Olin kuukauden poissa kotoa, mutta ukko hoiti hommat ihan hyvin. Vanha orkidea tekee kahta nuppuvartta, joista toisessa on kaksi haaraa. Ne ovat jo lähes 30 cm pitkiä ja hyvin voimakkaita kasvultaan.
Ne pienet ovat tosiaan tekemässä ensimmäistä kukkavarttaan. Toinen on lisäksi innostunut tekemään myös lehteä. Molempiin tulee muutama kukka, ehkä kolme tai neljä. Ne ovat paljon hitaampia kuin tuo vanha ja iso.
Saa nähdä, onko meillä joulun aikaan valtava orkideakukinta. Viime joulunakin oli.
Miniäkin oli saanut orkidean, joka oli innostunut tekemään uutta kukkavartta vanhaan jo kukkineeseen haaraan. Toisessa ei näy mitään muuta elämää.
Nämä ovat jännittäviä kasveja, totta tosiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhimman orkideani, joka alkoi kukkia 13.6., ensimmäinen kukka alkoi kuihtua tänään. Toinen iso kukkii vankkumatta, nämä molemmat länsi-ikkunalla.
Kaksi pientä ovat pöydällä eteläikkunan edessä. Ne olivat jo ostaessa raihnaisia. Nyt toinen voi huonosti, mutta toiseen, pienimpään, on kasvamassa lehti ja siinä on kolme tällä hetkellä sormenpään kokoista nuppua.
Tänään kauppareissulla näin City-marketissa kokonaisen pöydällisen erittäin huonosti voivia perhosorkideoita, jotka olivat pudottaneet juurelleen lähes kaikki nuppunsa. Mutta kun hinta oli edelleen 15,90, en raskinut ostaa edes humanitäärisistä syistä.
länsi- eikä itäikkunoita, valitettavasti, joten niiden täytyy tyytyä talvella joko pohjois- tai eteläikkunoille. Eteläikkuna on hieman vajaa myös, koska sillä puolen on katollinen pergola, joka myös varjostaa talviaikaan. Vain pohjoisen puolella saan ne ihan ikkunalle, ja näköjään ne sielläkin viihtyvät jotenkin.
Luin kerran haastattelun, jossa eräs rouva vei orkideoitaan ikkunalta ikkunalle valon mukana. Hänen kasvissaan oli kuvaushetkellä 47 kukkaa. Se olikin aika vaikuttava näky. Hän keitti myös kukilleen teetä!!! Uskon, etten koskaan siihen pääse, mutta kiva kun elävät näissäkin olosuhteissa.