Typerä neuvolantäti

Neuvolassa kyseltiin alkoholinkäytöstä ennen raskautta. Minulla se on ollut todella minimaalista ja itse raskausaikana ei tulisi mieleenkään käyttää alkoholia. Tämän sanoinkin nla:n tädille, kuten asia on. Hän sanoi kyselyn jälkeen vähän ivallisesti että "onpas sulla kyllä puhdas paperi".

Sitten hän antoi lopuksi oppaan "alkoholin kohtuukäyttö raskauden aikana". Kyllä se suoraan sanottuna loukkasi! Miten joku voi olla niin ajattelematon? Vai luuliko hän että valehtelin jotenkin alkoholinkäytöstäni?!

Itsekö hän mahtaa olla rapajuoppo? Ei kaikkia vain kiinnosta alkoholi.
En edes ole mikään nuori ja odotan toista lastani, joten tiedän ehkä jotakin aiheesta.

Selitys ei voi olla se että "kaikille jaetaan sama opas". Sellaista en saanut ensimmäiselläkään kertaa. Tietääkseni neuvolan toiminta on tai ainakin pitäisi olla yksilöllistä.

No sainpas purkautua.
221331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

todellakin. Niin minullekin sanottiin ja jaettiin. Myös tupakka-lehtinen, vaikka lopetin heti tai jo vähän ennen raskautta polttamisen.

Äänestä
  • Mullepa ei ainankaa ole jaettu,
    kyseistä opasta. joten mitenkä voi sanoa,
    että se jaetaan kaikille??
    Olen juuri täyttänyt 20.
    Täytin kyllä paperin alkoholin käytöstä,
    eipä tullu pisteitä kun se 4,
    ei neuvolan täti sanonut siitä mitään.
    Pyysi jopa miestäni täyttämään paperin,
    eikä sanonut siitäkään mitään.
    En ole saanut edes tupakka lehtistä!
    En kyllä ole polttanutkaa koskaan.
    Passiivista tupakointia on ollut ennen raskautta.
    ja mieheni ei tupakoi enää seurassani,
    joten siitäkin päästiin jo ennen ensimmäistä
    neuvola käyntiä...

    Äänestä

mä nautin alkoholia yksi/kaks kertaa vuodessa jota kohtaa tuossa alkoholikyselyssä ei edes ole. Yritin sitten sanoa etten voi tätä paperia täyttää koska käyttöni on niin vähäistä.
Neuvolantäti ei ilmeisesti uskonut vaan sanoi "että laitetaan tähän että harvoin käytät". Harvoinhan se on mutta siitäkin saa kuvan että muutamia kertoja vuodessa käyttäisin. Näin siis sain 1 pisteen siitä kyselystä, ja ihan turhaan :/ Neuvolantädin tekemä rasti on siinä paperissa.
Mitään esitettä en kuitenkaan saanut, en tupakinpoltostakaan vaikka olin polttanut ennen raskautta (en raskausaikana)

Äänestä

Kyllä sen neuvolan tädin saa vaihtaa itselle sopivampaan, jos ei ole tosi pieni paikkakunta kyseessä..siellä kuitenkin tulee käytyä useita kertoja herkässä tilassa, eikä ole kiva jos aina pahoittaa mielensä.

Äänestä

kuulostaa siltä, että olet jotenkin yliherkästi tulkinnut hoitajan käyttäytymistä. Hyvin vaikea uskoa, että hän tosiaankin sanoi "ivallisesti" sen kommentin. Uskoisin, että ihan hyvällä sanoi sen.

Ja mitä tulee noihin lippuihin ja lappuihin, voi neuvolassasi olla uusi käytäntö että ne jaetaan kaikille. Luuletko ettei materiaali ja suositukset ole lainkaan muuttunut siitä kun odotit edellistä lastasi?

Äänestä

..oppaan. Täytyypä pyytää ensi kerralla..ei siksi että itse joisin raskaana ollessa, vaan koska kuulin taas eilen niin eriäviä mielipiteitä tuosta aiheesta.

Äänestä

minulle ei sellasita ole jaettu,tupakki lappuja kyllä on..
Se neuvolantäti vaa sano ettei viitti mitää ruveta valistamaa

Äänestä
  • En minä loukkaantunut, vaikka rasti laitettiinkin 'harvoin'-kohtaan tupakoinnista. Olen siis maistanut/saatan polttaa n. yhden vuodessa. Ihan sama oikeastaan minulle, missä se rasti siellä on.

    Olen rakastanut bilettämistä vuosi sitten ja vähän neuvolan täti yllättyi saamistani isoista pistemääristä sen suhteen. Kuitenkin siihen riitti lyhyt keskustelu, että nyt on ehd. tipatonta. En saanut mitään valistusta sen jälkeen. Tämä kuitenkin on pieni asia meidän sivulauseessa, joille alkoholi/tupakka ei kuulu raskauden aikana (eikä heti sen jälkeenkään).
    Mulle tuli ainakin iso kasa mitä erilaisia lappuja mukaan, suurta osaa en ole edes lukenut.

    Äänestä

että neuvolasta saa oppaan alkoholin käyttöön raskauden aikana?! Olkoon kuinka kohtuullista tahansa, kyllä niitten mun mielestä pitäis nollalinjalla olla, tai siis suosittaa odottajille nollalinjaa. En oo koskaan tuollasesta oppaasta ennen kuullut, kiinnostava olis tietää mitä siinä sanotaan ja miksi/kenelle sellasia jaetaan? Jos mulle annettaisiin tällanen käteen niin terkka sais multa reilusti paskaa niskaan. Kyllähän niitten kuuluu ajatella vauvan parasta!!

Äänestä
  • No nyt kyllä käsitit väärin. Ei se ole opas alkoholin käyttöön raskauden aikana. Siinä siis kerrotaan alkoholin vaaroista, jos sitä käyttää raskauden aikana. Suositellaan, ettei sitä käytetä ollenkaan, mutta mitään nollalinjaa ei ole määritelty.
    'Odottavalle äidille turvallista alkoholiannosta on vaikea arvioida. Päivittäin nautittuna jo kaksi siideri- tai olutpullollista on liikaa. Alkoholi on toisaalta seurustelujuoma, joka liityy vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Paras ratkaisu olisi, että odottava äiti ja isä sopisivat yhdessä alkoholin käytön vähentämisestä ja äidin täysraittiudesta raskauden aikana'
    Eli vähän samalla linjalla, kun suositellaan eräiden ruokavalmisteiden käyttämistä..
    Itse en käytä alkoholia raskauden aikana ollenkaan, mutta minun mielestä on eri asia maistaa (pari kulausta) alkoholia esim. ruuan kanssa (harvoin!).

    Totta hemmetissä neuvolan täti ajattelee lapsen parasta. Et ehkä edes tajua, että tälläkin hetkellä on raskaana olevia äitejä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. Heidän kanssaan tästä asiasta keskustellaan tarkemmin ja suunnitellaan jatkohoitoa tarvittaessa. Ei neuvolan täti sinustakaan tiedä mitään etukäteen, joten siellä nämä otetaan aina esille, ja erittäin hyvä niin. Otahan ihan iisisti..

    Äänestä

  • väärin ymmärtäneille kirjoitti:

    No nyt kyllä käsitit väärin. Ei se ole opas alkoholin käyttöön raskauden aikana. Siinä siis kerrotaan alkoholin vaaroista, jos sitä käyttää raskauden aikana. Suositellaan, ettei sitä käytetä ollenkaan, mutta mitään nollalinjaa ei ole määritelty.
    'Odottavalle äidille turvallista alkoholiannosta on vaikea arvioida. Päivittäin nautittuna jo kaksi siideri- tai olutpullollista on liikaa. Alkoholi on toisaalta seurustelujuoma, joka liityy vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Paras ratkaisu olisi, että odottava äiti ja isä sopisivat yhdessä alkoholin käytön vähentämisestä ja äidin täysraittiudesta raskauden aikana'
    Eli vähän samalla linjalla, kun suositellaan eräiden ruokavalmisteiden käyttämistä..
    Itse en käytä alkoholia raskauden aikana ollenkaan, mutta minun mielestä on eri asia maistaa (pari kulausta) alkoholia esim. ruuan kanssa (harvoin!).

    Totta hemmetissä neuvolan täti ajattelee lapsen parasta. Et ehkä edes tajua, että tälläkin hetkellä on raskaana olevia äitejä, joilla on ongelma alkoholin kanssa. Heidän kanssaan tästä asiasta keskustellaan tarkemmin ja suunnitellaan jatkohoitoa tarvittaessa. Ei neuvolan täti sinustakaan tiedä mitään etukäteen, joten siellä nämä otetaan aina esille, ja erittäin hyvä niin. Otahan ihan iisisti..

    Luulisi, että nämä terkat osaisivat edes vähän "lukea" asiakkaitaan kuka on ongelmaäiti, eli turha jaella ainakaan mulle tuollasta. Sanoisin seuraavalla kerralla että ei kiitos en tarvitse moista opasta, säästetään sille joka sellaisen tarvitsee!

    Äänestä

  • tsiisus.. kirjoitti:

    alkoholin ongelmakäyttäjistä erittäin harvoin näkee mitään päällepäin.

    Kaikista alkoholisteista vain noin 2-3% on ns. rappioalkoholisteja, joista juomisen näkee päällepäinkin. Suurin osa alkoholisteista on ihan tavallisen oloisia, päivittäin työssäkäyviä isiä ja äitejä. Luuletko, että monikaan alkoholin suurkuluttaja jää kiinni neuvolan seulontalomakkeista? Voin kertoa, että hyvin harvoin alkoholistit tai suurkuluttajat vastaavat näihin kyselyihin rehellisesti. Siksi on todettu, että tietyistä asioista tulisi tiedottaa ihan kaikille, sosiaaliluokasta, ulkonäöstä tai iästä huolimatta.

    Itse arvostan sitä, että on edes joku systeemi, jolla yritetään auttaa perheitä ja lapsia. Enkä ota itseeni, vaikka minulle kerrottaisiin alkoholin, tupakan tai perheväkivallan vaaroista, vaikka minkään kanssa ei itsellä ole ongelmaa. Monella muulla on, eikä se tosiaan yleensä päällepäin näy.

    Äänestä

  • tsiisus.. kirjoitti:

    Luulisi, että nämä terkat osaisivat edes vähän "lukea" asiakkaitaan kuka on ongelmaäiti, eli turha jaella ainakaan mulle tuollasta. Sanoisin seuraavalla kerralla että ei kiitos en tarvitse moista opasta, säästetään sille joka sellaisen tarvitsee!

    Neuvolassa kyllä ohjataan ihan oikeasti ongelmaiset erilliselle päihdepolille...

    Äänestä

joutuu kattomaan kaikenlaisia äitejä.. niien työhön kuuluu kattoa jokainen tapauskohtasesti. joku uikuttaa et ei annettu hänelle alkoholi opasta, ..ehkä ei,mutta kyllä minä sain,ja monen sadan km päässä oleva siskoni. ehkei aloittaja ole eka raskauden aikana saanu,muttei mun mummon mummon mummokaa saanu äitiyspakkausta aikanaa. kannattaa ottaa asia niin että meillä on sentään asiat hemmetin hyvin!! ei aina kaikesta tarvi natista.menes käymää jossain afrikassa niin kyllä tekee eetvarttia suomen huolenpito. olisit aikanas kieltäytyny koko neuvolasta..ainii,mut piti äitiyspakkaus saada..hiophei

Äänestä
  • Ai olenko haukkunut yleensä koko neuvolasysteemin? En todellakaan, vain yhden urpon ja ajattelemattoman neuvolantädin.

    Niin ja edellisestä raskaudestani on vajaa pari vuotta ja tuo alkoholiopas on vieläkin vanhempi. Että se niistä mummoajoista :D

    Äänestä

  • Alkuperäinen.. kirjoitti:

    Ai olenko haukkunut yleensä koko neuvolasysteemin? En todellakaan, vain yhden urpon ja ajattelemattoman neuvolantädin.

    Niin ja edellisestä raskaudestani on vajaa pari vuotta ja tuo alkoholiopas on vieläkin vanhempi. Että se niistä mummoajoista :D

    koska opas on painettu. Suositukset siitä, kenelle ne jaetaan muuttuvat.

    Äänestä

  • ole väliä.. kirjoitti:

    koska opas on painettu. Suositukset siitä, kenelle ne jaetaan muuttuvat.

    Vaikka itse et käyttäisikään yhtään alkoholia, niin on se todella lapsellista alkaa meuhkaamaan neuvolan tädille, jonka tehtäviin kuuluu huolehtia ja keskustella kaikista mahdollisista asioista raskauteen liittyen. Myös alkoholin vaaroista. Jos se ei sinua koske, se on erittäin lyhyt keskustelu silloin. Naurettavaa nipottamista, ettei siitä saisi edes mainita.

    Äänestä

  • Ei tiukkis kirjoitti:

    Taidat vain itse olla neuvolantäti. Ota opiksi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Taidat vain itse olla neuvolantäti. Ota opiksi.

    En ole, vaan neuvolan asiakas. Joka ei sylje lasiin, paitsi nyt. Ja normaalia keskustelua siitä käyty. Voi kamalaa!
    Kyllä täällä ne hormoonit jyllää, kun kuvitellaan, että neuvolan tätikin on pahis ja haluaa vain loukata.

    Äänestä

kyllä niin lapselliselta jankkaajalta, että minäkin neuvolantätinä jakaisin yhtä sun toistakin lappua hänelle...

Äänestä
  • Niimpä! Tottakai neuvolantäti jakaa määrätyt laput ja liput asiakkaille eteenpäin eikä varmasti ajattele että tuo varmaan on alkoholisti! Todella lapsellista ja naurettavaa alkuperäiseltä! Ja mitä sitten vaikka ei ole saanut sitä lappua edellisen raskauden aikana. Sitä ei ehkä silloin ollut, se on unohdettu antaa tai todella jotkut suositukset on muuttuneet. Hei haloo alkuperäinen, neuvolantäti tekee vain työtään, se kommenttikin puhtaista papereista oli varmastikin ihan vilpitön!

    Äänestä

  • Ärsyttävää jankkaamista. Minun mielestäni on hyvä, et tollaisia ohjeita jaetaan! En koe ite mitenkää loukkaavana, mut meitä on moneen junaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

odottaja.. kirjoitti:

Neuvolassa kyseltiin alkoholinkäytöstä ennen raskautta. Minulla se on ollut todella minimaalista ja itse raskausaikana ei tulisi mieleenkään käyttää alkoholia. Tämän sanoinkin nla:n tädille, kuten asia on. Hän sanoi kyselyn jälkeen vähän ivallisesti että "onpas sulla kyllä puhdas paperi".

Sitten hän antoi lopuksi oppaan "alkoholin kohtuukäyttö raskauden aikana". Kyllä se suoraan sanottuna loukkasi! Miten joku voi olla niin ajattelematon? Vai luuliko hän että valehtelin jotenkin alkoholinkäytöstäni?!

Itsekö hän mahtaa olla rapajuoppo? Ei kaikkia vain kiinnosta alkoholi.
En edes ole mikään nuori ja odotan toista lastani, joten tiedän ehkä jotakin aiheesta.

Selitys ei voi olla se että "kaikille jaetaan sama opas". Sellaista en saanut ensimmäiselläkään kertaa. Tietääkseni neuvolan toiminta on tai ainakin pitäisi olla yksilöllistä.

No sainpas purkautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu