Haluaisin

itseni niin kovaksi että yksinäisyyden tunne ei ahdistaisi vaan olisin ihan rauhallinen ja levollinen.miten te yksinäiset olette selvinnyt siitä suurimmasta ahdistuksesta jonka yksinäisyys tuottaa?
10783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvät tunteita latistavat antidepressiivit lievittävät ahdistusta ja tekevät tasapaksuksi. Haluan kuitenkin luopua niistä, kun ne lisäävät etäisyyttä muihin. Aion siis tulla ulos yksinäisyydestä ja rohkeuden lisääntyessä tulla sosiaalisemmaksi.

-> Eli ei kannata käpertyä, vaan avautua.

Äänestä

Olen toistanut itselleni sitä tosiasiaa, että jokaisen on pakko löytää onnellisuus itsestään eikä voi odottaa toisten sitä tuovan. Tämä on se elämänläksy, jota kovasti opettelen. Vaikeaa se välillä on. Joskus piehtaroin yksinäisyydessä, mutta usein päätän tehdä itse päivästäni hyvän ja onnellisen, vaikka ihan yksin.
Ystäviä, sukulaisia ja työkavereita on olemassa, mutta harva tietää kuinka yksinäinen todellisuudessa olen ja kuinka vaikeaa se välillä on.

Äänestä

joita tekisin joka tapauksessa vaikka minulla olisi kuinka paljon ystäviä. Siis jatkamalla elämää. Luomalla sitä itselleni.

Äänestä
  • Nykyaikana ei tarvitse olla yksin.
    On monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.
    On yhdistyksiä, on leffateattereita ja konsertteja ym.tilaisuuksia.
    Tietysti vähävarainen ei joka paikkaan voi mennä.
    Mutta on ilmaisiakin tapahtumia, missä näkee ja tapaa ihmisiä.
    Ne ketkä omistaa tietokoneen, jos ei ole aivan syrjäytynyt,
    niin hyvällä onnella netistäkin löytyy ystäviä, ainakin jonkunlaisia juttukavereita.
    Esim.chateista.
    Usein he jäävät tosin virtuaaliseuraksi.
    Mutta parempi sekin kuin täydellinen yksinäisyys.
    Ei kannata siis syrjäytyä, jos yksinäisyys tuntuu pahalta.

    Äänestä

  • Älä syrjäydy kirjoitti:

    Nykyaikana ei tarvitse olla yksin.
    On monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.
    On yhdistyksiä, on leffateattereita ja konsertteja ym.tilaisuuksia.
    Tietysti vähävarainen ei joka paikkaan voi mennä.
    Mutta on ilmaisiakin tapahtumia, missä näkee ja tapaa ihmisiä.
    Ne ketkä omistaa tietokoneen, jos ei ole aivan syrjäytynyt,
    niin hyvällä onnella netistäkin löytyy ystäviä, ainakin jonkunlaisia juttukavereita.
    Esim.chateista.
    Usein he jäävät tosin virtuaaliseuraksi.
    Mutta parempi sekin kuin täydellinen yksinäisyys.
    Ei kannata siis syrjäytyä, jos yksinäisyys tuntuu pahalta.

    Anteeksi nyt vaan mutta tuo kirjoituksesi oli aivan uskomattoman ajattelematon.... tekisi kyllä mieli läimästä naamasi irti tuon tekstin jälkeen!

    Ajattelematon...

    Äänestä

  • Raivostuin..... kirjoitti:

    Anteeksi nyt vaan mutta tuo kirjoituksesi oli aivan uskomattoman ajattelematon.... tekisi kyllä mieli läimästä naamasi irti tuon tekstin jälkeen!

    Ajattelematon...

    Mikä tuossa nyt sitten niin kovasti raivostutti? Kyllähän ujous ja sosiaaliset pelot rajoittaa aika paljon. Mutta pakkohan se on myöntää, ettei ihmiset tule repimään pois neljän seinän sisältä. Itse sitä on mentävä paikkoihin, eikä nettikään ole huono paikka tutustua toiseen ensin alkuun.

    Äänestä

Itsekin haluaisin kovettaa itseni mutta on se liian hapokasta.

Äänestä

on myöntää yksinäisyytensä ja toimia sen pohjalta.

Äänestä

huijatko itseänne, kohdatkaa totuus! Totuus sattuu, mutta samalla vapauttaa. Myöntäkää itsellenne tosiasiat, vain sitä kautta voi lähtä hakemaan todellista kohennusta omaan tilanteeseen. Tiedätte sen sisimmässänne...

Äänestä

Yksinäisyys ja masennus kulkevat käsikädessä. Miksei kaksi yksinäistä voisi kulkea yhdessä sen sijaan. Oma selviytymiseni on kulkea robottina, tehdä pakolliset asiat, yrittää jutella ihmisten kanssa (olen ulospäinsuuntautunut) Jopa ihan vieraiden kanssa kaikkialla, missä heitä tapaa. En käy kyllä juuri missään, vaan olen jumiutunut kotiin, koska toisten mielestä ei saa olla raitis. Muuten muka ei saa ketään ystävää. Minäpä olen ja aion pysyä, koska en halua kapakkakaveria vaan ihan oikean ystävän. Joskus teen käsitöitä kotona (olen ammatiltani ollut joskus kutoja/ompelija). Siksi kai olen yksin, koska olen eläkkeellä, en ikäni vuoksi vaan muuten. En slti ole mielenterveyssyistä vaan kipujen takia. Ulkona yritän käydä kävelyllä, mutta vaikea lähteä yksin. Joskus tai aika useinkin valtaa itsesääli jolloin erakoidun kotiin moneksi päiväksi. Mutta yksinasuvana on pakko hoitaa asiat itse eli vaan pakottaa itsensä tekemään ne. Helppoa se ole. Aamuisin ei haluaisi herätä, koska MIELENKIINTO ASIOIHIN PUUTTUU. Mutta toivo on vielä jäljellä, muuten en itse olisi jäljellä enää. Ota yhteyttä, jos haluat tutustua. Ehkä keksimme jotain yhdessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kovettaa kirjoitti:

itseni niin kovaksi että yksinäisyyden tunne ei ahdistaisi vaan olisin ihan rauhallinen ja levollinen.miten te yksinäiset olette selvinnyt siitä suurimmasta ahdistuksesta jonka yksinäisyys tuottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu