu puhkiruostunut auto, niin jo uuden Ladan ehjät pellit antavat harhauttavan kuvan Ladan laadusta. Ymmärrän tietysri senkin, ettei ladailijalla ole taloudellisia mahdollisuuksia vertailujen tekoon, paitsi vanhojen länsiautojen kohdalla. Siksipä ilmeisesti tälläkin palstalla jatkuvasti Ladaa kehuskellaan toisille vähävaraisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu